
Yli 11 500 voittoa urallaan ohjastanut Jorma Kontio oli Berliinin Karlshorstin radan ravien sunnuntain vetonaula. Euroopassa on yksi enemmän voittoja, yli 16 000, saavuttanut ohjastaja saksalainen Heinz Wewering, mutta jälkimmäinen ei ole enää aktiivinen kilpailija.
Jorma Kontion vierailu Berliiniin oli varsin onnistunut, sillä hän vei päivän ”parhaat palat”. Viidellä ohjastettavallaan Kontio otti kaksi tolppaa lisää sekä yhden kakkossijan. Kontio vei Karlshorstissa lisäksi huippuohjastajien ponilähdönkin.
”Oli tosi mukava reissu”, huokaa Jorma Kontio.
”Aina kiva nähdä vähän tuttuja. Karlshorstissa pitkään vaikuttanut suomalaisvalmentaja Jorma Oikarinen on touhunnut tällaista tapausta jo jonkin aikaa, ja nyt se tuli mahdolliseksi. Kelikin parani, vaikka aamulla oli synkkää kaatosateessa.”
Karlshorst on alun perin Itä-Saksan ainoa ravirata, joka on jatkanut toimintaansa Saksojen yhdistyttyä 1989. Se on Saksan entisen pääkaupungin toinen ravirata Debystä tutun Mariendorfin ohella.
Pääset tästä Karlshorstin sunnuntain tuloksiin.
”Berliinin raveissa oli aika mukavasti yleisöä. Ei se varmaan minusta johtunut, mutta ehkei minusta ollut haittaakaan.” Jorma Kontio
”Raveissa oli itse asiassa aika mukavasti yleisöäkin. Ei se varmaan minusta johtunut, mutta ehkei minusta ollut haittaa kuitenkaan. Mukavasti meni. Ponikin juoksi hyvin. Reissu oli näppärä tehdäkin, kun illalla olin jo kotona Enköpingissä.”
Jorma Kontion kiireet Ruotsin radoilla eivät lopu mihinkään. Tänään illalla Gävlen T64-jackpot -raveissa hänellä on kaksi Katja Melkon valmennettavaa ajokkeinaa. Huomenna Eskilstunassa ohjastettavia on peräti seitsemän. Solvallan T86-raveissa on kolme, joista vain yksi 86-kohteissa. Lauantaina kotiradalla Solvallassa kilpaillaan 75-finaalit, joissa aisoissa on jälleen Melkon tallin kaksi hevosta.
”Illan Gävlen Patriot Alesta (T64-4) on odotuksia, vaikka nelivuotias suomessa syntynyt ori palaa paussilta. Tärkeää on, että päästään riisumaan etukenkiä. Se on kuulemma treenannut hyvin, eikä onnistuminen välttämättä ole kaukana. Samurai Comerykin (64-5) on loistovedossa, mutta nyt on kasirata, ja tuntuu, että koko ajan on huonoja paikkoja. Toivotaan, että olisi tuuria muuten.”
Keskiviikon ajokeista kylmäverinen Rönningsgutten (T86-2) on pääpelin kohteessa.
”Se voitti viimeksi, vaikka valmentaja Niclas Torstemo sanoi, että päätehtäväni on päästä ravia. Kyllä se edelleenkin on epävarma, eikä voltin vitosrata ole plussaa. Kengättömyys kuitenkin sopii, enkä unohtaisi sitä peleistä. Ei siinä mitään varma-ainesta toki ole näistä lähtökohdista.”
Lauantaina ajoit ovat Bovary Face (T4-1) ja High On Pepper (T75-7).
”High On Pepper on niistä parempi sauma, vaikka kumpikin on ok-vireessä ja toisaalta takarivissä. High On Pepper vain kehittyy ja kehittyy. Sen ravi sujui ehkä parhaiten tähän mennessä viimeksi, ja olen optimistinen huonosta numerosta 11 huolimatta. High On Pepper on tosi kova hevonen hyvässä iskussa. Se vaatii ehkä kovan matkavauhdin voidakseen taistella kärjessä tuolta pronssidivisioonan finaalissa, mutta usein noissa 75-finaaleissa myös mennään kovaa.”
Maanantai-illan T64-jackpot Gävlessä menee kiinni kello 20.30 Suomen aikaa. Keskviikon Åbyn jqa Solvallan T86 sulkeutuu 21.30. Lauantain T75 Solvallassa puolestaan alkaa kello 17.20. Lauantain ravit Ruotsin pääradalla starttaavat kello 15.45.