

Pakkaset sen sijaan hetkellisesti vähensivät. Vuoden ensimmäisen työviikon lopuksi hän ratsasti kentälläkin pari nuorta hevosta.
”Oli niin hyvä hanki, että piti uhrautua, jos kohta tulee taas suojaa ja sitten se hanki menee”, Susanna Granroth hymyilee.
32-vuotiaalla, Korpilahdella syntyneellä Granrothilla tulee ensi syksynä täyteen 12 vuotta Hattel Horsella, Sanna Backlundin tallin ratsuttajana.
”Ajattelin, että menen hetkeksi kokeilemaan. Ja olihan se alussa todella pienestä kiinni, että en luovuttanut. Teininä tekee joskus mieli luovuttaa”, Granroth hymähtää muistoille.
Työ on ollut rankkaa, päivät ovat olleet pitkiä ja kilpailureissut erityisesti. Jo ensimmäisistä vuosista lähtien Granrothin työ on ollut kuitenkin täynnä myös onnistumisia. Pienet askelet nuorten hevosten kanssa ovat tärkeitä, mutta työn suola ovat kilpailut. Kansallisen menestyksen lisäksi hän on muun muassa voittanut vuonna 2022 Tallinnassa 2 tähden kansainvälisen GP:n, ja pienemmistä luokista kansainvälisiä rusetteja on tullut paljonkin.
”Mä tykkään kotonakin tehdä hevosten kanssa, mutta kyllähän kisaaminen on se, miksi arjessa puurretaan. Jos isossa kilpailussa tulee voitto, niin onhan se älyttömän hyvä olo ja fiilis”, Granroth sanoo.
”Mä tykkään tästä työpaikasta.”
Usein hyvät ratsastajat tapaavat lähteä Suomesta ulkomaille, ja Granrothin taidolla hyvä työpaikka löytyisi varmasti. Nyt hän kuitenkin sanoo, että on aika varmaa, että hän ei enää lähde.
”Mä tykkään tästä työpaikasta. Voi olla, että jos lähtisin muualle, pääsisin ratsastuksessa askelen korkeammalle, mutta siellä pitäisi aloittaa tallin pahnanpohjimmaisena, ja siinä kohtaa olen ehkä vähän mukavuudenhaluinen. Tallin ykkösratsuttajaksi pääsevät vain ne superlahjakkaat, joilla on jo näyttöä. Omaakin juttua voisi ulkomailla rakentaa, mutta ei se sielläkään olisi ruusuilla tanssimista”, hän pohtii.
Lisäksi hän haluaa käydä säännöllisesti kotona Korpilahdella, olla kesällä mökillä järvenrannalla ja talvella mennä vaikka pilkille.

Ratsastuksessa palkinnot ovat pieniä, ja bisneksen tuotto tulee hevosten kehittämisestä ja sitten myymisestä. Syksyllä 2022 Hattel Horse myi Granrothin ratsuista mustan ruunan Black Friday, joka näytti kuin syövän esteitä, ja tänä syksynä lähti kuuma kimo L'Espoir van Dorperheide, jolla Granroth voitti mm. SM-pronssia ja 145-luokan Tallinnassa vuonna 2022.
Myynnit eivät paina Granrothia.
”Totta kai kiinnyn näihin kuin omiin hevosiin, mutta olen nuoresta asti tottunut siihen, että kilpahevoset eivät ole omia. Ne eivät pysy loputtomasti, vaikka kivaahan se olisi, jos ne kaikki olisivat eläkkeellä takapihalla. Mutta tärkeimpien kanssa olen saanut tehdä pitkään: Baccaran, Anatevkan, Leopoldon ja Corazonin”, hän kiittää.
Näistä takavuosien menestyshevosista Baccara menehtyi äkillisesti, Anatevka siirtyi siitokseen jalkavaivan jälkeen ja Leopoldo jäi eläkkeelle vuonna 2021 sen ollessa kääntymässä 19-vuotiaaksi. Granroth hymähtää, että aika niiden kolmen kanssa viitisen vuotta sitten oli jo aika hullua: kolme hevosta, joilla kaikilla pystyi voittamaan Suomen ykköstasolla. Sellainen ei ehkä enää toistu, mutta uusia tulee, hän luottaa.
”Sanna haluaa kyllä panostaa. Jos joku hevonen myydään, pyritään etsimään joku uusi projekti, jonka kanssa voidaan taas tähdätä Suomen GP-tasolle", Granroth kertoo.
Moni Hattel Horsen hevosista myydään Backlundin oppilaille, ja ne saattavat jäädä jopa vanhaan talliinsa. Se sopii Granrothille.
”Minusta on kiva nähdä, jos hevoset menevät ulkomaille ammattilaisille tai ei-ammattilaisille, mutta on myös kiva, kun rakkaammat hevoset jäävät lähelle. Silloin näet ja ruokit ne joka aamu, ja pystyt heti auttamaan, jos on jotain. Olen konkreettisesti mukana näiden hevosten myynnissä, annan yhteystietoni ja sanon uudelle ratsastajalle, että vaikka olisi vain karvakin vinossa, minulta saa kysyä aina”, Granroth kertoo.
Nyt hänellä on nyt ratsastettavanaan paljon 4−6-vuotiaita hevosia. Nuoret hevoset tulevat Hatteliin aina valmiiksi sisäänratsastettuina. Suomessa Salla Varenti tekee pitkän ja huolellisen alkutyön, ulkomailta taas tulee sellaisia, joiden kanssa on käytetty tekniikkaa, jossa selkään menee apina-tyypin ratsastaja, joka pysyy kyydissä loikassa kuin loikassa. Molemmilla tavoilla tehtynä hevoset ovat jo turvallisia ja kivoja, kun ne tulevat Janakkalaan, Granroth kiittää.
4-vuotiaita tallista ei juurikaan kilpailuteta, vanhemmat menevät Racing-sarjoja rennolla mielellä.

Granrothin vuoden 2024 ykkösratsut ovat kaksi kimoa: 14-vuotias, hieman raskaanpuoleinen KG Corazon sekä unelmahevosen näköinen 10-vuotias Cayadina. Granroth odottaa Cayadinasta paljon.
”Se on tosi scoupikas ja varovainen. Kyllähän siinä on kaikki hyvän kilpahevosen ainekset”, hän myhäilee.
Cayadina on nuoruuden loukkaantumisen takia vähän jäljessä, ja se on hyvin herkkä hevonen. Niinpä isommat suunnitelmat Granroth tekee yhä Corazonille.
”Se loukkasi itseään HIHSissä, mutta kyllä se siitä kesäksi tulee”, hän sanoo.
Corazonin kanssa kauden suurin kysymysmerkki on se, että isolle ja paljon hypänneelle hevoselle tulee helposti pieniä vaivoja.
”Mutta tunnen sen jo niin hyvin, että tiedän heti, jos onkin aika painaa jarrua”, Granroth sanoo.
”Kyllä mä kauheasti toivoisin sille mitalia, se kyllä ansaitsisi sen.”
Se tavallaan vähän harmittaa, että suomenmestaruuskilpailut ratsastetaan kalenterin mukaan elokuussa Ypäjällä ja nurmella, sillä Granrothilla on takaraivossaan ajatus, että Corazon ei ole parhaimmillaan hokkikengillä.
Hänellä itsellään on nuoresta iästään huolimatta joka väriä senioreiden SM-mitaleita, mutta Corazonilla ei ole yhtään, vielä.
”Kyllä mä kauheasti toivoisin sille mitalia, se kyllä ansaitsisi sen. Ja kyllähän se toissa vuonna voitti GP:n Ypäjällä, vaikka olikin hokit”, Granroth sanoo.