
Uransa 44 startistaan peräti 20 voittanut Mattilan Eemeli on nykyään Maarit Takalon valmennuslistalla. Valtaosan kilpaurastaan Hannu Hietasen valmennuksessa ollut ruuna on ollut Takalon tallissa jo jonkin aikaa.
”Se on ollut kuntoutuksessa minulla vamman vuoksi jo jonkin aikaa. Laitoin sen nyt valmennuslistalleni, mutta ei starttaaminen ole vielä ajankohtaista”, Maarit Takalo aloittaa.
Harri Silakan omistama yhdeksänvuotias Mattilan Eemeli voitti kaksi viimeisintä starttiaan alkuvuodesta. Maarit Takalo painottaa, että hänellä ei ole tietoa vajaat 45 000 euroa ja 24,6a ennätyksen juosseen Mattilan Eemelin tulevista kuvioista.
”Omistajahan hevosen asioista päättää. Minun tehtävänäni on yrittää saada hevonen terveeksi ja takaisin täyspainoiseen valmennukseen. En tiedä onko se jäämässä tähän kuntoutuksen jälkeenkin vai lähteekö se muualle valmennukseen.”
Raahen Pattijoella vaikuttava Maarit Takalo on panostanut hevosten kuntoutustoimintaan voimakkaasti. Omalla tilalla yritystoimintaansa pyörittävältä Takalolta löytyy monipuolisesti erilaisia kuntoutusvälineitä hevosten kuntouttamiseen.
”Aloittelin aika pienimuotoisesti kuntoutustoimintaa. Kysynnän kasvaessa olen panostanut paljon yritystoimintaani. Meiltä löytyy nykyään muun muassa vesikävelytyskone, juoksumatto, tärinäalusta sekä infrapunasolarium.”
Hevosten kuntoutustoiminnan kysynnässä näkyy Takalon mukaan selkeästi vallitseva taloudellinen tilanne.
”Olen pyrkinyt pitämään toiminnan sopivan pienenä. Minulla on asiakkaina sekä ravureita että ratsuja. Kyllä asiakkaita on riittänyt edelleen mukavasti. Kysynnän määrässä huomaa kuitenkin yleisen taloudellisen tilanteen heikentyneen.”