
Ruotsin ykkösvalmentajien joukkoon viimeisen vuosikymmenen kuulunut Daniel Redén on ollut koko valmentajauransa ajan tuttu näky Suomen suurkilpailuissa.
Pari viikkoa sitten Ruotsin ravigaalassa vuoden valmentajaksi valittu Redén aikoo saapua Suomeen kilpailemaan myös tällä kaudella.
Suomen kansainvälisen suurkilpailukauden avaa huhtikuun lopulla ajettava Seinäjoki Race. Sen jälkeen vuorossa on Vermon Finlandia-ajo. Perinteisesti kesäkuun puolessa välissä ollut Kouvolan Kymi GP ajetaan tänä vuonna vasta elokuussa.
Mikkelin St Michel on kuitenkin perinteisellä paikallaan heinäkuun puolessa välissä.
”Meidän on tarkoitus tulla edellisten vuosien tapaan sekä Seinäjoelle että Vermoon. Mikkeli ja Kouvola kiinnostavat ilman muuta myös, jos meillä vaan on niihin sopivia hevosia”, Redén pyörittelee.
Sopivien hevosten puutteeseen Redénin Suomen vierailut eivät varmasti tyssää. Hänen valmennuksessaan on hurja määrä avoimen luokan kilpahevosia, joiden joukossa on sekä vanhoja menestyjiä että tuoreempia nimiä.
Ranskan talvimeetingissä hienosti menestyneitä Epic Kronosta ja Francesco Zetiä ei kuitenkaan tulla näkemään keväällä Suomessa.
”Molemmat pärjäsivät Ranskassa hyvin, mutta kovat startit vaativat myös veronsa. Niiden kanssa ei olla tulossa lähiaikoina Suomeen”, Redén linjaa.

Useampi Redénin ykkössarjalaisista ei ole vielä avannut kauttaan, niiden joukossa viime vuonna yli seitsemän miljoonaa kruunua ansainnut Don Fanucci Zet sekä St Michelin viime kesänä voittanut Double Deceiver.
Sen sijaan Kentucky River avasi kautensa vahvalla esityksellä High on Pepperin voittamassa lähdössä viime keskiviikkona Solvallassa.
”Kentucky River oli tosi hyvä kauden avaukseen. Sillä tähdätään ilman muuta suurkilpailuihin”, Daniel Reden toteaa.
”Kausi on niin aluillaan meidän tallin osalta, että en halua tässä vaiheessa lyödä mitään asioita lukkoon. Haluan nähdä ensin kuinka hevoset juoksevat kauden avausstarttinsa. Sen jälkeen on helpompi miettiä jatkosuunnitelmiakin.”