Ponikuninkuusraveja on järjestetty vuodesta 2005 alkaen. Vuonna 2026 tapahtuma järjestetään Jyväskylässä Killerin raviradalla 15.–16. elokuuta. Ravit alkavat lauantaina ja sunnuntaina kello 12. Kahden päivän aikana ajetaan yhteensä 22 lähtöä ja paraponilähtö. Raveihin on maksuton sisäänpääsy.
Ponilähtöjen lisäksi tapahtumassa on koko perheelle suunnattua oheisohjelmaa. Lauantaina Killerillä nähdään tubettaja Teemu Kärkkäinen, jonka meet&greet on yleisöalueella klo 12–13. Sunnuntaina tapahtumaan saapuu somesta tuttu Sarkkuvirkku.
Molempina päivinä oheisohjelmassa on muun muassa lasten ohjattu tanssituokio, tallikierroksia, hevostaitotehtäviä, poniajelua, polkutraktorirata, pomppulinna ja kasvomaalausta.
Sunnuntaina järjestetään Keppariderbyn karsinta eli keppihevosten montélähtö raviradalla. Siihen osallistuminen on maksutonta.
Ravien tarkka aikataulu löytyy osoitteesta killeri.fi.