
Killerin raviradan varikolla kuohui torstai-iltana. Ensin puhutti päivän aikana tullut uutinen doping-tapauksista. Sitten ihmeteltiin Killerin tuomariston selkeää virhettä suomenhevosten Derbyn kolmannessa karsintalähdössä.
Iikka Nurmosen ohjastama Likan Lupaus tuli maaliin neljäntenä ja Henri Bollströmin ohjastama Camppari viidentenä. Tuomaristo kuitenkin tuomitsi näiden välille tasapääjuoksun.
Yksi jos toinenkin ravien osallistujista ja yleisöstä katseli kännyköidensä näytöiltä maalikameran kuvaa, jossa Likan Lupaus oli maalissa selvästi Campparin edellä.
Iikka Nurmonen kävi tapauksen johdosta aiheellisen kuumana. Tuomariston edustaja Toni Rantanen selitti, että tuomariston käytössä olevilta laitteilta eroa ei pystynyt näkemään.
Nyt Killerin tuomaristo on myöntänyt tulkintavirheensä. Asiasta tuli tiedote Killerin verkkosivuille perjantaina kello 17.18.
”Jyväskylän Killerin raveissa torstaina 20.8. tapahtui viidennen lähdön maalikameran kuvassa tuomariston tulkintavirhe. Tuomaristo myöntää virheensä, ja neljänneksi sijoittunut Likan Lupaus saa neljännen palkinnon palkintorahat. Virallista tulojärjestystä ei kuitenkaan sääntöjen vuoksi muuteta”, tiedotteessa lukee.
Torstaina karsintalähtöjen jälkeen Likan Lupauksen ja Campparin välillä suoritettiin arvonta viimeisestä finaalipaikasta. Se kääntyi Likan Lupauksen eduksi – eli oikeus voitti.