• Muistokirjoitus Pentti Savolainen 1930-2019 - Kuninkaallisten kasvattaja on poissa

    Suomalaisen ravikansan verkkokalvoille piirtynyt kuva: Pentti Savolainen, ravikuningas Vekseli ja ravikuningatar Vekkuliina Joensuun Kuninkuusraveissa elokuussa 1984.
    Suomalaisen ravikansan verkkokalvoille piirtynyt kuva: Pentti Savolainen, ravikuningas Vekseli ja ravikuningatar Vekkuliina Joensuun Kuninkuusraveissa elokuussa 1984. 
    MT Hevoset
    30.7.201920:00
    MT toimitus

    Raviväen saavutti maanantaina koko valtakuntaa koskettava suru-uutinen. Keskuudestamme poistui yksi lajin suurimmista, kaikkiaan 13 ravikuninkaallista seppelettä kasvattajana saavuttanut Pentti Savolainen, 89, Mäntsälästä.

    Kukaan Suomessa ei ole pystynyt samaan, eikä tule ehkä koskaan pystymään. Pentti Savolaisen kasvattamia hevosia ovat viisinkertaiset ravikuninkaat Vieteri ja Vekseli, sekä kolminkertainen ravikuningatar Vekkuliina. Viiteen ravikuninkuuteen on yltänyt edellisten lisäksi ainoastaan aikamme elävä legenda Viesker, ja myös kolminkertaiset ravikuningattaret ovat harvassa.

    Pentti Savolaisen uran – ja kenties koko Suomen ravihistorian – hienoin hetki koitti Joensuun kuninkuusraveissa 1984, kun hänen kasvattamansa, omistamansa, valmentamansa ja ajamansa Vekseli ja Vekkuliina saivat ylleen ravikuninkaalliset seppeleet häviämättä yhtään osamatkaa.

    Vieteri oli tehnyt uransa toisen ravilegendan Kaarlo Partasen käsissä, mutta nyt seremoniapaikalla seisoi hevostensa suupielissä mies, joka oli rakentanut tuloksen kirjaimellisesti omin käsin.

    Kuva tuosta hetkestä on osa ravikansan kollektiivista muistia, ja tulee sellaisena pysymään.

    Vaikka Pentti Savolainen mielletään lähinnä suomenhevosmieheksi, se on vain osa totuutta. Hän on kasvattanut myös monia hyvin menestyneitä lämminveriravureita. ”Minulle on se ja sama, mitä lajia tai rotua hevonen on, kunhan se on tarpeeksi hyvä”, hän tapasi sanoa.

    Itse tutustuin Pentti Savolaiseen lähemmin vuonna 1986, kun Tukholman Solvallassa ajettiin kylmäveristen PM-kilpailu. Hänen ajamansa Vekkuliina oli kisan kakkonen tuohon aikaan ylivertaisen norjalaisori Alm Svartenin kannoilla pitkäikäiseksi osoittautuvalla SE-tuloksella 25,9/2640 metriä.

    Suomenhevosia rangaistiin tuohon aikaan ylimääräisellä 20 metrin ”rotutakamatkalla”, ja se oli Vekkuliinallekin liikaa. Silloin sain kuitenkin nähdä, miten tunnon tarkasti hevosmiehet toimivat. Kun kello soitti viideltä aamulla tallille lähtöä varten, oppaankin oli syytä olla hereillä.

    Pentti Savolaisen myötä poistui keskuudestamme paitsi suuri urheilija myös iso määrä niin sanottua hiljaista tietoa. Hiljaista, mutta korvaamatonta.

    Kirjoittaja Jorma Kemiläinen on vapaa toimittaja.

    Artikkelin aiheet
    Pentti Savolainen
    muistokirjoitus
    raviurheilu
    suomenhevonen
    kuninkuusravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle