• Paikallisuus tärkeää työssä ja harrastuksessa

    Pitkän linjan kiinteistöhuoltoyrittäjän elämä muuttui vuosi sitten tehdyn yrityskaupan myötä.
    Tilaajalle
    Teemu Punavaara on opetellut yritystoimintaa myös kantapään kautta.
    Teemu Punavaara on opetellut yritystoimintaa myös kantapään kautta. Kuva: Jere Lauha
    MT Hevoset|Hevoskasvatus
    8.6.202408:55
    Kaj Närhinen

    Hevoskasvatus ja oman yrityksen pyörittäminen ovat kulkeneet ajallisesti käsi kädessä Teemu Punavaaran elämässä. Hän hankki vuonna 1997 isältään kiinteistöhuoltoyhtiö Punavaara Oy:n. Nykyisin yritys työllistää 22 henkeä yrittäjäpariskunta mukaan laskien.

    ”Silloin yritys työllisti yhden henkilön, eli allekirjoittaneen. Kyllähän tässä vajaassa 30 vuodessa on oppinut yritystoiminnan lainalaisuuksia kantapäänkin kautta”, pohtii Teemu Punavaara.

    Nykyisin Mäntyharjun lisäksi Pertunmaalla ja Mikkelissä toimiva yritys keskittyy kiinteistöhuoltopalveluihin sekä isännöintiin.

    ”Minun vastuullani on pitkälti huoltohommat ja niiden suunnittelu. Anne taas hoitaa isännöintiä ja hallintoa. Työasiat seuraavat usein kotiinkin, mutta sellaistahan yrittäjän elämä on.”

    Vajaa vuosi sitten pariskunta halusi muutosta. He möivät yhtiön osakekannan suuremmalle alan toimijalle. Myynnin taustalla oli halu jakaa riskiä sekä arjen tunteja uudestaan. Yritys on ollut viime vuosina kasvu-uralla, ja taloudelliset tunnusluvut osoittivat oikeaan suuntaan.

    ”Jatkamme osakkaina PHM Group -konsernissa. Meillä on ollut aina niin hieno henkilökunta töissä, että halusimme jatkaa heidän kanssaan matkaa yrityskaupan jälkeenkin. Nyt taloudellista riskiä on jaettu, ja ehditään vähän paremmin tekemään muutakin kuin töitä. Yrityskaupan ratkaisi se, että olemme asiakkaillemme edelleen sama, tuttu ja paikallinen toimija, kuten aina ennenkin.”

    ”Meille on ollut aina tärkeä tarjota mahdollisimman monelle paikkakunnan nuorelle kesätöitä.”

    Teemu Punavaaralle paikallisuudella on suuri merkitys niin yrittäjyydessä kuin raviharrastuksessakin.

    ”Pienellä paikkakunnalla voi olla haasteellista saada hyviä työntekijöitä. Meillä on ollut onni saada hyviä, ja heistä on myös pidettävä kiinni. Meille on ollut aina tärkeä tarjota mahdollisimman monelle paikkakunnan nuorelle kesätöitä.”

    Yrittäjähenkisyyttä Punavaaralta kaivattiin myös 2000-luvun alussa hänen toimiessa puheenjohtajana paikallisessa hevosystäväinseurassa.

    ”Minua ennen puheenjohtajana ollut Matti Patrikainen teki todella ison työn kunnassa sijaitsevan hevosurheilukeskuksen ideoinnissa ja rakentamisen aloittamisessa. Minä sain sitten jatkaa hyvältä pohjalta hommaa. Jälkikäteen tuntuu kyllä huimalle, että me johtokunnan jäsenet takasimme henkilökohtaisesti hevoskeskuksen rakentamislainoja.”

    Vaikka paikallisuus on vahvuus, nostaa Teemu Punavaara uusien asioiden kokemisen tärkeyden.

    ”Se pätee niin työelämässä kuin ihan meidän hevoskasvatuksessamme. Olen käynyt vuodesta 1997 Elitloppetissa. Prix d’Ameriquessa on tullut käytyä useamman kerran ja Hambletoniankin on tullut nähtyä. Olemme omaa jälkikasvuamme kannustaneet näkemään ja kokemaan asioita ja matkustelemaan maailmalla ennen aloilleen asettumista. Elämää löytyy kotikunnan ulkopuoleltakin. Tänne pääsee aina takaisin.”

    Lisää aiheesta
    • ”Kasvattiemme otteita on todella mielenkiintoista seurata. Pidämme aktiivisesti yhteyttä kasvattiemme ostajiin. Olemme saaneet paljon uusia tuttavia ympäri Suomen”, Anne ja Teemu Punavaara kiittävät.

      Hevoskasvatus | Ensimmäinen tamma antoi pysyvän innon kasvatukseen – ”Vähintään pari varsaa vuodessa pitää kasvatustoiminnassa eloa”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle