• Kaikkien aikojen paras suomenhevonen Viesker on kuollut – IS Ravit kertoo

    Viisinkertainen ravikuningas lopetettiin Laukaalla.
    Tämä jäi viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi: Viesker ja Kari Ahokas vierailivat Jyväksylän Killerillä Derby-päivänä viime elokuussa.
    Tämä jäi viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi: Viesker ja Kari Ahokas vierailivat Jyväksylän Killerillä Derby-päivänä viime elokuussa. 
    MT Hevoset
    21.2.202220:57
    Juho Mäkelä & Kaj Närhinen

    Viisinkertainen ravikuningas Viesker on lopetettu maanantaina Laukaassa kotitallinsa pihassa. Asiasta uutisoi IS Ravit. Suomenhevosen toinen omistaja Kari Ahokas vahvisti suru-uutisen lehdelle.

    Ori haudattiin kotitallin tuttuun pihaan, kertoo Suomen Hippoksen tiedote.

    "Vieskerille tuli vanhuus. Näin kävi, että hevonen oli parasta lopettaa", Ahokas sanoi.

    Viesker ehti 33 vuoden ikään.

    Ori voitti ohjastajanaan Kaarlo Ahokas ravikuninkuuden ylittämättömästi viisi kertaa peräkkäin vuosina 1996–2000.

    Viesker voitti urallaan 136 kertaa uran 169 startista. Koko uran tienestit ylsivät yli 1,1 miljoonaan euroon, ja se voitti ensimmäisenä suomenhevosena miljoonan euron rajan.

    Vieskerin kilpailuhistoria Mobiilihepassa

    MT Ravinetin gallupissa kysyttiin vuonna 2021, mikä on kaikkien aikojen paras suomenhevonen. Viesker vei ylivoimaisen voiton 72 prosentin äänisaaliilla.

    Siitoksessa Viesker on jättänyt 1 503 varsaa joista tähän mennessä eniten tienannut on Välähdys reilun puolen miljoonan ansioiolla. Elitkampenin voittaja Polara, kaksinkertainen ravikuningatar B. Helmiina sekä ravikuningas Vitter ovat muita mainiosti menestyneitä jälkeläisiä.

    Viesker kilpaili koko uransa osaomistajiensa Kari ja jo edesmenneen Kaarlo Ahokkaan valmennuksessa. Toisena omistajana oli Jorma Tuunanen. Viimeiset vuotensa Viesker vietti eläkepäiviä Kari Ahokkaan hoidossa.

    Uutista on täydennetty kello 20:16 Vieskerin kilpailu- ja siitosuran tiedoilla ja kello 21:06 tiedolla sen hautapaikasta.

    Uutista on päivitetty 22.2. 2022. Viesker lopetettiin kotitallinsa pihaan. Ei klinikalla, kuten IS:n uutisessa kerrottiin. Asian oikean laidan vahvisti Hevosurheilulle Kari Ahokas.

    IS:n uutinen: Kaikkien aikojen paras suomenhevonen Viesker on kuollut

    Lue lisää: Kansansuosikki ja ylivoimainen gallupsuosikki Viesker vieraili Killerillä – "Nyt kun tuli syksy ja römppäkelit, niin se on hereillä uudestaan"

    Mitä kuuluu Vieskerille? Videolla legendan kuulumiset (2016)

    Artikkelin aiheet
    Viesker
    suomenhevonen
    ravikuninkuus
    hevonen
    hevostalous
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle