

Petri Salmelalla on kotiratansa Tornion T75-raveissa mukana kahdeksan valmennettavaa. Torniossa, Bodenissa ja Tukholman lähistöllä hevosia valmentava Salmela on tyytyväinen valmennettaviensa kuntoon, muttei lähtörataonneen.
Eniten Salmela harmittelee kuudennessa T75-kohteessa mukana olevan Robinhood C.A.:n takarivin lähtöpaikkaa. Neljä- ja viisivuotiaille rajatussa Midnight Racessa on tarjolla 6 000 euron ykköspalkinto. Viisivuotias Robinhood C.A. voitti viimeisimmän starttinsa Bodenissa. Mika Forss vastaa lauantaina ruunan ohjastuksesta.
”Robinhoodilla on ollut ongelmia temperamenttinsa kanssa. Viime aikoina se on kuitenkin käyttäytynyt paremmin. Se on tosi nopea lähtijä, ja olisi eturivistä saanut tosi hyvät asemat. Lähtö on kovatasoinen, eikä olisi varaa jäädä turhan kauaksi alussa”, Petri Salmela toteaa.

Samassa lähdössä mukana olevalla tallikaverilla Like Magic Sisulla oli liki yhtä heikko arpaonni.
”Seiskaradalta ollaan muiden armoilla. Vaikea uskoa sen nousevan kovin korkealle tuolta.”
Kolmannessa T75-kohteessa mukana oleva Pielinen Boko on ennalta Salmelan tallin paras voittosauma. Iikka Nurmosen ohjastama tamma starttaa voltin kakkosradalta. Viimeksi Bodenissa se voitti uransa ensimmäisen kerran.
”Pielinen Boko on vaan vaatinut aikaa kehittyäkseen. Se on ollut kesän starteissa parempi, ja viime kerran voitto ei yllättänyt. Jos päästään keulaan, niin tamman pitäisi pystyä tarjoamaan tosi kova vastus kenelle tahansa.”
Lämminveristen kultadivisioonassa mukana oleva Henry Flyer Sisu on kilpaillut kesän aikana sekä Powerparkissa että Kaustisella. Kummastakin Suomen startista oli kotiin tuomisina kolmostila.
”Henry Flyer Sisu tekee tasaisen hyvää työtä. Hevonen on jo kuitenkin yhdeksänvuotias. Lähtörata olisi saanut olla vähän sisempänä.”
Toisessa T75-kohteessa mukana olevat Mervellieux Sisu ja Backwoods Ferguson eivät kuulut kuumimpiin pelihevosiin. Sandra Eriksson voitti Backwoods Fergusonilla toissa startin. Petri Salmela on tyytyväinen saatuaan Erikssonin ohjastamaan Torniossakin.
”Backwoods Ferguson on aika herkkä hevonen starteissa. Sandra tuntee hevosen, ja tuttu kuski on ilman muuta etu. Mervellieux Sisulle on tarkoitus laittaa nyt vetolaput. Sillä on olut yrityshalun kanssa ongelmia. Ainakin hiitillä vetolapuilla oli hyvä vaikutus.”
Speedy Mattersin osalta Salmelalla ei ole suurempia menestysodotuksia. Ravien avauslähdössä starttaava Federer Broline sen sijaan on Salmelan mukaan hyvältä lähtöpaikaltaan huomioitava.
”Federer Broline on ihan mukavan oloinen kolmevuotias, mutta se ei ole vaan vielä ymmärtänyt mistä kilpailutouhussa on kyse.”

Viime vuonna Salmelan valmennettavat ansaitsivat yli 11 miljoonaa kruunua. Tallin kirkkain tähti oli viime kaudella vuoden kolmevuotiaaksi valittu Kobra Brick.
Tällä kaudella Kobra Brick on kilpaillut vasta kolmesti, eikä tammaa nähty Stochampionatetin karsinnoissa.
”Sille tuli paha tulehdus kavioon. Se oli pidemmän pätkän klinikallakin hoidossa. Tämä ja ensi viikko pitää vielä olla karsinalevossa kotona. Tosi harmi juttu omistajien kannalta”, Petri Salmela kertoo.
Valmentaja ei elättele suurempia toiveita Kobra Brickin kuntoutumisesta syksyn Breeders Crownin välieriin. Salmela on jo suunnannut katseet ensi kaudelle.
”Omistajat haluavat ajaa kilpaa Kobra Brickillä vanhempana. Kunhan vaan saadaan se viime vuodenkin tasolle, pitäisi sen riittää pitkälle ainakin avoimissa tammalähdöissä”, Salmela näkee.
Tänä vuonna 62 vuotta täyttävä suomalaisvalmentaja on vähentänyt valmennettaviensa määrää huippuvuosista. Tällä hetkellä valmennuslistalla on 55 hevosta. Vaikka hevosmäärä on vähentynyt, ei Salmela ole luopumassa Tukholman yksiköstään.
”Me ollaan panostettu kovasukuisiin varsoihin. Ei ikäluokkakisoihin voi panostaa Bodenista. Nykyinen hevosmäärä on tämän ikäiselle miehelle sopivampi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan oli liki tuplasti hevosia tallissa. Jatketaan tällä konseptilla ainakin ensi vuosi. Mietitään sitten Tukholman yksikön tulevaisuutta.”