• Hovioikeus: Juristi kavalsi lähes miljoona euroa kuolinpesästä – hankki rahoilla hevostilan ja ylilaskutti vuosien ajan

    Hovioikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan juristi ei ollut hoitanut tilitysvelvollisuuttaan eikä ollut siirtänyt varoja oikein perilliselle.
    Helsingin hovioikeus tuomitsi perinnönjakoa hoitaneen juristin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kavalluksesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Helsingin hovioikeus tuomitsi perinnönjakoa hoitaneen juristin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kavalluksesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    MT Hevoset|Rikokset
    23.2.202416:07
    STT–

    Helsingin hovioikeus on tuominnut perinnönjakoa hoitaneen juristin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen törkeästä kavalluksesta.

    Hovioikeus katsoo juristin siirtäneen vuosien ajan omaan varallisuuspiiriinsä ja perinnönjaon ulkopuolisille ihmisille yhteensä yli 970 000 euroa kuolinpesän varoja. Hovioikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan juristi ei ollut hoitanut tilitysvelvollisuuttaan eikä ollut siirtänyt varoja oikein perilliselle.

    Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin katsonut juristin syyllistyneen ainoastaan törkeään kiskontaan pienemmän rahasumman osalta, mutta hovioikeus kovensi tuomiota.

    Kuolinpesän rahaepäselvyyksien taustalla on omaisuus, jonka vuonna 2012 kuollut varakas nainen jätti jälkeensä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan naisen omaisuus oli tuolloin noin neljän miljoonan euron arvoinen, ja siitä suurimman osan oli määrä mennä hänen kahdelle lapselleen.

    Toinen lapsista palkkasi sittemmin syytteeseen joutuneen juristin hoitamaan omaa osuuttaan kuolinpesästä. Hovioikeuden tuomion mukaan juristilla oli kymmenen vuoden sopimus hoitaa perintöosuutta.

    Hovioikeuden mukaan juristi käytti asiakkaansa varoja tavoilla, joihin niitä ei ollut tarkoitettu. Täysin perusteetta juristi laskutti hovioikeuden mukaan pesää noin 150 000 eurolla. Lisäksi hän oli muun muassa ostanut auton ja myöntänyt asiakkaansa nimissä yli 200 000 euron korottoman lainan omistamalleen yhtiölle, jotta yhtiö voisi hankkia hevostilan, tuomiossa kerrotaan.

    Tuomion mukaan juristi oli myös hankkinut päämiehensä rahoittamana yli 50 000 euron hintaisen hevosen, jota käytti hänen lähiomaisensa. Vaikka juristin asiakas oli sinänsä hyväksynyt sijoittamisen hevosiin, oli rahajärjestely hovioikeuden mukaan tehty tavalla, joka siirsi varoja pois asiakkaan ulottuvilta.

    Lisäksi juristi oli tuomion mukaan kirjoittanut satojentuhansien eurojen edestä lahjashekkejä päämiehensä rahoilla sekä pimittänyt pesältä kiinteistökaupoista saatuja varoja.

    Perillinen lopulta irtisanoi sopimuksen vuoden 2017 alussa ja teki juristista rikosilmoituksen.

    Hovioikeudessa juristi kiisti syyllisyytensä ja vetosi asiakkaan kanssa tehtyyn pitkään sopimukseen. Hovioikeus kuitenkin arvioi, että sopimus oli irtisanottavissa ja että juristin olisi pitänyt viimeistään vuonna 2018 tilittää asiakkaalleen takaisin rahat, jotka hänen haltuunsa oli uskottu.

    Helsingin hovioikeus arvioi, että juristi syyllistyi yli kuusi vuotta kestäneeseen törkeään kavallukseen. Sen mukaan oikeudenmukainen rangaistus teosta olisi ollut kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta vankeutta, mutta juristin korkean iän vuoksi sitä kohtuullistettiin kolmella kuukaudella.

    Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan asiakkaalleen aiheuttamansa yli 971  000 euron vahinko korkoineen.

    Artikkelin aiheet
    törkeä kavallus
    hovioikeus
    juristi
    kuolinpesä
    oikeudenkäynti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle