• PM-joukkuevalintojen tekemisen vaikeus hämmästyttää olympiaratsastajaa

    Maan kokenein kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi olisi mielellään lähtenyt Choco Chinolla kilpailemaan Ruotsiin Pohjoismaiden mestaruus -kilpailuihin. Siltakorpi olisi kuitenkin halunnut etukäteen varmistuksen, että joukkueesta löytyy hänelle paikka.
    Tilaajalle
    Sanna Siltakorpi kertoo, että Bofey Clickillä ei oikein ole älyä varjella itseään, mikä toisaalta tekee siitä pelottoman hevosen maastoradoille. ”Sehän on ei ole kovin stabiili edes kävellessään tallialueella. Nuorena hevosensa se on mennyt kaksi kertaa heti rikki, kun se on päästetty isolle laitumelle”, hän kertoo.
    Sanna Siltakorpi kertoo, että Bofey Clickillä ei oikein ole älyä varjella itseään, mikä toisaalta tekee siitä pelottoman hevosen maastoradoille. ”Sehän on ei ole kovin stabiili edes kävellessään tallialueella. Nuorena hevosensa se on mennyt kaksi kertaa heti rikki, kun se on päästetty isolle laitumelle”, hän kertoo. Kuva: Miia Lahtinen
    MT Hevoset|Ratsastus
    4.9.202620:00
    Miia Lahtinen

    Maajoukkuejohto ei kuitenkaan luvannut paikkaa etukäteen, ja Sanna Siltakorvelle tuli kuva, että häntä ei haluta mukaan. Siksi ratsastaja suuntaa samana viikonloppuna kolmen tähden kilpailuihin asuinmaassaan Saksassa.

    Siltakorpi olisi maksanut matkansa Ruotsiin, niin kuin muutkin ratsastajat.

    ”Minulle vastattiin, että on tarpeeksi ratsukoita, mistä valita ja valinnat tehdään vasta kilpailupaikalla. Se oli tarpeeksi selkeästi kerrottu, että minua ei tarvita”, Siltakorpi sanoo pettyneenä.

    Siltakorpi erittäin kokeneena valmentajana ja ratsastajana olisi voinut esimerkiksi startata ensimmäisenä ja auttaa ja tukea muuta joukkuetta. Hän toimi viime vuoteen saakka Suomen kenttämaajoukkueen valmentajana.

    ”Olisin halunnut kantaa korteni kekoon, mutta ei väkisin mennä”, Siltakorpi sanoo.

    Siltakorpi toteaa, että tietenkin aivan lopullinen valinta tehdään vasta eläinlääkärintarkastuksen jälkeen, mutta olisi ammattimaista nimetä joukkue ja vararatsastajat etukäteen.

    Jos nyt verrataan lähtijöiden tuloksia, olisi ollut helppoa luvata Siltakorvelle paikka osaksi neljän hengen joukkuetta. Monilla PM-kilpailuun lähtevillä ratsukoilla ainoa tämän vuoden kolmen tähden kilpailu on tehty Keravalla kansallisella tasolla.

    Siltakorpi on itse ollut valitsemassa joukkuejäseniä moneen kertaan. Hän huomauttaa, että vaikka listoja ei ole laitettu etukäteen liiton sivuille, ratsastajille on osattu kertoa ajoissa tulosten perusteella, onko paikka joukkueessa todennäköinen.

    Siltakorven ratsulla Choco Chinolla on ollut välillä haasteita maastoratojen vaikeimmilla yhdistelmillä, mutta se on tehnyt maailmalla useita kolmen tähden luokkia. Viimeisin startti toi viidennen sijan kahden tähden kilpailussa 48 ratsukon joukossa.

    Kenttäjoukkueen kapteeni Mette Samuli toteaa, että kentän PM-joukkueen kanssa toimitaan nyt täysin perinteen mukaisesti. Koska luokka on avoin, siihen voi ilmoittautua mukaan ja sitten kilpailupaikalla eläinlääkärintarkastuksen jälkeen valitaan joukkue päivän kunnon mukaan. Näin on tehty aiemmin, ja tähän ei ole haluttu tehdä poikkeusta.

    Suurimmalta osalta valinta kuitenkin tehdään kilpailutulosten perusteella, ja niihin Samuli perehtyy maajoukkuevalmentaja Pauliina Swindellsin kanssa ensi viikolla.

    Samuli painottaa, että hän on heinäkuussa henkilökohtaisesti kirjoittanut Elmo Jankarille, että hän ja Siltakorpi olisivat tervetulleita PM-joukkueeseen.

    ”Mutta yhdelle ei voi luvata joukkuepaikkaa etukäteen, se olisi uskomattoman epäreilua”, Samuli perustelee.

    ”Olisimme olleet todella iloisia, jos Sanna olisi tullut, emmekä ole sanoneet, että hän ei pääsisi joukkueeseen”, Samuli sanoo.

    Siltakorpi moittii, että kaikkiaan liiton tuki ratsastajille tuntuu olemattomalta. Sanna Siltakorpi ja Axel Lindberg saivat tämän syksyn maailmanmestaruuskilpailuihin tuhannen euron tuen siinä vaiheessa, kun kvaalit oli kerättynä. Itse kilpailuihin matkatuki oli 750 euroa. Siltakorven puoliso Elmo Jankari oli mukana joukkueenjohtajana ilman palkkiota.

    Liiton kenttäratsastuksen asiantuntijaa Lizzel Winteriä ratsastajat eivät toivoneet mukaan.

    ”Lizzel ei ole nähnyt Axelin hevosta kertaakaan ja minut ja Clickin neljä vuotta sitten”, Siltakorpi perustelee.

    Siksi ratsastajat maksoivat itse paikalle omat valmentajansa, joille liitolta ei Siltakorven mukaan saanut edes edustuspaitaa.

    Siltakorpi huomauttaa, että johtoporrasta liitosta kyllä löytyy: on urheilujohtaja, lajikapteeni, maajoukkuevalmentaja, kenttäratsastuksen olympiaprojektin johtaja ja huippu-urheilun johtoryhmän asiantuntija. Siltakorpi kertoo, että heistä vain viimeksi mainittu eli Petri Tolmunen on soitellut ja ollut kiinnostunut Siltakorpi-Jankarin tallin tilanteesta ja suunnitelmista.

    Siltakorpi on pitänyt Choco Chinoa mahdollisena seuraavana olympiahevosenaan, mutta sen kanssa on nyt katsottava, alkaako se ymmärtää vaikeimpien ratojen tehtäviä.

    Pitkäaikainen ykkösratsu, MM:issä koulun jälkeen keskeyttänyt Bofey Click, taas on suunnitellulla pitkällä lomalla. Aachenin loukkaantumisesta ei oikein päästy selville, mutta todennäköisesti kyseessä oli venähdys.

    ”Vanhaa hevosta kun alkaa tutkimaan, sieltä löytyy kaikenlaista, mutta mikä sitten on vanhaa ja mikä uutta”, Siltakorpi toteaa.

    Juuri nyt ratsastajan motivaatio Clickin kanssa esimerkiksi ensi vuoden EM-kilpailuihin on matalalla. Hän huomauttaa, että hevonen teki parhaat koulutulokset koronavuotena, kun kilpailuissa ei ollut yleisöä. Sitten kun katsomo on täynnä, Click jännittyy.

    Koska kenttäratsastaja ei pysty harjoittelemaan ison yleisömäärän kohtaamista missään, alkaa Siltakorpi olla valmis nostamaan kädet ylös. Toistuva alisuoriutuminen koulukokeessa nimenomaan tärkeimmissä kilpailuissa on turhauttavaa.

    ”Ja jos se reagoi yleisöön nyt 17-vuotiaana, se tuskin reagoi vähemmän 18-vuotiaana”, hän hymähtää.

    Siksi hän suunnittelee, että jatkossa arvokilpailuiden sijasta Clickiä voisi olla mielekkäämpää kilpailuttaa tavallisissa kansainvälisissä luokissa.

    Omalla uralla tavoitteet ovat pysyneet korkealla, ja niiden tavoittelua on tarkoitus jatkaa. Siltakorpi kuitenkin miettii toimimista mahdollisimman paljon liiton ulkopuolella. Kun ei odota mitään, ei myöskään pety.

    ”Ehkä olisi henkisesti helpompaa tehdä vain tätä omaa juttua”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Elmo Jankari kertoo ottavansa kantaa liiton toimintaan vain urheiluun liittyvissä asioissa, koska ne hän tuntee.

      Ratsastus | Elmo Jankari liiton kriisin syistä: ”Urheilun johtaminen on äärimmäisen epäammattimaista”

    • Jutta Koivula on pitkän linjan ratsastusvaikuttaja. Kuva vuodelta 2020, kaverina tamma Andra.

      Ratsastus | Urheilujohtaja Jutta Koivula Ratsastajainliiton saamasta kritiikistä: ”Harva systeemi on alusta alkaen sataprosenttinen”

    • Axel Lindbergin Bonapartis loukkaantui hieman Puolassa.

      Ratsastus | Axel Lindberg keskeytti Puolassa kakkoshevosellaan, MM-kilpailu odottaa Quelle Bonnen kanssa

      Tilaajalle
    • Axel Lindberg näkee, että ei itse päässyt normaalille tasolleen rataestekokeessa Aachenin ison yleisön edessä.

      Ratsastus | Quelle Bonne meni laitumelle kavereiden kanssa – ensi vuonna metsästetään olympiapisteitä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kenttäratsastus
    PM-kilpailu
    maajoukkue
    Sanna Siltakorpi
    Choco Chino
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle