• Ponikuninkuusravit peruttu kiristyvän koronatilanteen vuoksi

    Kaustisella piti ravattaman Ponikuninkuusravit 12. ja 13. syyskuuta, mutta jälleen pahentumaan päin oleva koronapandemia peruutti tapahtuman.
    Vaikka "Ponkkarit" perutaankin tältä vuodelta, Kaustisen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Ahonen toivottaa poniväen tervetulleeksi Kaustiselle 2022.
    Vaikka "Ponkkarit" perutaankin tältä vuodelta, Kaustisen raviradan toiminnanjohtaja Jyri Ahonen toivottaa poniväen tervetulleeksi Kaustiselle 2022. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    18.8.202012:55
    MT toimitus

    Koronavuoden Ponikuninkuusravien kohdalla on riittänyt käänteitä miltei yhtä paljon kuin isompien hevosvoimien Kuninkuusravien osalta.

     

    Vermon piti alunperin järjestää ”Ponkkarit” tänä vuonna, mutta vuoroa muutettiin niin, että Kaustinen pitäisi tapahtuman nyt ja Vermo 2021.

     

    Tänään päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, että Ponikuninkuusraveja ei järjestetä tänä syksynä lainkaan.

     

    ”Tausta oli koko ajan se, että seuraamme koronan vaiheita tiukasti. Nyt kun mennään tartuntatilanteen osalta taas pahempaan päin, tulimme yhdessä Hippoksen kanssa tähän ratkaisuun”, valaisee Kaustisen toiminnanjohtaja Jyri Ahonen.

     

    Ahonen on Ponikuninkuusravien perumisesta pahoillaan.

     

    ”Ikävä juttu. Tapahtuma kokoaa poniharrastajia ympäri Suomea, joten oli vastuullista toimia näin ja peruuttaa tapahtuma. Ravit on elinkeinotoimintaa, joka on tärkeä pitää näinäkin aikoina pyörimässä. Poniraviurheilu on puolestaan harrastus, hieno sellainen.”

     

    Ahonen sanoo, että viranomaisilta ei Ponikuninkuusravien suhteen ole tullut määräyksiä.

     

    ”Täällä Keski-Pohjanmaan alueella on suositus, että pääkaupunkiseudulle matkustamista vältettäisiin. Hiljaisia signaaleita on ollut, että suosituksia ja jopa määräyksiä on tulossa lisää.”

     

    Vaikka nyt tapahtuma jääkin järjestämättä, ponien titteleistä taistellaan Kaustisella vuonna 2022.

     

    ”Tässä mielessä työ ei ole mennyt hukkaan, vaan yhteistyökumppanuuksia ja muita voidaan hyödyntää tuolloin.”

    Artikkelin aiheet
    ponikuninkuusravit
    Kaustinen
    koronapandemia
    tapahtumien peruutus
    poniraviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle