”Enimmäkseen hevosemme ovat aina ulkona, oli sää mikä tahansa” ‒ pihatosta pitävät hevoset ja ihmiset

Marraskuu on hevosenpitäjille yleensä pahinta aikaa. Piha ja tarhat ovat kurakolla, hevoset jatkuvasti märkinä ja rapaisina, ja aamuloimitus tuntuu vievän aikaa vähintäänkin puolipäivätyön verran. Toisin on pihattotallilla, tuumivat ratkaisuunsa tyytyväiset Kirsi ja Jani Kjäll.

Kodin pihassa Lapuan Korvenojalla komeilee vuosi sitten valmistunut pihattorakennus aitauksineen. Kuuden hevosen hoito on pihattoon päin huomattavasti helpompaa kuin karsinatallissa. On näppärää, kun ei tarvitse aamulla ja illalla taluttaa hevosia aitaukseen eikä ruokkia jokaista erikseen eikä loimittaa, kun hevosilla on aina pääsy sisälle.

”Ruokinta onnistuu aamulla vaikka lapsilta, kun heinäpaali on valmiina pihalla. Toki meilläkin on tietenkin kuraista, hevoset ramppaavat maaston tosi nopeasti velliksi”, Jani Kjäll sanoo.

Pihattoratkaisuun ei kuitenkaan päädytty ihmisten mukavuuden vuoksi. Kirsi Kjäll uskoo, että pihatossa ja laumassa eläminen on hevosille parasta. Hevoset oppivat sosiaalisiksi, ja ne saavat kulkea vapaasti ympäri vuorokauden, kuten hevosen kuuluukin. Varsat liikuttavat toinen toisiaan ahkerasti.

Hevosenpitofilosofiaan kuuluu myös hevosten kengättömyys – tarpeen tullen popot kyllä laitetaan.

Kirsi Kjäll harjaa heinäkuussa syntyneen Thor-varsan turkkia tarmokkaasti. Pari kuukautta vanhempi Helmi kellahtaa pihaton kullankeltaisille oljille piehtaroimaan. Myös muut hevoset ovat tallustelleet pihaton makuuhalliin. Tunnelma on leppoisa, uneliaskin. Ulkona tihuuttaa vettä.

”Enimmäkseen hevosemme ovat aina ulkona, oli sää mikä tahansa. Toisinaan tuntuu siltä, että pihatto on niille vain vessa”, Kirsi Kjäll kertoo.

Kjällien hevoslaumaan kuuluu kolme aikuista islanninhevostammaa, kaksi viimekesäistä varsaa ja aikuinen irlannincob-tamma, joka on ylläpidossa. Hevosille tarjoillaan heinät ulos neljästi päivässä. Vapaalla heinällä ne ovat aivan kovimmilla pakkasilla.

Makuuhallin pehku tyhjennetään kerran vuodessa. Olkea lisätään tarpeen mukaan. Hallin tyhjentämiseen Kjällit vuokraavat pienkuormaajan, sillä kottikärrypeli osoittautui mahdottomaksi. Piehtaroinnin mallia näyttää Helmi. Kuva: Johannes Tervo

Kjällit rakensivat omakotitalonsa vuonna 2005. Tontille otettiin shetlanninponeja, jotka asuivat siirtotallissa ja pihatossa. Lasten kasvaessa pikkuponeista luovuttiin.

”Pariin vuoteen meillä ei ollut hevosia. Tuntui, että jotain elämästä jäi puuttumaan. Sitten hankin islanninhevosia”, Kirsi Kjäll sanoo.

Hevostenpito ei ole perheelle elinkeino vaan elämäntapa. Myös lapset ratsastavat, ja vanhin tyttö opiskelee hevosalaa Kaustisella. Toiveita myös tulopuolesta kuitenkin on.

”Ajatukseni on kasvattaa ja myydä varsoja. Viime kesän islanninhevosvarsoista toiselle on jo ostaja. Jouluna meille muuttaa irlannincob-tamma, jota haaveilen siitokseen”, Kirsi Kjäll sanoo.

Omaksi hankittu irlannincob-siitosori asuu ystävän tallilla.

Tiineille tammoille ja varsomiseen pihattolaumaelämä sopii Kirsi Kjällin mukaan mainiosti. Tammat varsovat pihattoon ilman suurempaa hässäkkää, ja varsoista tulee heti luonnollinen osa laumaa.

”Meillä on myös kaksi karsinaa tallissa. Niitä ei ole tehty varsomista varten vaan esimerkiksi hoitotoimiin tai hevosen kuivatteluun ratsastuksen jälkeen. Niin ja sairaskarsinaksi, jos sellainen tarve tulisi.”

Pihaton makuuhalli on 60 neliömetrin kokoinen. Kuusihenkinen lauma mahtuu sinne lepäilemään mukavasti. Kuivikkeen pohjana on puupelletti, päällä tuhti kerros olkea.

”Pehku alkaa lämmetä, kun hevoset pissaavat siihen. Pehkun herättämiseen ei tarvita muuta kastelua.”

Pihattorakennuksen pihanpuoleisista ovista pääsee hoitotilaan ja karsinoihin. Sisällä näkyy makuuhallin liukumekanismilla toimiva kalteriovi. Kuva: Johannes Tervo