

Kotipaikallaan Tornion Laivaniemessä kahdeksan valmennettavan tallia pitävän Kari Alapekkalan, 56, hevoset ovat pärjänneet varsin hyvin jo pidemmän aikaa.
Varsinainen hyppäys nähtiin viime kaudella, kun voittojen määrä lähes tuplaantui ja hevosenomistajille ajetut palkintorahat lähes 2,5-kertaistuivat vuoteen 2021 verrattuna.
Viime vuoden 92 starttia toivat 25 voittoa ja 24 muuta totosijaa. Palkintorahoja omistajille hevoset juoksivat reilut 70 000 euroa. Tänä vuonna tahti on ollut vielä tiukempi, sillä 22 startista voittoja on tullut kahdeksan. Palkintorahoja on kertynyt 25 000 euroa.
”Hyvät hevoset auttavat paljon pärjäämisessä, hevosaineksesta tämä on paljon kiinni. Tuntuu, että kokonaisuutena palikat ovat nyt muutenkin hyvin kohdallaan”, kertoo Alapekkala.
Viilauksia on tehty muun muassa valmentamiseen ja ruokintaan. Lähes kaikki treenit ajetaan omalla, kilometrin mittaisella suoralla.
”Silloin voi tuntua raskaalta, jos jossain kaukana tulee kaksi hylkäystä pitkästä laukasta ja sieltä lähdetään sitten työntämään kotiin.” Irene Kelloniemi
Alapekkala pyörittää tallia yhdessä puolisonsa Irene Kelloniemen kanssa. Tuore Suomen Hippoksen hallituksen jäsen käy päivätöissä tarkastuseläinlääkärinä, mutta on aktiivisesti mukana tallin toiminnassa.
”Aamulla herätään viideltä ruokkimaan hevoset, sillä menen töihin puoli seitsemäksi. Ei tämä elämäntapa raskasta ole, mutta työlästä. Tai silloin voi tuntua raskaalta, jos jossain kaukana tulee kaksi hylkäystä pitkästä laukasta ja sieltä lähdetään sitten työntämään kotiin”, Kelloniemi kuvailee.
”Irene käyttää paljon aikaa hevosten huoltamiseen, ja paljon on investoitu myös hoitolaitteisiin, kuten laseriin ja huippukylmään”, Alapekkala kertoo.
Alapekkala on myös arvostettu lainaohjastaja varsinkin pohjoisemmassa Suomessa. Hän saavutti 1 000 voiton rajan viime vuonna tammikuussa.
”Viimeisen viiden‒kuuden vuoden aikana olen vähentänyt lainaohjastamista aika paljon. Selkä ei kestänyt enää jatkuvaa autossa istumista. Hevosten treenaamista tässä kotona ja sopivan määrän kilvanajoa selkä kestää hyvin.”
Hevoset ovat tärkeitä koko perheelle, sillä yhdeksänvuotias Olivia Alapekkalakin on niistä innostunut. Hän on jo ajanutkin tallin hevosia yhdessä isänsä kanssa.
Elämä täyttyy hevosista, mutta yhden harrastuksen Kari Alapekkala nimeää pilke silmäkulmassa.
”Vapaa-ajat siirrän lunta paikasta a paikkaan b”, hän naurahtaa vankkojen lumipenkkojen ja näppärän pyöräkuormaajan äärellä.