• Päivän ravit: Torstaina ravataan taas – ikäluokkahevosia vilisee startissa

    Suomessa eletään tulevat kuukaudet jälleen seitsenpäiväistä raviviikkoa. Hevosväki on palkinnut asian ilmoittamalla Kaustiselle runsaasti hevosia.
    Antti Tupamäen Ceepra tavoittelee vielä uransa ensimmäistä voittoa.
    Antti Tupamäen Ceepra tavoittelee vielä uransa ensimmäistä voittoa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    16.4.202609:00
    Markku Lindström

    Lämminveristen kovimmassa sarjassa takamatkalta starttaava Felix Orlando on ollut kahdeksanvuotiskauden alussa elementissään. Viisi starttia on tuonut pelkkiä kaksarisijoituksia.

    Kuopiossa ruuna viiletti uudeksi volttiennätyksekseen 12,7. Ouluun siirretyssä Arctic Heat Kingissä Eija Sorviston valmennettava hävisi hienon esityksen jälkeen vain ruotsalaisvieras King of Djazzille. Jos veto on edelleen samanlaista, muut valjakot ovat helteessä.

    Kari Lehtosen tallista kautensa avaa nelivuotiaaksi kääntynyt Pactolus. Oriilla kilpailtiin viime vuonna ikäluokkakisoissa, ja jos talven aikana on tullut kehitystä, odotettavissa voi olla hyvinkin iloisia asioita.

    Pactolus on tuskin vielä aivan jytinäkunnossa kauden avauksessaan, mutta merkkejä tulevasta voidaan Kaustisella jo nähdä. Lehtoselta avaa kautensa torstaina myös yllättäjänä Kriteriumin finaaliin syksyllä juossut Expanse’s Beauty.

    Ikäluokkalaatua on myös Antti Tupamäen Ceeprassa. Tamma päätti nelivuotiskautensa Varsakunkku-finaalin kakkossijalla, ja jäi talveksi treenitauolle. Ceepralle toiset sijat tulivatkin tutuksi, sillä kauden yhdeksästä startista hevonen kirmasi toiseksi seitsemän kertaa.

    Ceepran lukuisten kakkossijojen osasyynä on, että useasti ikäluokan ykköstamma Retostella oli edellä. Sopivassa rakosessa tamma tulee vielä voittamaankin, mutta torstaina kovimmilla vastustajilla on jo startteja alla alkuvuodelta.

    Ruotsin pääravit kilpaillaan torstaina Bodenissa, missä tuttuun tapaan on tukku suomalaisia hevosia ja ohjastajia kilpailemassa.

    Ohjastajista Ville Pohjola on ottanut Kaustisen sijaan Bodenin kisat ohjelmaansa. Myös Mauri Jaara vierailee länsinaapurissa kahden ohjastustehtävän verran. Mika Forss on puolestaan tätä nykyä Bodenin vakiokasvo.

    Yksi Bodenin Toto64-pelin avainhevosia on avauskohteen Margaritaz. Jonna Irrin ja Taneli Säteen tamma on jatkanut nelivuotiskaudellaan letkeää menoa pohjoisen Ruotsin radoilla.

    Ulf Ohlsson pyrkinee tammalla keulaan, mistä tunnetusti on lyhin matka maaliin.

    Päivän ravien aikataulut:

    Kaustinen 18.00, Toto5 19.10

    Boden 19.20, Toto64 20.30

    Lisää aiheesta
    • Daalia Koivupalon Matheo on aloittanut raviuransa lupaavasti.

      Ravit | Lapin aktiivisin poniharrastaja Daalia Koivupalo tähtää menestykseen kotiravien avauksessa

    • Santtu Raitalan ohjastama Star Photo S voitti Kuopiossa tammikuun lopulla.

      Ravit | Talven menestyjä Seinäjoelle

    • Ari Moilanen ohjastaa Henkistä keskiviikkona Killerillä. Maanantaina Kuopiossa Janne Räisänen istahtaa Henkisen kärryille.

      Ravit | Henkinen palaa radoille – Lipsasen tamma avaa kuusivuotiskautensa Killerillä varovaisin odotuksin

      Tilaajalle
    • Rebyytin startit on koelähtöä ja yhtä kilpailua lukuun ottamatta ohjastanut Juha-Pekka Ahonen. Jämsäläisohjastaja vastaa Rebyytin ohjastuksesta myös viisivuotiskauden avaustartissa keskiviikkona.

      Ravit | Lungi ja laiska suomenruuna Rebyytti tähyää menestykseen – ”Se on syntynyt juoksijaksi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Kaustinen
    Boden
    hevonen
    päivän ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle