
Konkarivalmentaja Jouni Miettinen aktivoitui ostorintamalla. Mies hankki talliinsa kuusivuotiaaksi kääntyneen Laura Evon (Tutuari). Kimmo Taipaleen käsistä 11 startin mittaisen uran kilpaillut tamma on voittanut tähän mennessä kaksi kertaa. Jälkimmäinen oli Kaustisen kaksipäiväisten ravien Nuorten Sarjan voitto heinäkuussa.
”Näin livenä tuon Kaustisen voittojuoksun ja se jäi hyvänä hevosena mieleen. Lisäksi hevosen isä on Tutuari, jota pidän hyvänä periyttäjänä”, Jouni Miettinen taustoittaa.
”Ollaan pärjätty tutuarilaisilla hyvin, se on niissä se juttu. Täällä on ollut muun muassa Kemun Tutu, Villikunkku, Tähtisäihke ja nyt on Steffe, jotka ovat kaikki tutuarilaisia.”
Laura Evo kävi mutkan Leo Mönttisen tallissa, mistä tamma päätyi lopulta Miettiselle.
”Sitä kaupattiin minulle jo aiemmin, mutta vielä tuolloin kauppa jäi tekemättä. Sitten Leksa osti sen ja tarjosi sitä minulle. Lopulta päästiin kauppoihin.”
Laura Evon voittosumma on 4650 euroa. Tamman tasoitusennätys on 31,7.

Jouni Miettisen tallissa asuu tällä hetkellä yhteensä 15 hevosta.
”Hevosia on tällä hetkellä hieman liikaakin. Nuoremmasta päästä on hevoset tällä hetkellä. Minä en ole oikein varsatreenari, vaikka Kriteriumissakin on joskus pärjätty. Hevosilla täytyisi kuitenkin pärjätä muutakin kuin kolme- ja neljävuotiskausi. Olen koittanut rakentaa hevosista pidempiaikaisia starttihevosia.”
”Tällä hevosmäärällä pysyy mies kunnossa. Nuorempana ei uskaltanut alkaa elättämään itseään hevoshommalla, mutta nyt se on mahdollista. Saan elää tällä hetkellä nuoren unelmaa. Onneksi luoja on antanut terveyttä, että tätä hommaa jaksaa tehdä. Hevoset ovat myös mielenterveydelle todella iso asia. Olen todella kiitollinen siitä, että minulla on erittäin hyviä ystäviä juuri hevosten kautta. Se on asia, mistä ei tarpeeksi puhuta.”