

Return Of Wurst oli viime vuonna ikäluokkansa yllättäjiä, vaikka hevosta ei oltu kaikkiin ikäluokkakisoihin maksettukaan. Ori näytti jo keväällä luokkansa voittamalla Black Horse Cupin finaalin.
Tänä keväänä kehitystä tuntuu edelleen tapahtuneen. Vermossa toukokuun alussa Tenho Rothin valmentama ori oli nelivuotiaitten Glenn Kosmos Memorialissa kolmas. Sen jälkeen ohjelmassa on ollut Haastajadivisioonan karsintoja, joista seuraava on vuorossa lauantaina Killerillä.
”Aika huonosti on nelivuotislähtöjä, eikä tätä ole edes hirveän moneen ikäluokkalähtöön maksettu. Nyt kun saa vaan hevosta pidettyä kilpailuvireessä, ettei tarvitsisi kotona hirveästi pöllyttää”, Roth naurahtaa.
Roth kertoo nelivuotiskauden päätähtäimen olevan loppukesästä ajettavassa Derbyssä. Sitä ajatellen on hevosta ilmoitettu keskipitkille matkoille jo kevätkesästä. Killerillä mahdollisuuksia syö yönmusta lähtöpaikka takarivin ulkoradalta.
”Kyllä hevosella löytyy jaksamista, ja varmasti se menee starteistakin eteenpäin. Toki tässä tulee pikamatkojakin, mutta tuntuu siltä, että rehellinen hevonen menee joka matkan.”
Roth kehuu Return Of Wurstin kehittymistä sekä fyysisesti että henkisesti. Valmentajan mukaan hevonen on helppo treenattava.
”Se on rauhallinen ja kiltti kotona. Oikein mukava ja fiksu hevonen. Se on ollut helppo ihan opettamisesta lähtien, kun sen sai totutettua ihmisiin. Ori on viime vuodesta aikuistunutkin.”
Tenho ja Rinaldo Rothin tallissa on kaksi kolmivuotiasta lämminveristä, jotka ovat vasta uran alkutaipaleella. Roth kertoo, että atupemiläiset varsat eivät ole kovin varhaiskypsiä.
”Varsinkaan Smiling Wurst ei ole vielä valmis, kuten ei Speedy Wurstikaan. Jälkimmäinen on torstaina koelähdössä. Kunhan ruuna hoksaa ja saa juonesta kiinni, se ei ole huono varsa. Se pystyy menemään aika kovaakin, kun vaan viitsii. Kun se keskittyy juoksemiseen, niin sen pitäisi pärjätä jonkun verran. Mutta sekin tarvitsee vielä aikaa.”
Kuusivuotiaaksi kääntynyt Lujausko esitti hyviä otteita viime kaudella, mutta kauden päälähdöissä, Pikkuprinssissä ja suomenhevosten Derbyssä se ei ollut oma itsensä.
”Varsinkin Derbyfinaali oli siltä ihan floppi. Tutkittiin, että siltä loppui happi. Hevoselta leikattiin tammikuussa kurkku. Se sai olla sen jälkeen melkein pari kuukautta helpommalla. Sitten alettiin sitä liikuttamaan. Kävin eilen ensimmäisen kerran ajamassa radalla. Toivottavasti leikkaus auttoi. Hevonen tarvitsee aikaa, joten paluu menee varmaan syksyyn.”
Nelivuotias Tähen Vääntö (Tähen Toivomus) saa Rothin katraasta kovimmat kehut. Kolmivuotiskaudella täyden matkan 35-vauhtia mennyt ori on valmentajan mukaan kehittynyt talven aikana kovasti.
”Sillä oli aikaisemmin kasvukipuja, ja hevonen oli peitsille herkkä. Nyt niitä ongelmia on voitettu, ja se menee joku päivä vielä tosi lujaa. Tähtäin hevosella on syksyllä. Varmaan kuukauden päästä aletaan kilpailemaan, ja pyritään aloittamaan hyvin tavallisista lähdöistä”, Roth kertoo.