• Markku Niemisen karsintavoittajat ovat työnainen ja todellinen lahjakkuus

    Kriteriumin karsinnoissa isossa roolissa oli jälleen kerran Markku Nieminen, jonka talliin meni kaksi ensimmäistä karsintaerää. Voittajistaan Nieminen antoi kovin erilaiset arviot.
    Tilaajalle
    Coriolanus Frido väläytti vauhtivarojaan karsinnassaan. Santtu Raitala ja omistajaperheen edustaja Nina Steiner olivat syystä tyytyväisiä.
    Coriolanus Frido väläytti vauhtivarojaan karsinnassaan. Santtu Raitala ja omistajaperheen edustaja Nina Steiner olivat syystä tyytyväisiä. Kuva: Maisa Hyttinen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    15.9.202622:26
    Ville Toivonen
    Ylöjärvi

    Ensin vuorossa oli Donna Madeleine (Maharajah), jonka Mika Forss kiritti voittoon neljännestä ulkoa.

    Ensimmäinen karsinta oli kaikkiaan levoton, eikä vähiten sen takia, että ennakkosuosikki Shackhills Hazel juuttui koko ensimmäiseksi kierrokseksi kolmannelle radalle. Lopulta se pääsi pudottamaan toiseen pariin ulos, mistä lähti kierros jäljellä taas kolmannelle radalle.

    Kirivaiheessa Donna Madeleine ensin seurasi sitä, mutta jo takasuoralla Mika Forss kaasutti neljättä rataa eteenpäin.

    Loppusuoralla voitosta kamppailivat Donna Madeleine ja Amon Amarth (Maharajah). Kolmas finalisti oli keulassa juossut Miss White Gold (Maharajah).

    ”Montaa sataa metriä ei missään vaiheessa ajettu niin, että jotain ei tapahtunut”, Mika Forss summasi voittajahaastattelussa.

    Voitto oli Donna Madeleinelle sen uran ensimmäinen. Kykyjään se väläytti Tammakriteriumissa, jonka maalisuoralla Donna Madeleine laukkasi huippusijoituksen. Siihen nähden karsinnan esitys ei tullut yllätyksenä.

    ”Tamma jatkoi siitä, mihin on jääty”, Mika Forss kuvaili tallialueella kisan jälkeen.

    Markku Nieminen komppasi kuskin arviota.

    ”Ykkönen on roikkunut ilmassa, ei se mikään icke-vinnare ole, vaikka voittoja ei ole tullutkaan”, hän korosti.

    ”Se on juossut koko ajan kovia vastaan, ja on lisäksi vähän hidas alussa.”

    Donna Madeleine sai ohjastaja Mika Forssilta ja valmentaja Markku Niemiseltä kiitokset oikeasta asenteestaan.
    Donna Madeleine sai ohjastaja Mika Forssilta ja valmentaja Markku Niemiseltä kiitokset oikeasta asenteestaan. Kuva: Maisa Hyttinen / Suomen Hippos

    Donna Madeleine on Niemiselle erittäin tuttu hevonen. Sen omistaja on Niemisen puoliso Johanna Kyläkoski, joka myös on kasvattanut tamman yhdessä edesmenneen Birgitta Packalenin Ladies Stable ab:n kanssa.

    Samasta isästä ja samalta emälinjalta on myös Niemisen tämän vuoden derbyvoittaja Make Cash.

    ”On näissä sillä lailla samaa, että molemmat ovat yritteliäitä. Kumpikaan ei ole mikään superlahjakkuus”, Nieminen kommentoi vakavalla naamalla näkemättä mitään huumoria siinä, että puhui derbyvoittajasta ja Kriteriumin karsintavoittajasta. ”Ravi on vielä vähän hakusessa, mutta ne paranevat vanhetessaan.”

    Suvun taustalla on kantatamma Honey Born, joka on Donna Madeleinen neljäs emä. Samaa sukua ovat olleet myös muun muassa Niemisen uran parhaisiin valmennettaviin kuulunut Don Giovanni.

    ”Ei tästä suvusta päästä eroon ennen kuin tämä homma lopetetaan”, Nieminen naurahti.

    ”Nämä jaksavat mennä ja ne haluavat mennä, mikä on iso piirre. Ne haluavat tehdä töitä, mikä on paras apu hevoselle. Kaikkein ikävimpiä ovat lahjakkaat hevoset, jotka eivät tule maaliin.”

    Mika Forss oli samoilla linjoilla.

    ”Tsemppihevonen on se, mitä aina arvostaa”, hän korosti.

    Christa Packalénin tallin Amon Amarath nosti tasoaan kovasti ja oli hieno kakkonen. Ensimmäistä kertaa oriin rattailla ollut Tommi Kylliäinen kiitteli ajokkiaan.

    ”Tosi hyvä oli. Saatiin loistava juoksu, eikä hävitty paljoa. Huippuesitys hevoselta”, Kylliäinen summasi.

    Niemisen tallin toinen karsintavoittaja oli koko kisan ennakkosuosikkeihin kuuluva Coriolanus Frido (Calgary Games). Sillä Santtu Raitala lähti 1200 metriä ennen maalia parijonosta kolmannelle ja pääsi takasuoralla toiselle radalle, mistä Coriolanus Frido lipui komeaan voittoon.

    ”Tämä on lahjakkuus, kun toinen on vain työnainen”, Markku Nieminen vertasi Donna Madeleineen.

    ”Tämä osaa juosta ja menee oikeasti kovaa. Sillä ei varmaan ajeta kuin tämä Kriterium, kun siinä voisi olla hevonen myös ensi vuodeksi ja sitä seuraaviksi. Se on vielä vähän sellainen hompsija.”

    Myös Coriolanus Fridon takana on Niemiselle vuosikymmenten ajalta tutut suvut ja omistajat. Ruunan kasvattaja on Traiding-Steiner oy, jolla on ollut Niemisellä huippuravureita Exciting Kempistä lähtien.

    Coriolanus Fridon takana finaaliin kiri uusia nimiä ikäluokkaympyröissä. Heartbeat Ahead (Maharajah) oli johtavan takaa toinen ja Kajas Poseidon (Vivid Wise AS) sen perästä kolmas. Kajas Poseidonille kisa oli vasta sen uran toinen.

    ”Tämä kun oppii juoksemaan kaarteet kunnolla, tämä on vielä kova hevonen”, valmentaja Harri Koivunen totesi Kajas Poseidonista.

    ”Sen piti startata jo pari kuukautta aikaisemmin, mutta sille tuli pari kaviopaisetta, joiden takia aloittaminen viivästyi.”

    Myös Heartbeat Aheadin leirissä tunnelma oli korkealla.

    ”Tästä on ollut yllättävän positiiviset odotukset, kun tamma on mennyt joka starttiin paljon eteenpäin”, valmentaja Juho Ihamuotila kuvaili.

    ”Itse olin vähän kahden vaiheilla, että ilmoitetaanko, mutta omistaja sanoi, että ilmoitetaan vaan. Viime startti antoi osviittaa, että mahdollisuuksia voi olla finaaliin asti.”

    Pinebog’s Bank kiri voittoon ohi Reason To Rockin.
    Pinebog’s Bank kiri voittoon ohi Reason To Rockin. Kuva: Maisa Hyttinen / Suomen Hippos

    Myös kolmas karsinta meni ikäluokkakisoista tuttuun osoitteeseen, kun Riina Korhosen valmentama Pinebog’s Bank (Readly Express) jatkoi siitä, mihin Oulu Expressin voitossaan jäi. Hannu Torvisen ajama ruuna otti omansa pitkällä kirillä.

    Keulassa juossut Reason To Rock (Express Duo) oli toinen ennen neljännestä ulkoa kirinyttä Canberra Eastwindiä (Readly Express).

    Lämminveristen Kriteriumin lähtöradat

    Hevonen / valmentaja

    1 Donna Madeleine / Markku Nieminen

    2 Coriolanus Frido / Markku Nieminen

    3 Pinebog’s Bank / Riina Korhonen

    4 Cortina Games / Antti Kinnunen

    5 Reason To Rock / Hannu-Pekka Korpi

    6 Miss White Gold / Hannu-Pekka Korpi

    7 MAS Knockout / Mika Haapakangas

    8 Canberra Eastwind / Tapio Perttunen

    9 Better Leader / Petri Klemola

    10 Heartbeat Ahead / Juho Ihamuotila

    11 Amon Amarth / Christa Packalén

    12 Kajas Poseidon / Harri Koivunen

    Artikkelin aiheet
    kriterium
    ravit
    Markku Nieminen
    Donna Madeleine
    Coriolanus Frido
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle