• Jokimaan sunnuntairavit peruttiin kelirikon takia

    Lahden Jokimaalla ei järjestetä sunnuntain raveja radan epätasaisen sulamisen takia.
    Jokimaan toimitusjohtaja Ville Holopainen joutui joukkoineen perumaan sunnuntain ravit. Arkistokuva.
    Jokimaan toimitusjohtaja Ville Holopainen joutui joukkoineen perumaan sunnuntain ravit. Arkistokuva. Kuva: Jarno Mela
    MT Hevoset|Ravit
    6.3.202611:32
    Ville Toivonen

    Raviradan tiedotteen mukaan rata on radikaalin kelin lämpenemisen takia sulanut epätasaisesti, eikä Lahdessa pystytä takaamaan turvallisia ja tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

    ”Kelit ovat tällä hetkellä liian haastavat”, raviradan toimitusjohtaja Ville Holopainen toteaa tiedotteessa.

    ”Halusimme tehdä päätöksen ajoissa, jotta kilpailijat ja toimihenkilöt pystyvät reagoimaan asiaan paremmin.”

    Holopaisen mukaan myös siirtomahdollisuutta selvitettiin, mutta sääolosuhteet ovat lähiradoilla vähintään yhtä haastavat kuin Lahdessa.

    Lauantain T75-ravit on määrä ajaa Tampereen Teivossa. Ravit siirrettiin alkamaan kolme tuntia suunniteltua aikaisemmin eli jo aamukymmeneltä.

    Lisää aiheesta
    • Kevät yllätti raviurheilijat. Teivossa haluttiin tehdä tarvittavat toimenpiteet ajoissa. Kuva on arkistokuva.

      Ravit | Teivon lauantairavit ajetaan suunniteltua aikaisemmin

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Jokimaa
    Lahti
    kelirikko
    hevospyoraily
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle