
Pekka Luukkonen on vähentänyt hevosmääräänsä huippuvuosista. Tänä vuonna 64 vuotta täyttävän Luukkosen tavaramerkki on ollut lähteä Puumalasta kilpailumatkoille hevosen ollessa täydessä iskussa. Tästä tavasta Luukkonen ei ole tinkinyt hevosmäärän vähentyessäkään.
Viikko sitten keskiviikkona Vermossa Pekka Luukkosen Minna-puolison omistama Villilempi otti vuoden kolmannen voittonsa yhtä monesta yrittämästä. Seitsemänvuotiaaksi kääntyneen tamman menestys on yllättänyt Pekka Luukkosen myönteisesti.
”Kun aloimme viime syksynä starttailemaan, en olisi uskonut tamman ottavan kolme voittoa putkeen. Se on kehittynyt starttien myötä hurjasti.”
Seuraavan kerran Villilempi nähtäneen kilpailemassa kotiradalla Mikkelissä T75-päivänä helmikuun lopulla.
”Starttaillaan sopivin väliajoin. Eihän Villilempi voi jatkuvasti kehittyä jatkuvasti tähän tahtiin. Pidetään taukoa sitten, jos sarjat tuntuvat liian koville.”
Luukkonen on osallistunut usealla tammalla kuningatarkilpailuun. Kokenut valmentaja ei halua lähteä vertailemaan Villilempeä vielä tallin entisiin asukkeihin.
”Vaikea nähdä Villilemmen nousevan aivan absoluuttiselle huipulle. Toisaalta se on yllättänyt minut jo niin moneen kertaan. Annetaan ajan näyttää, ja etenkin viimekertaisessa Vermon voitossa tamma oli todella hyvä.”
Luukkosen menestyshevonen Lissun Eerikki ei ole startannut epäonnistuneen Seinäjoen kuninkuuskilpailun jälkeen. 11-vuotiaaksi kääntyneen oriin jalkoja on hoidettu syksyn ja talven aikana. Lissun Eerikki on ollut perusvalmennuksessa huoltotauon aikana.
”Tänäkin aamuna ajoin oriilla. Toiveissa olisi päästä hiittitouhuihin käsiksi maaliskuussa. Silloin starttaaminen voisi olla ajankohtaista huhtikuulla.”
Luukkonen osallistui Rickillä kahdesti Solvallan Elitloppet-viikonloppuna ajettavaan kylmäveristen Elitkampeniin 2000-luvun alussa. Täksi vuodeksi Solvalla nosti Elitkampenin ykköspalkinnon miljoonaan kruunuun eli sataan tuhanteen euroon.
Luukkonen ei kiellä, etteikö mielessä ole käynyt Solvallan-matka Lissun Eerikin kanssa.
”Lissun Eerikki kuuluu kyvyiltään ilman muuta noihin lähtöihin. Tänä vuonna meille taitaa tulla valitettavasti liian kiire ajatellen toukokuun lopun Elitkampenia.”
Luukkoset ovat siirtäneet tilanpidon Puumalan Hurissalossa perheen Paavo-pojalle. He asuvat rakennuttamassaan talossa Saimaan rannalla tilan läheisyydessä.
Tekemisen puute ei kuitenkaan pääse yllättämään. Pariskunnalla on kuusi hevosta tallissa. Starttihevosten lisäksi pari kaksivuotiasta tamma sekä kantavat siitostammat.
Tämän lisäksi muun muassa metsätyöt sekä kalastus täyttävät Pekka Luukkosen ajan. Luukkonen suhtautuukin tulevaisuuteen valoisasti.
”Hevosen valmentaminen on tosi mukavaa puuhaa, ei siitä pääse mihinkään. Kuluva talvi on tarjonnut todella hienot puitteet valmentamiseen. Kaksivuotiaatkin vaikuttavat hyville aihioille. Kunhan saamme olla terveenä, asiamme ovat oikein hyvällä mallilla.”