

Kuopion lauantaisen T75-kierroksen huipentuma on nelivuotiaiden lämminveristen Kuopio Stakes. Mailin matkan kilpailussa ajetaan ensin karsinnat, ja myöhemmin samana päivänä 10 hevosen finaali. Finaalin voittaja palkitaan 29 000 eurolla.
Karsintoihin ilmoittautuneiden joukossa ei ole mukana viime vuonna Kriteriumin voittanutta Anciota. Ruunan valmentaja Markku Niemisen mukaan Anciolla on kaikki kunnossa, mutta hevosta ei ole maksettu mukaan Kuopio Stakesiin.
”Muuten oltaisiin ilman muuta ajettu Kuopio Stakes. Ei tämä tullut yllätyksenä meille. Ollaan tiedetty jo pidemmän aikaa, että Anciota ei ole maksettu mukaan Kuopioon”, Markku Nieminen toteaa.
Vaikka Ancio ei ole Kuopio Stakesissa mukana, lähettää Nieminen Kuopioon vahvan kolmikon tavoittelemaan voittoa. Hän on tyytyväinen Make Cashin, Silver Stahlin ja Legacy Lucan vireeseen.
”Kyllä tuossa kolmikossa on potentiaalia pärjäämiseen Kuopiossa. Eikä kaikkia ikäluokkakisoja voi kauden aikana ajaa millään hevosella. Nyt kokeillaan näillä kolmella hevosella saada menestystä Kuopiosta”, Markku Nieminen summaa.

Valmentaja on tyytyväinen Ancion tämän kauden kahteen kilpailuun. Kauden avausstartti Seinäjoki Race -raveissa päättyi voittoon. Viimeksi Glenn Kosmos Memorialissa Ancio kiri kolmanneksi.
”Vermon esitys oli oikein hyvä. Ancion talvi on mennyt hyvin, ja hevonen on selvästi kehittynyt viime vuodesta.”
Markku Nieminen ei ole lyönyt lukkoon Ancion tulevia kilpailuja. Derby on kauden päätavoite. Elitloppet-sunnnuntaina nelivuotiseliitti ei kuulu Ancion suunnitelmiin.
”Nelivuotiseliittin emme lähde Ancion kanssa. Kesäkuussa olisi Suomessa Kasvattajakruunun alkuerä tarjolla. Sitten olisi tietysti juhannuksena Rättvikissä Breeders Crownin alkuerä. Niihin lähtöihin Ancio saa osallistua. Kuitenkin tärkeintä on saada ruuna huippuiskuun Derbyyn.”
Markku Nieminen on usein nähty kilpailemassa Solvallassa Elitloppet-viikonloppuna. Tänä vuonna Nieminen suuntaa Tukholmaan vain turistina. Kauden aikana Niemisen on kuitenkin tarkoitus kilpailla Ruotsin puolella useammallakin hevosella.
”Ancion lisäksi on pari muutakin varsaa, jolla olisi tarkoitus kokeilla joissakin Ruotsin ikäluokkalähdöissä. Breeders Crownin alkueriä ja mailin E3-kisa elokuussa kiinnostaa kolmevuotiaiden kanssa.”