
Mikkelin kolmivuotislähtö ajettiin tammahyvityksellä, mutta Niko Jokela kurvaili Onnensepällä (Fiiling) heti eteenpäin ja ajoissa keulaan. Loppumatka oli lahjakkuudelle tyylittelyä. Alussa laukannut Taarin Tempo (Säihkeen Sähinä) oli yhtä selvä kakkonen.
Onnenseppä on Jokelan perheen oma hevonen. Sen omistavat hänen lähipiirinsä yhtiö sekä appensa Kimmo Seppänen.
Onnenseppä luotettiin kisan suursuosikiksi. Voittajahaastattelussa Jokelalta kysyttiin kuinka varma tämä oli ajavansa kisan parhaalla hevosella.
”En voi tietää kavereiden hevosista, mutta tiesin, että mulla on hyvä”, hän summasi.
Onnenseppä ruunattiin keväällä sen arkuuden takia. Juoksija ruuna on ollut ensimetreistä alkaen.
”Se osasi heti juosta, ja se on suomenhevoselle aika tärkeää. Silloin on mahdollisuus, että hevonen voi olla varhainen”, Jokela summasi tallialueella.
”Tämä on kasvanut koko ajan tasaisesti eikä ole vaivaantunut. On sitä ajettukin paljon, en muuta väitä, mutta ei sillä ole mitenkään tähdätty kolmivuotislähtöihin.”
Seinäjoen ratatallia isännöivällä Jokelalla oli suuri lahjakkuus myös viime vuoden nelivuotiaissa. Tamma Retostella menestyi hienosti myös oriita ja ruunia vastaan, mutta on nyt sivussa jalkavamman takia.
Jokela ei suuremmin halunnut alkaa vertailla Retostellaa ja Onnenseppää.
”Nämä ovat erityyppisiä. Tämä on suoritusvarmemman oloinen, mutta ei muuten aleta vertaamaan tammaan. Kyllä se varmaan vielä ykkönen on”, hän pyöritti Retostellaan viitaten.
Jokela tunnettiin aiemmin lähinnä lämminverimiehenä, mutta viime vuosina hän on profiloitunut suomenhevosten kanssa.
”Suomenhevosilla on kyllä onnistuttu paremmin. Ehkä lämminverisillä ollaan oltu vähän takamatkalla, kun ne ovat ehkä olleet vähän arkisen sukuisia. Nyt on kyllä muutama ihan suvukas lämminverinen.”