• Jorma Kontio lepäsi alkuviikon olkapäävamman takia

    Jorma Kontio, kuvassa 5.10. Kriterium-raveissa Teivossa, joutui poikkeuksellisesti pitämään alkuviikosta pari iltaa lepoa raveista olkapäähän tulleen kolhun takia.
    Jorma Kontio, kuvassa 5.10. Kriterium-raveissa Teivossa, joutui poikkeuksellisesti pitämään alkuviikosta pari iltaa lepoa raveista olkapäähän tulleen kolhun takia. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    16.10.201913:13
    MT toimitus

    Jorma Kontiolla ei ole urallaan tullut liikaa poisjääntejä raveista. Kuinka olisi tuohon voittomäärään voinutkaan? Maanantai ja tiistai jäivät melkein 11000 voiton mieheltä kuitenkin väliin.

    Kontio ajoi jo lauantaina Vermossa olkapää kipeänä, samoin sunnuntaina Hampurissa. Maanantain Mantorpista ja tiistain Axevallasta maestro joutui tämän takia jäämään pois.

    "Sattui pieni hämminki hevosen kanssa kotona viime viikolla treenissä", Kontio kertoo.

    "Ihan maailman kiltein hevonen, mutta siinä oli vain sellainen hankala tilanne, ja en pysynyt kärryillä. Ei mitään dramaattista. Muuten meni hyvin, mutta olkapää sai siipeensä siinä tilanteessa. Mitään ei mennyt rikki, mutta se on ollut kipeä, ja jouduin sitten jäämään pareista raveista kotiin. Illalla Solvallassa jatketaan kuitenkin jo taas. Tilanne on nyt parempi."

    Urallaan yli 10950 voittoa ohjastaneella Kontiolla on Solvallan illan raveissa kahdeksan ajokkia, joista viisi tulee  Timo Numoksen tallista. Kontio voitti 2018 kotiratansa Solvallan ohjastajaliigan kolmatta kertaa urallaan. Tänä vuonna hän taistelee edelleen liigan ykköstilasta. Örjan Kihlström on ykkösenä 2019 ajettuaan 80 ykköstä. Kontiolla on 71 ja kolmantena olevalla  Erik Adielssonilla 49. Seuraavana on koko maan liigaa johtava  Ulf Ohlsson, 43. Koko Ruotsissa Ohlsson on 2019:kin ylivoimainen 263 ykkösellään, Kontio kakkonen (189) ja Kihlström kolmonen (177).

    Tästä pääset Jorma Kontion tietoihin Wikipediassa.

    Tässä linkki puolestaan Ruotsin ravimuseon materiaaleihin Jormasta.

    Artikkelin aiheet
    Jorma Kontio
    raviurheilu
    olkapäävamma
    Solvalla
    Timo Nurmos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle