

Voittoa jouluaatolta melkein vaaditaan, sillä ei ole täysin varmaa, että Calgary Games (Readly Express) pääsisi tammikuun viimeisen sunnuntain Ameriqueen voittosummansa ansiosta. Ennen jouluaaton kisaa Calgary Gamesin ansiot kilparadoilta ovat kymmeneen starttiin 655 466 euroa. Prix Tenor de Baunessa vain voittaja saa automaattisesti paikan Ameriqueen.
Toki matkalla isänsä Readly Expressin jalanjäljissä Prix d’Ameriqueen voisi olla vaihtoehtona sijoittua kaksi viikkoa ennen h-hetkeä Prix de Belgiquessa kolmen joukkoon. Avoimen sarjan neljässä karsinnassa eli niin sanotuissa b-lähdöissä kolme parasta saa kussakin kisassa paikan.
Kuitenkin Tenor de Baunen 2700 metriä tasoituslähetyksellä on Calgary Gamesin paras, valmentaja Timo Nurmoksen mielestä ehkä ainoakin, tie Ameriqueen. Prix Tenor de Baune osuu myös ajatuksena mainiosti Calgary Gamesin tilanteeseen, sillä Jean-Baptiste Bossuetin valmentama ja ohjastama ori Tenor de Baune (Le Loir) oli oman aikansa häikäisevä voittokone. Tenor de Baune voitti uransa alusta peräti 30 starttia putkeen.
Tuo 30. peräkkäinen ykkönen oli nimenomaan Prix d’Amerique 1991, jonka Tenor de Baune voitti johtavan rinnalta. Seuraavaksi ori jäi Ultra Ducalille (Buffet II) kakkoseksi helmikuun Prix de Francessa. Prix d’Ameriquen jälkeen alkoivat Ternor de Baunen jalkavaivat ja ykkösiä ei tullut oriin uralla enää monta.
Tenor de Baune oli myös suosittu siitosori 1990-luvulla, mutta se aiheutti periyttäjänä pettymyksen, vaikka tuotti muun muassa tamma Roxane Griffin, yli 3,1 miljoonaa euroa palkintoja. Tenor de Baunen sukua ei pidetty kovin kaksisena, koska sen emän Colivetten (Pascha Grandchamp) sukulaisissa ei ollut paljoa menestysravureita.
Tenor de Baunen tappioton marssi Prix d’Ameriquen sankariksi oli joka tapauksessa historiallinen, ja Calgary Games on ainakin toistaiseksi samanlaisilla jäljillä. Jos Calgary Games voittaisi Prix d’Ameriquen, se tekisi sen paljon vähemmillä starteilla kuin Tenor de Baune. Prix d’Amerique olisi tänä talvena toteutuessaan todennäköisesti Calgary Gamesin uran 12. kilpailu.

Kun Calgary Gamesin isä Readly Express voitti Prix d’Ameriquen vuonna 2018, se juoksi Pariisissa uransa 25. startin ja 21. voiton. Tiimihän oli Readly Expressin ympärillä sama, valmentajana Timo Nurmos ja ohjissa Björn Goop.
Readly Express on ollut siitosoriinakin menestys, ja myös Calgary Gamesilla on sauma nousta todella merkittäväksi nimeksi ravurijalostuksessa. Calgary Games sai 2022 siitoskaudella noin 400 tammaa ympäri maailman. Prix Tenor de Baunen listoilla Calgary Gamesilla on alustavasti vastassa kaksi isänsä muuta jälkeläistä, Tammaderbynsä voittaja Honey Mearas Daniel Redénin tallista ja Hulken Sisu Jean-Michel Bazírelta.

Vuosien 2020 ja 2021 voittaja Face Time Bourbon (Ready Cash) on tuorein esimerkki nuorena lähes kaikki kilpailunsa voittaneesta Prix d’Amerique -sankarista. Se voitti muun muassa Vermon 2019 UET Grand Prixin suvereeniin tyyliin nelivuotissyksynään, ja oli jo seuraavana talvena valmis valloittamaan Ameriquen viisivuotiaana.
Face Time Bourbon aloitti uransa kolmella voitolla. Ori voitti laukattomista juoksuistaan yhdeksän ensimmäistä, kun neljännessä startissa oli tullut hyppy. Prix d’Ameriquen Face Time Bourbon voitti 21. startissaan. 21 ensimmäiseen juoksuun mahtui vain kaksi ehjän juoksun tappiota. Modenassa Italiassa nelivuotiaana ori hävisi Zacon Giolle (Ruty Grif) ja Ranskassa ainoa tappio oli ehjässä juoksussa tullut Falcao de Laurmalle (Uniclove).
Viisivuotiaana eli käytännöllisesti katsoen aikaisimmassa mahdollisessa vaiheessa Prix d’Ameriquen ovat 2000-luvulla voittaneet myös Bold Eagle (Ready Cash) ja Offshore Dream (Reve d’Udon). Sääntöjen mukaan Amerique on toki avoin nelivuotiaille tammoille ja oriille. Kuitenkin harva, jos mikään, juuri kolmevuotiaasta nelivuotiaaksi vuodenvaihteessa ”kasvanut” hevonen maailmassa on tuossa vaiheessa valmis Prix d’Ameriquen taistoon.
Offshore Dream eteni 2007 Ameriquen sankariksi nelivuotiaiden Criterium Continentalin voittajana, joka kisa ajetaan tänä vuonna myös jouluaattona. Calgary Gameshan täyttää vuodenvaihteessa jo kuusi, eli se ei tulisi voittaessaankaan liittymään Face Time Bourbonin, Bold Eaglen ja Offshore Dreamin joukkoon.
Tenor de Baune nimenomaan oli kuusi vuotta voittaessaan tappiottomana hevosena Prix d’Ameriquen. Varenne (Sharif di Iesolo) valloitti Ameriquen myös kuusivuotiaana. Samoin Calgary Gamesin isä Readly Express ja isänisä Ready Cash (Indy de Vive) ottivat Prix d’Ameriquen haltuunsa kuusivuotiaina.
Offshore Dream otti ensimmäisen kahdesta peräkkäisestä Ameriquestaan voittamalla kahdeksatta kertaa uransa siihen mennessä 19 kilpailussa. Bold Eagle puolestaan hävisi ensimmäisen starttinsa ja voitti kolmesti ensimmäiseen viiteen juoksuunsa. Viidennestä startista alkoi kuitenkin 12 voiton putki. Prix d’Ameriquen voittajaksi Bold Eagle eteni otettuaan 24 ensimmäisessä startissaan 21 voittoa. Ori oli myös seitsemän voiton putkessa Vincennesin suurena hetkenä.
Readly Expressin saldo Prix d’Amerique -voittajana oli 21 starttia 25 kisasta. Pisin putki oli 13 voittoa ja päättyi Prix de Belgiquen kolmoseen juuri ennen Ameriquea. Isänsä Ready Cash puolestaan aloitti uransa 11 voitolla 12:sta. Kolmannessa startissa peli oli tuhraantunut laukkaan. Prix d’Ameriquen ori sai 41. startissaan, joka oli uran 26. voitto.
Tenor de Baune kuitenkin on Prix d’Amerique -historian oma lukunsa kuljettuaan maanosan ehkä vaativimman ravikilpailun voittajaksi pelkkiä voittoja vyöllään.
Vain siitoshevoset eli tammat ja oriit saavat siis juosta Vincennesin talvimeetingin suurissa kisoissa, vaikka keskustelua on ollut, että kunkin aikakauden paras ruuna voisi päästä mukaan. Ranskan keskusjärjestön puheenjohtajan Jean-Pierre Barjonin ehdotus yhden ruunan sallimisesta mukaan tietyn karsintajärjestelmän perusteella kaatui yhdellä äänellä 2021.
Ruotsin raviurheilu tuntee myös muita satumaisia uria ja alkuja. Petri Puron kasvattama ja pitkään myös valmentama sekä omistama Commander Crowe (Juliano Star) voitti Ruotsin Derbyn tappiottomana 11. kisassaan. Kaikkiaan Commander otti uransa alusta 26 voittoa putkeen nousussaan suoraan maailman huipulle. Prix d’Ameriqueen se ei voinut osallistua, koska oli ruuna, vaikka vietti uransa loppuvaiheen Ranskassa Fabrice Souloyn valmennuksessa.

Commander Crowen uran ensimmäinen tappio tuli viisivuotiaana Åbyssä Ruotsin mestaruudessa Triton Sundille (Viking Kronos). Commander Crowe voitti uransa 106 kilpailusta 61.
Satumainen oli myös ruotsalaisruuna Legolaksen (Glasgow) ura 1980-luvun alkuvuosina. Legolas oli pieni ja usein sairastunut varsa, jonka odotukset tuskin olivat kovin korkealla uran alkaessa. Starteissa se osoittautui kuitenkin hirmuisen pätkänopeaksi hevoseksi, eikä 19 ensimmäiseen starttiin tullut tappiota.
Legolasin ura nousi jyrkästi kohti huippua, ja tuo 19. perättäinen voitto oli jo kansainvälinen Åbys Stora Pris 1983, jossa Legolas kiri hänniltä ohi kaikista loppusuoran matkalla yleisöä huudattaen. Kakkonen oli sen ajan Ruotsin superhevosiin kuulunut Snack Bar (Nevele Pride). Tappion kärsineessä porukassa olivat myös kolmanneksi taipunut Ideal du Gazeau (Alexis III) ja Veijo Heiskasen keulasta ohjastama Keystone Patriot (Hickory Pride).
Legolasin Åby Storan voittoa seurasi kutsu International Trotiin New Yorkin Roosevelt Racewaylle, missä tuli ensimmäinen tappio 20. startissa. Voiton vei siellä Ideal Du Gazeau, joka voitti myös kahdesti (1981 ja 1983) Prix d’Ameriquen.
Voit katsoa Åby Stora Prisin 1983 alta:
Kaikkiaan Legolas juoksi 93 starttia voittaen niistä 35. Legolasia pidetään Ruotsissa kenties kaikkein tärkeimpänä hevosena, sillä se nosti ravit kansansuosioon ja 75-pelin joka lauantain kansanhuviksi. Legolas starttasi hyvin usein V75:n kohteissa.
Calgary Gamesin Pariisin jouluaaton kilpailu Prix Tenor de Baune (ykköspalkinto 90 000 euroa) ajetaan Vincennesin ravien kuudentena lähtönä kello 16.15 Suomen aikaa. Lähdön voi katsoa TotoT:vltä. Voittaja saa siis paikan tammikuun lopun Prix d’Ameriqueen. Calgary Games starttaa numerolla 11. Ranskan volttilähetyksessä lähtönumero ei vaikuta lähtöpaikkaan, vaan jokainen valitsee lähtöasemansa itse.