• V.G. Voitto Pikkukunkuksi ja Laurilan Ilona Pikkukuningattareksi

    Pikkukuningatar-lähtö ajettiin nyt ensimmäistä kertaa.
    Ari Moilasen ajama V.G. Voitto voitti Pikkukunkun ennen Prota ja Franssonia.
    Ari Moilasen ajama V.G. Voitto voitti Pikkukunkun ennen Prota ja Franssonia. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    31.7.202217:19
    Antti Savolainen
    Forssa

    V.G. Voitto oli nimensä veroinen ja nappasi Pikkukunkun voiton vaivatttomasti. Kierros ennen maalia keulapaikalle siirtynyt ori juoksi 2 140 metrin ryhmäajossa kilometriajan 1.25,1 ja vei 15 000 euron ykköspalkinnon Grönfors Training Oy:lle.

    Voittajaa valmentaa Seppo Suuronen ja ohjissa oli luottokuski Ari Moilanen.

    ”Hevonen meni ekan kierroksen 22-vauhtia ihan hölkäten. Tänä vuonna on kyllä ollut kaikki tosi helppoa. Kaikki mahdollisuudet on myös ravikuninkaan titteliin tulevian vuosina, jos kaikki menee hyvin”, Moilanen kertaili tuttuun tyyliin.

    Grönfors Trainingin takaa löytyy pitkään raviurheilua harrastanut Grönforsin perhe.

    ”Koko perheen voimin kasvatetaan hevosia. Mukana ovat myös veli ja isä ja äiti. Haluttiin vielä yksi suomenhevosvarsa, ennen kuin vanhemmat siirtyvät tästä eläkkeelle. Äiti silloin tilasi oriasemalta orivarsan”, Alexandra Grönfors-Jurvelin kertoi Vieskerin ja Niemisen Likan jälkeläisen V.G. Voiton taustoja, joka on syntynyt hänen vanhempiensa Jukka ja Soile Grönforsin nimiin.

    Toiseksi lähdössä sijoittui Pro ja kolmas oli Fransson.

    Lähtö viivästyi hieman, kun Suvelan Salaman ohja irtosi ja hevonen pääsi karkuun. Tilanteesta selvittiin ilmeisesti lievin vaurioin sekä ohjastajan että hevosen suhteen.

    Viisivuotiaiden suomenhevostammojen Pikkukuningatar-lähdön voitti yllättäjänä Laurilan Ilona. Jarmo Saarela löysi loppusuoralla sille kiritilaa johtaneen Sirun Siken takaa, mutta ulkoa vyöryi rinnalle Aamulento, joka oli sekä uhka että mahdollisuus.

    ”Tuntui, ettei se lähde ohi johtavasta, mutta kun toinen tuli ulkoa, niin sille tamma vastasi. Tiukaksihan se meni, mutta onneksi pärjättiin”, ohjastaja Jarmo Saarela kuvaili voittajahaastattelussa 2 140 metrin ryhmäajon ratkaisuhetkiä, jotka kääntyivät voitoksi kilometriajalla 1.29,3.

    Laurilan Ilona otti viisivuotiskautensa avausvoiton, joka palkittiin 7 500 eurolla. Kyvyt ovat toki olleet tiedossa jo pidempään.

    ”Koko ajan on ollut ajatus, että Villinmiehen Tammakilpa meillä on tavoitteena. Ikäluokka on tosi tasainen, se joka selvittää ilman laukkoja, pärjää”, valmentaja Tero Mäenpää kertoi.

    Laurilan Ilonan omistaa Wurst Racing Oy, jonka takaa löytyy pitkänlinjan raviurheilija Jari Toivonen.

    ”Hevonen tuli ostettua kolmevuotiaana pikku hutikassa. Toisinaan se on ollut yllättävän hyvä ja toisinaan se on osannut hypätäkin”, Toivonen totesi.

    Tusiku-Topin ja Laurilan Cindyn tyttären kasvattajat ovat Juha-Pekka ja Katriina Saarinen.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle