
Nyt viisivuotias Heikintuuli ei ollut vielä viime vuonna valmis nelivuotiaitten suomenhevosten ikäluokkakisoihin. Teemu Okkolin on valmistanut oritta maltilla tulevaisuutta silmällä pitäen. Heikintuuli on startannut viisi kertaa, eikä tilillä ole vielä tappioita.
”Heikintuuli on ollut meillä varsasta asti. Siitä on kehkeytynyt hyvä hevonen. Ei ori vieläkään ole valmis, mutta se parantaa koko ajan. Se on tulevaisuutta ajatellen tosi mielenkiintoinen hevonen”, Okkolin kehuu.
Valmentaja on ilmoittanut Mikko Laakkosen ML Stable oy:n omistamaa lupausta startteihin tarkasti harkiten. Kaksi viimeistä voittoa ovat nuorten sarjoista.
Mikkelin Varsakunkku-karsinnassa Heikintuuli kohtaa uransa kovimman vastuksen. Vastustajista Rebyytti keräsi kokemusta ja myös menestystä syksyn kovissa nelivuotislähdöissä.
”On tosi mielenkiintoista lähteä ajamaan Mikkelin startti. Heikintuulille on jäänyt varaa joka kilpailussa. Toivottavasti se tekee Mikkelissä hyvän ja ehjän startin. Lähtö on kova, joten nyt nähdään, mitä ori tekee. Tähän asti se on tehnyt kaiken sataprosenttisen hienosti.”
Perjantaina ajettavassa Pikkupelimannin finaalissa Okkolinilla on tulessa kova kaksikko. Valmentaja olisi mieluusti ajanut Kaustisen kilpailuun karsinnat, mutta osanottajamäärä jäi niihin liian pieneksi.
”Ei se mitään, ajetaan suoraan finaali sitten”, Okkolin naurahtaa.
Finaalihevosista Kommellus voitti toukokuussa kauden avauksensa hienolla esityksellä. Taakse jäi tukku ikäluokan tähänastisia huippuhevosia. Okkolin painottaa, että kaikki eivät huomanneet hevosen hyvyyttä vielä kolmivuotiskauden starteissa.
”Viime vuonna vähän vaan ajelin muiden mukana. Kyseessä on tosi lahjakas hevonen. Luotan omaani, sillä hevonen on treenannut hyvin. Kaiken pitäisi olla Kommelluksen kanssa ennallaan.”
Hurjan Fakiiri on tulosrivistä päätellen löytänyt homman jujun, sillä kauden kolme starttia ovat tuoneet yhtä monta voittoa. Okkolin ajoi tauon jälkeen paluustartin tarkoituksella rahasarjassa.
”Hurjan Fakiiri otti sen startin hyvin. Isokokoinen hevonen on vielä keskentekoinen, mutta lahjakas ja jaksava. Ihan varmasti silläkin tulee olemaan oma sanottavansa finaalissa.”
Hurjan Fakiiri saa ohjaksiinsa finaalissa Niko Jokelan. Okkolin pitäisi ehjää juoksua perjantain tärkeimpänä antina.
”Vastustajistahan ei ikinä tiedä. Tässä vaiheessa joku hevonen saattaa parantaa vaikka kuinka paljon.”
Kaustisen lauantairaveissa Okkolinin tallista kilpailee pronssidivisioonassa Vilkkeen Villi. Kuusivuotiaalla oriilla on takana mainio kausi, ja se etenee sarjoissaan omalla painollaan.
”Nyt ajetaan omia lähtöjä, ja mennään jalat maassa joka starttiin. Ori on hyvän tuntuinen. Vaikka lähdetään kasiradalta, niin pakko siihen on luottaa. Koko kauden aikana hevonen on tehnyt vain yhden huonon startin.”

Okkolin sanoo olleensa Vilkkeen Villin kapasiteetista tietoinen nuoresta asti. Hän ei kuitenkaan lähde arvailemaan, minne asti ori voi urallaan edetä.
”Hevonen saa itse näyttää sen. Nuorempana sillä oli kasvun kanssa hommia, joista on päästy eroon.”
Okkolin iloitsee, että tallissa on enemmänkin mielenkiintoisia varsoja. Lisää nelivuotiaita on luvassa starttiin lähiaikoina.
”Kolmivuotiaat on vähän fifty-sixty. En vielä tiedä, ilmoitanko Mikkelin kolmivuotislähtöön yhtään hevosta.”