• ”Kotona on saanut työnteon kautta todella paljon oppia hevosista” ‒ Ruotsi teki vaikutuksen Pinja Iltaseen

    Nuoren raviammattilaisen haaveena on päästä Ruotsin ykkösvalmentajiin lukeutuvan Daniel Redénin oppiin.
    Tilaajalle
    Vahvan ravitaustan omaava Pinja Iltanen panostaa täysillä raviuraan.
    Vahvan ravitaustan omaava Pinja Iltanen panostaa täysillä raviuraan. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    14.5.202311:00
    Kaj Närhinen

    Pinja Iltasen perhetaustaa tarkastellesssa ei tarvitse ihmetellä, että muutama vuosi sitten 20 ikävuoden rajapyykin ohittanut nuori nainen on päätynyt raviurheilun pariin. Kumpikin vanhemmista omaa todella vahvan hevostaustan. Äiti Pia Huusari on toiminut ammattivalmentajana jo vuosikymmenten ajan. Isä Roi Iltanen on myös täysipäiväisesti tallin toiminnassa mukana.

    ”Hevoset ja raviurheilu ovat aina olleet mukanani elämässä. Pienestä pitäen olen ollut mukana tallilla ja raveissa”, Pinja Iltanen hymähtää.

    Peruskoulun jälkeen Pinja ei kuitenkaan suunnannut hevosalan kouluun. Vanhemmat halusivat tyttärensä opiskelevan hevosalan ulkopuolisen ammatin. Pinja suorittikin omien sanojensa mukaan merkonomin tutkinnon tiiviisti hevosten kanssa toimien. Hän kävi vaadittavat tunnit koulussa. Iltapäivät ja illat kuluivat talllilla.

    ”Valmistumisen jälkeen aloitin vanhempien tallilla täysipäiväisesti. Aloittamiseni jälkeen en ole tehnyt muita töitä kuin hevosalan hommia. Luultavammin en olisi ilman vanhempien toivettakaan hakenut hevosalan kouluun. Kotona on saanut työnteon kautta todella paljon oppia hevosista.”

    Pinja Iltasella on tärkeä rooli vanhempien ravitallilla. Tällä hetkellä Pia Huusarin valmennuslistalla on lähes 30 valmennettavaa. Lisäksi tilalla asustaa myös siitostammoja ja varsoja.
    Pinja Iltasella on tärkeä rooli vanhempien ravitallilla. Tällä hetkellä Pia Huusarin valmennuslistalla on lähes 30 valmennettavaa. Lisäksi tilalla asustaa myös siitostammoja ja varsoja. Kuva: Kari Salonen

    Poniraviurheilulla on ollut iso rooli Pinjan raviurheilijan uralla. Viime vuosikymmenellä haminalaisohjastajan nimi oli tuttu näky Suomen poniravien tuloslistojen kärkisijoilla. Tähän astinen poniohjastaja ura käsittää 499 ponistarttia. Voittoja niistä on kertynyt peräti 164. Viime vuosina ajettujen ponilähtöjen määrä on vähentynyt huomattavasti.

    ”Poniraviurheilu-ura on jo jäähdyttelyvaiheessa. Olin jo viime syksynä ajatellut lopettaa poneilla ajamisen. Sitten näin nykyisen ponini Roddenin myynti-ilmoituksen. En malttanut olla hankkimatta sitä. Ajelen sillä poniurani viimeiset lähdöt.”

    Pinja sai ensimmäisen poninsa jo kuusivuotiaana. Ensimmäiset vuodet nuori poniharrastaja sai kuitenkin vain valmentaa poniaan kotona.

    ”Haimme ponin Ruotsista. Aluksi ikäni ei riittänyt poniajoluvan suorittamiseen. Kolme vuotta sain valmentaa poniani kotona. Ensimmäiset starttini ajoin samana vuonna kuin täytin 10 vuotta.”

    ”Poneilla ajaminen on välillä melko vaativaa puuhaa.”

