Kuolema tuli ratsastusyhteisön iholle

Ratsastuspiirit pysähtyivät viikonloppuna tietoon Susanna Freyn kuolemasta. Hevosalan pitkän linjan ammattilainen menehtyi vappupäivänä ratsastusonnettomuudessa.

Freyn kuolema aiheutti yhteisössä maansurun. Hän oli tunnettu, arvostettu ja pidetty osaaja ja monelle rakas ystävä.

Hän oli opettaja, joka opetti, vaati ja kannusti. Hän halusi olla mukana tekemässä hevosalalle ammattilaisia.

”Susussa oli potkua. Hän ei ollut mikään jees-mirkku”, kuten pitkäaikainen ystävä häntä kuvaili.

Ja olihan se yksi ikimuistettavista tosielämän rakkaustarinoista, että hänen miehensä Carli ratsasti aikanaan Susunsa pihaan valkoisella esteratsullaan. Tämä kun oli sanonut, että miestä hän ei enää ota, ellei tule prinssi valkoisella ratsulla kotoa hakemaan.

Susanna ja Carl-Harry Freyn rakkaustarina on monille tuttu. Kuva: Miia Lahtinen

Yhteisön suruun liittyy myös hämmennys. Tunnetun hevosihmisen kuolemaan ratsastusonnettomuudessa ei – tietenkään – ole totuttu.

Freyn kohdalla tapauksesta tekee järkyttävän se, että hän opetti oppilailleen koko elämänsä ajan oikeanlaista toimimista hevosten kanssa. Turvallisuutta, ennakointia ja oikeiden varusteiden käyttöä.

Myös sitä, mistä aito turvallisuus tulee: että ihminen opettelee näkemään asiat hevosen silmin, mihin se saattaa reagoida ja millä tavalla. Ja hän kouluttaa hevosen käyttäytymään ihmisten kannalta turvallisesti.

Susu Frey näki hevoset yksilöinä, joilla oli omat tapansa, eikä hän ottanut turhia riskejä.

Mutta onnettomuus on jo määritelmällisesti äkillinen, odottamaton ja tahaton tapahtuma, jolla on vahingolliset seuraukset.

Niitä tapahtuu kaikesta osaamisesta ja varautumisesta huolimatta.

Hevosten kanssa toimivat kyllä tietävät, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Hevonen on iso ja joskus rajusti reagoiva eläin, jollaisen kanssa vaaran elementit ovat aina olemassa. Kaikki hevosten kanssa enemmän toimineet ovat olleet niiden kanssa myös tilanteissa, joissa vahingolta on pelastanut vain hyvä tuuri.

Hevosurheilu on riskilaji, ja erityisesti se on sitä silloin, kun toimitaan nuorten hevosten kanssa. Hevosten kanssa voi myös toki joissain määrin valita riskitasoa, missä toimia, mutta toleranssi ei voi koskaan olla nolla.

Valitettavasti hevosonnettomuuksissa toisinaan myös kuolee ihmisiä. Jokainen kuolema on yhtä suuri menetys, eikä inhimillinen tragedia ole kiinni uhrin tunnettuudesta tai asemasta yhteisössä.

Monille tutun ammattilaisen kuolema kuitenkin menee herkästi iholle.

Yhtä tunnettu suomalainen on kuollut hevosonnettomuudessa viimeksi vuonna 1995, kun Paavo Tiihonen menehtyi valjakkoajoharjoituksissa. Tuolloinkin menetys osui Ypäjälle, ja Tiihonen oli Freyn tavoin Ypäjän hevoskoulun pitkäaikainen opettaja.

Muistissa on myös Suomen estemaajoukkueen valmentajaksi juuri valittu hollantilainen Bert Romp, joka menehtyi kotimaassaan vuonna 2018 saatuaan potkun lastaustilanteessa.

Tuntematta Susanna Freyn onnettomuuden yksityiskohtia hänen menehtymisensä kertoo siitä, että kun taivaankappaleet ovat väärässä asennossa, kenelle tahansa voi käydä kuinka pahasti tahansa.

Se on riski, jonka hevosihmiset ovat valmiita ottamaan, koska elämäntapa tuo niin paljon iloa, niin paljon sisältöä.