

Suomenpienhevosori Paletin Liekki hurmasi katsojat Haminassa Hevoset Bastionissa -tapahtumassa. Se voitti 110 sentin luokan ja innosti yleisöä kahtena päivänä suomenhevosen esityksessä. Siinä se esiintyi sekä valjakkoajossa että esteillä, joissa yli meni 135 senttiä, että heilahti – ja Liekin oma säkäkorkes on 140 senttiä.
Hyvän tekniikkansa ja yrittävän luonteensa ansiosta altavastaajana pidetty 7-vuotias ori on yllättänyt kansallisissa luokissa yhden jos toisenkin vastustajakaksikon.
Paletin Liekki tuli Leppäkankaille opetukseen 2-vuotiaana. Sen omistaja Assi Kantalainen toivoi siitä harrastehevosta, ja tavoitteena oli saada energiselle nuorelle miehelle järkevää tekemistä.
”Kun juoksutimme sitä maneesissa, juttelimme, että onpa kompakti ja osaa liikkua. Suomenhevosista valitettavasti edelleen ajateltaan, että niiltä puuttuu liikkeestä ’sitä jotain’, mitä ratsuilta odotetaan”, Risto Leppäkangas kertoo.

Vilma Leppäkangas myöntää, ettei itsekään ollut juuri innostunut suomenhevosista ennen Leikkiä. Sen kouluttamiseenkin hän suhtautui etukäteen vähän ”pitkin hampain”.
”Olin työskennellyt ennen kaikkea puoliveristen ja friisiläisten kanssa. Varsinkin friisiläiset ovat olleet mun juttu show- ja valjakkoajossa”, hän kertoo.
Liekki opetettiin ensin ajolle. 3-vuotiaana se hyppäsi laatuarvostelujen irtohypytyksessä ensi kertaa 90 sentin esteitä ja meni kujaa edes takaisin, kun sen mielestä homma oli niin kivaa yleisön edessä.
”Tuomarikin totesi, että onpa se innokas”, Vilma muistelee nauraen.

Ratsastuksen ori aloitti 3–4 -vuotistalvena, mutta koko ajan sitä on ajettu niin lihasten kuin liikkeiden vahvistamiseksi. Nykyisin ajo on hänen mukaansa hyvää myös palautteluun.
Viime kesänä Paletin Liekki aloitti siitoksessa. Se käy hyppäämässä Laukaan hevosklinikalla. Tammoja on ollut tällä kaudella kymmenkunta, mikä tekee siitä Riikin Taalerin kanssa pienhevosten suosikin, Vilma arvioi.
”Se hoitaa homman samalla innokkuudella kuin työnsä muutenkin mutta korrektisti. Turhaa mölinää ja kolistelua ei ole.”
Ensimmäisen palkinnon pienhevoskantakirja on vasta alkua. Tavoitteena on kantakirjata se isänsä Friisin Paletin tavoin myös ratsusuunnalle.
”Tehdään siihen tarvittavat tulokset kuitenkin ihan rauhassa, se on kumminkin vasta seitsemän”, Leppäkangas painottaa.
Samoin ura valjakkoajossa saa siis vielä odottaa. Kehitysmahdollisuuksia on eittämättä edelleen, jos hevonen saa pysyä terveenä.
"Tässä on hieno paketti: oriin liikkeet, luonne, motivaatio ja asenne. Ja se, että on omistajat, jotka haluavat, että hevosta viedään eteenpäin”, Risto Leppäkangas summaa.
Lue myös:

Paletin Liekki on 7-vuotias ensimmäisen palkinnon suomenpienhevosori (isä Friisin Paletti - Ritarin Ruusu - A.T. Musta-Ritari)
Omistaja Assi Kantalainen, kasvattaja Sanna Kallio
Valmentaa Vilma Leppäkangas
kilpailee esteissä 100–110 sentin luokkia kansallisella tasolla osin juoniori Vilma Flinkmanin ratsastamana
Oripäivien paras suomenhevosori, oripäivien paras pienhevosori
6-vuotiaiden Kasvattajakilpailun voittaja esteillä, Suomenpienhevosten esteiden SM ja ratsuoripäivien paras suomenhevosori
laatuarvostelun finaaleissa sijoitukset neljäs (3-vuotias) ja toinen (4-vuotias), molemmissa paras pienhevonen