    Poniraviurheilu oli parhaimmillaan hyvin vahvoissa kantimissa Pinjan osalta. Hänellä oli 13 ponia valmennuksessaan. Hän kiersi lainaohjastajana ajamassa myös muiden poneja. Pinja korostaa useaan otteeseen poniraviurheilun antaneen oivallisen ponnahduslaudan hevosten kanssa toimimiseen.

    ”Ajamalla ponilähtöjä saa tottakai hyvän rutiiniin niin volttaamiseen kuin ihan jo kilpailupaikalla toimimiseen. Minulle kaikkein hyödyllisin oppi on ollut ajorutiinin hankkiminen. Poneilla ajaminen on välillä melko vaativaa puuhaa. Niiden ravilla pitäminen ja samalla vauhdin löytäminen ei ole ihan yksinkertaisin yhtälö.”

    Suomen menestyneimpiin poniohjastajiin kuuluva Pinja Iltanen on kilpaillut kuluvalla kaudella Rodden-ponilla. Kuvassa kaksikko valmistautuu starttiin Finlandia-raveissa.
    Suomen menestyneimpiin poniohjastajiin kuuluva Pinja Iltanen on kilpaillut kuluvalla kaudella Rodden-ponilla. Kuvassa kaksikko valmistautuu starttiin Finlandia-raveissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Ponilähdöissä saavutetun menestyksen myötä voisi ajatella Pinjan haluavan ajavan mahdollisimman paljon ravilähtöjä hevosilla. Hevosilla ei startteja ole kuitenkaan kertynyt kuin 12 lähtöä. Viime vuonna startteja ei kertynyt lainkaan. Vaikka lähes puolet ajetuista hevoslähdöistä on päättynyt kolmen parhaan joukkoon, ei Pinjalla ole suurta poltetta hevosten lähtöihin.

    ”Olen sen verran kilpailuhenkinen ihminen, että mikäli osallistun, haluan menestyä. Ponilähdöissä menestyin hyvin, mutta jotenkin hevosten lähdöissä ajaminen ei ole innostanut. Keskityn mieluummin hevosten valmentamiseen ja hoitamiseen. Kuskeja löytyy kyllä riittävästi.”

    Pia Huusarin valmennuslistalla on tällä hetkellä vajaat 30 hevosta. Tilalla asustaa myös muutama siitostamma. Ravitallin lisäksi perhettä työllistää pellavatuotteiden valmistus sekä peltotyöt.

    ”Ei me tietysti kolmestaan toimintaa pyöritetä. Tekemistä riittää silti välillä vähän liiaksikin. Pellavatuotteet ovat Pian vastuulla ja isäni hoitaa peltotyöt. Saamme pelloiltamme heinät hevosillemme. Tuollaisen heinämäärän tekeminen on iso työrupeama. Minun päiväni kuluvat pitkälti tallilla hevosten parissa.”

    12,3-aikainen Campari Jet on Pinja Iltasen oma hevonen.
    12,3-aikainen Campari Jet on Pinja Iltasen oma hevonen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tallin valmennettavat kilpailivat päättyneenä talvena sekä Suomen että Ruotsin lähdöissä. Pinja siirtyi äitinsä kanssa Ruotsiin osan hevosten kanssa ennen joulua. Kyseessä oli toinen kerta tallin kokeillessa filiaalin pitoa länsinaapurissa. Ensimmäisellä kerralla hevoset valmentautuivat Julmyran valmennuskeskuksessa. Ruotsissa vietetty ajanjakso huipentui Chief Orlandon Elitloppet-osallistumiseen keväällä 2020.

    ”Olihan se todella iso juttu saada olla mukana Elitloppetissa. Tunnelmaa tietysti laimensi hieman ilman yleisöä ajaminen korona-aikana. Yleisö on kuitenkin iso osa Elitloppetin tunnelmaa.”

    Tällä kertaa asemapaikka oli Tukholman eteläpuolella Taxingessa. Ruotsalainen raviurheilu vetää ilmiselvästi Pinjaa puoleensa.

    ”Palasimme muutama viikko sitten takaisin Suomeen. Kaipaan kyllä Ruotsiin takaisin. Meillä oli todella hyvät puitteet hevosten valmentamiseen. Raviurheilun resurssit palkintorahoista lähtien ovat tietysti Suomea edellä. Jollakin tapaa ruotsalaiset ihmiset ja ihan jo raviurheiluun suhtautuminenkin on mukavan myönteistä.”

    Ruotsiin liittyy myös Pinjan pitkäaikainen haave. Hän haluaisi nähdä läheltä Daniel Redénin valmennustallin toimintaa. Pari vuotta sitten Pinjalla oli jo tarkoitus viettää ajanjakso menestysvalmentajan tallilla.

    ”Se kariutui aikatauluongelmiin. Oli vähän liian paljon tekemistä Suomessa, että olisin voinut lähteä Ruotsiin vähintään kesäksi. Edelleen on tavoitteena nähdä Redénin tallin arkea pitempi ajanjakso.”

    Pinja Iltanen vuokrasi usean vuoden ajan hienosti etenkin montélähdöissä menestyneen Nitro Diablon kilpailuoikeuden. Kuvassa Nitro Diablo ja Janita Antti-Roiko viime vuoden Kymi GP -raveissa.
    Pinja Iltanen vuokrasi usean vuoden ajan hienosti etenkin montélähdöissä menestyneen Nitro Diablon kilpailuoikeuden. Kuvassa Nitro Diablo ja Janita Antti-Roiko viime vuoden Kymi GP -raveissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Oman valmennustallin pito siintää Pinjan tavoitteena jonkin vuoden ajanjaksolla. Pinjalla on ollut koko ajan työn ohella jokin oma vanhempi starttihevonen. Ensimmäisen voittonsa hevosten vastuuvalmentajana Pinja otti Västerbo Highballin kanssa. Ruotsissa syntynyt ruuna voitti viidesti Pinjan valmennuksesta. Ruotsissa talvella mukana ollut Campari Jet on Pinjan tämänhetkinen oma hevonen, vaikka onkin äidin valmennuslistalla.

    Muutama vuosi sitten Pinja vuokrasi Nitro Diablon kilpailuoikeuden. Kaksikko voitti kahdesti montén Pohjoismaiden mestaruuden. Kaudella 2020 Nitro Diablo voitti peräti 10 lähtöä. Pinjan omat hevoset ovat olleet vanhempia starttihevosia. Tämä ei ole sattumaa.

    ”Äiti pitää varsojen kanssa touhuamisesta. Minulle sopii puolestaan jollakin tapaa paremmin vanhempien ruunien ja oriiden valmentaminen. Valmennustallin pito kiinnostaa minua ilman muuta. En ainakaan aluksi haluaisi pyörittää valmennustoimintaa näin suuressa mittakaavassa. Voisin ajatella aloittavani oman tallin pidon puolenkymmenen hevosen kanssa kotitilallemme. Asia ei ole kuitenkaan ihan ajankohtainen vielä.”

    Lisää aiheesta
    • Pia Huusarin valmennettavat ovat juosseet jo ennen Solvallan keskiviikkoiltaa kuluvana vuonna jo puolet koko viime vuoden ansioista.

      Ravit | ”Kova työnteko on hyvien tulosten taustalla” ‒ Pia Huusarin alkuvuosi on ollut menestyksekäs sekä Suomessa että Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Pia Huusari vieroittaa kaikki lämmitetyn pihaton kolme tammaa yhtä aikaa muutaman viikon päästä. 6-vuotias Quattro Point (i. Andover Hall) palaa varsomisen jälkeen treeniin. Tammavarsa Withme Pointin (i. Maharajah) emä Whitney Love seuraili kuvausta vähän sivummalta samoin kuin Quattro Pointin varsa Wyoming Point (i. Love You).

      Vieroittaminen vasta puolivuotiaana hyödyttää varsan kehitystä, itsenäistymistä ja urheiluhevoseksi oppimista

    • MT Ravien toimittaja Juha Jokinen kävi tapaamassa linjan hevosvalmentaja Pia Huusaria Haminassa.

      MT Ravit Pia Huusarin tallilla: "Mie pyrin pitämään hevoset iloisena"

    Artikkelin aiheet
    Pinja Iltanen
    raviurheilu
    poniraviurheilu
    Ruotsi
    valmennustalli
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle