
”Kyllähän poni on maailman paras joululahja!” Mervi Santonen sanoo.
”Mutta eri asia on se, ovatko eläimet ylipäätään hyviä lahjoja”, hän lisää heti perään.
Hän painottaa, että ennen eläimen hankkimista asian pitää olla hyvin harkittu. Sille pitää myös olla olemassa sopivat pitopaikat. Vaikka shetlanninponi on pieni, sillä on samat vaatimukset kuin isoilla lajitovereilla, Santonen sanoo. Pitää olla osaava hoito, lajikavereita ja tilaa liikkua.
Ponien erityispiirre on se, että niiden pitäminen aitauksissa on oma taiteenlajinsa.
”Ne ovat aika vekkuleita. Sen olen vuosien saatossa huomannut, että jos ei ole hyvät aidat, ne häippäisevät”, Santonen hymyilee.
Hän muistelee 80-senttisen poninsa ilmettä, kun se karkasi vaivalla tarhasta vain huomatakseen, että lunta on muualla aivan liikaa.
”Lunta oli puoleenväliin sen kylkiä, ja se katsoi, että voi hyvänen aika, menen takaisin!” Santonen nauraa.
Santonen mainostaa, että shetlanninponi on varsin terve, pitkäikäinen ja monipuolinen poni. 30-vuotias yksilö ei ole harvinaisuus, mutta kaviokuumetta ja ylipainoa pitää varoa.
Jos poni vain seisoo päivät pää paalissa, terveysongelmia on luvassa.
Tekemistä ponien kanssa on joka makuun. Shetlanninponeilla voi muun muassa ajaa, ratsastaa tai tehdä agilityä, Santonen luettelee.
Parasta niissä on luonne, ja se, kuinka ne osaavat tuoda persoonansa esiin, hän sanoo.
Entä nimitys shitlandinponi eli paskamaan poni, jota shettiksistä joskus käytetään? Santonen myöntää itsekin nuorena ajatelleensa, että yhtään shettistä hänelle ei tule. Nyt niitä on viisi.
Hän vakuuttaakin, että tuhmien shetlanninponien ajat ovat takanapäin.
”Ne vain tarvitsevat samanlaiset rajat kuin isot hevoset, ja aikuisen ihmisen mukaan puuhiin päivittäin”, hän sanoo.
Santonen kertoo, että hän itse ei ole koskaan saanut lahjaksi ponia.
”Itse on pitänyt kaikki ostaa”, hän huokaa.
Yhden hän antoi ystävän lapsille sovittuaan asiasta ensin vanhempien kanssa.
Kovin yleinen lahja poni ei hänen tietojensa mukaan olekaan. Ainakin hevosperheissä asiaan saattaa vaikuttaa se, että marras- ja joulukuu eivät ole perinteisesti sitä aikaa, jolloin hevoskuumetta on epidemiana liikkeellä.
”Kun katsoo pihalle, ja on kylmää ja lunta, tulee mieleen, että ei ainakaan yhtään enempää. Keväällä on sitten aivan eri asia, kun voi alkaa miettiä, että mitä astuttaisi!” Santonen hymyilee.