• Need’em hallitsee myös Jokimaalla

    Miika Tenhusen silmäterä, SE-hevonen Need’em oli tauolta suvereeni Kuopiossa. Lauantaina Lahdessa Need’em on lähellä koko matkan johtoa. Santtu Raitalan ohjastama Supreme Tarantella on systeemin toinen tukipilari.
    Miika Tenhusen valmentama Need’em on vahvoilla lauantaina Lahdessa.
    Miika Tenhusen valmentama Need’em on vahvoilla lauantaina Lahdessa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravivihjeet
    9.1.202609:30
    Juha Jokinen

    Timo Salmelan valmentama Supreme Tarantella on ottanut neljästä viime kilpailusta vain yhden voiton. Se ei kuitenkaan kerro ihan täyttä totuutta hevosen nykyvireestä.

    Pahoilta paikoilta ruuna on tehnyt pitkiä ja sitkeitä kirejä ja ottanut kolmesti hopeaa upeilla esityksillä. Viimeksi se kiersi ulkoratoja pitkin viimeiset 800 metriä 11-vauhtia.

    Jokimaalla Santtu Raitala suunnistanee Supreme Tarantellalla heti alussa eteenpäin ja keulasta sen kukistaminen olisi todella hankalaa.

    Mikäli Tekno Grand toimii normaalisti, se pystyy voittamaan toisen kohteen. Erikoisen luonteen omaava norjan kylmäverinen on osoittanut luokkansa viime kilpailuissaan. Hyppy on herkässä ja ryhmälähdössä laukka voi viedä mahdollisuudet heti kiihdytyksessä.

    Tilun Touko on voitokas ja nouseva hevonen, joka voittaa talven aikana vielä monta lähtöä. Santtu Raitala tarjosi Kuopiossa hevoselle nätin reissun ja Tilun Touko kirmasi lopun omaa tahtiaan. Onnistuessaan se kamppailee voitosta.

    Topeva on kohteen idea. Maltillisin odotuksin tauolta palannut ruuna on ollut hyvä molempiin startteihinsa. Hevosella on hurjat vauhtivarat omiin sarjoihinsa ja se kirii sopivan juoksun saadessaan terävästi.

    Vilkkeen Villi ei vielä tauon jälkeisessä kilpailussaan vakuuttanut, mutta hevonen pystyy paljon parempaan.

    Saldo KS ja Ransacker ovat kolmannen kohteen perusmerkit. Kyvykäs ja tempperamenttinen Sahara Mercy pystyy yllättämään, jos keskittyy kilpailussa oleelliseen.

    Neljäs kohde on kierroksen ehdoton huipennus. Kuopiossa tauolta palannut Vauhtis kohtaa talven kestomenestyjä Morisonin.

    Asetelmat ovat lähtöpaikkojen suhteen Vauhtiksen puolella, mutta Morison on osoittanut voitontahtonsa ja luokkansa ennenkin. Profiili ja Smedheim Braut kannattaa huomioida leveämmissä lapuissa.

    Yllätysaltis viides kohde vaatii paljon merkkejä. Takarivin Piece Of Anemone ja Club Nord Aurora ovat molemmat hienossa kunnossa ja kuuluvat kaikille lapuille.

    Jerry Rauoksen valmentama Space Oddity on noussut elämänsä kuntoon ja lukeutuu kuudennen kohteen kuumimpiin suosikkeihin. Kouvolan kilpailu oli suvereeni näytös, eikä Vermon esitystäkään pääse moittimaan.

    One Night Only pystyy hyödyntämään lähtöpaikkansa ja saa hyvän juoksun lähellä kärkeä.

    Systeemin toinen varma on Need’em. Ruuna oli suoraan tauolta erinomainen Kuopiossa ja oletettavasti vire vain paranee startti kropassa.

    Iikka Nurmosen ajokki lähtee todella lujaa liikkeelle ja Need’em saanee vetotyöt suhteellisen sopuisasti. Normaalina ollessaan se on keulasta lyömätön.

    Toto75-vihjeet

    Lähtö 1: 3 Supreme Tarantella (6,5)

    Lähtö 2: 1,3,6,4 (5,2)

    Lähtö 3: 3,9,11 (5,6)

    Lähtö 4: 7,11,4,5 (12,13)

    Lähtö 5: 3,7,10,9,5 (6,2)

    Lähtö 6: 10,5,1,2,12 (9,4)

    Lähtö 7: 2 Need`em (6,1)

    1200 riviä x 0,05 euroa = 60 euroa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle