• Suomen Toto75-karonkka: True Devotion päätti kilpauransa parhaalla mahdollisella tavalla – Velvet Gold vei kokonaiskilpailun

    Forssan Pilvenmäellä ravattiin kaksipäiväinen Tammavaltikka-viikonloppu. Kaksiosaisen kilpailun toisella osamatkalla nähtiin jättiyllätys. Kokonaiskilpailun paras ei voittanut kumpaakaan osalähtöä.
    Velvet Gold ravasi Tammavaltikan parhaimmaksi kahden osamatkan kokonaisajan perusteella.
    Velvet Gold ravasi Tammavaltikan parhaimmaksi kahden osamatkan kokonaisajan perusteella. Kuva: Moona Mantyvaara
    MT Hevoset|Ravit
    16.9.202321:18
    Toni Sarkama

    1. Parvelan Retu

    Toto75-kierros käynnistyi iltapäivän suurimman ennakkosuosikin voitolla. Ravikuningas Parvelan Retu tarkkaili alkumatkan joukon taustalla, mistä valjakko eteni määrätietoisesti ensimmäisellä takasuoralla keulassa juosseen Pron ulkopuolelle. Kilometrin verran mentiin rinta rinnan, kunnes viimeisen takasuoran loppupuolella ori siirtyi johtopaikalle paeten samassa omille teilleen. Voittomarginaali oli lopulta todella selvä. Pro sinnitteli toiseksi. Hannu Torvinen ohjasti tuttuun tapaan Petri Laineen silmäterää. Lakos Team Oy omistaa ja Marjo Vanninen on kasvattanut hevosen.

    2. True Devotion

    Propulsionista kantavana olevalla True Devotion järjesti uransa viimeisessä kilpailussa suuryllätyksen. Takajoukoissa peräti kuudennessa sisällä taivaltanut valjakko oli vielä loppukaarteessa porukan hännillä, mistä tamma kehitti loppusuoran mittaisella kirillä todella terävän loppuvedon ehtien niukkaan voittoon. Tammavaltikan toisen osalähdön keulapaikalla juoksi lähdön pelisuosikki Willow Pride, joka sai avauspuolikkaan aikana ulkopuolelleen EL Indeedin. Kyseinen kaksikko oli kärkipari perjantaina ajetulla Tammavaltikan avausmatkalla.

    Perjantaina kolmanneksi sijoittunut Velvet Gold teki vahvan loppukirin, joka kantoi toiseksi ja samalla kokonaiskilpailun voittoon. Iikka Nurmonen ohjasti valmentamaansa tammaa. True Devotion sijoittui voiton myötä kokonaiskilpailussa toiseksi. El Indeed oli neljäs ja Willow Pride sijoittui viidenneksi. Väliin kiilasi Orlando, joka oli kolmas. Avausmatkalla True Devotionin sijoitus oli kuudes. Tommi Kylliäinen ohjasti Jussi Suomisen valmentamaa True Devotionia, jonka omistaa Kevin Hedman ja Melissa Blomerus.

    3. Mandela Zon

    Hopeadivisioonassa nähtiin suosikkivoittaja, kun alkukiihdytyksen jälkeen keulapaikan The Dudelta hakenut Mandela Zon sai tehdä omaa juoksuaan keulapaikalla. Siitä ori hallitsi tapahtumia totuttuun tyyliin ja karkasi lopussa jo voittoon numero 16 tämän vuoden tilastojen osalta. Hevonen on maamme voitokkain hevonen tällä hetkellä. Niko Jokela ohjasti Reima Kuislan valmentamaa ja hänen yrityksensä kautta omistamaa hevosta.

    Artikkelin aiheet
    ravikilpailu
    Toto75
    Tammavaltikka
    True Devotion
    Forssa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle