• Juuso Kangas sai takaisin fiiliksen raviurheiluun – Välkker avaa kautensa Seinäjoella

    Välkkerin viisivuotiskausi oli vastoinkäymisten sävyttämä. Kovin hetki koettiin Oulun Kuninkuusravien viisivuotislähdössä, kun Välkker tuupertui kesken kisan radalle. Tästä selvittiin säikähdyksellä, ja nyt aika on kypsä kilpailuihin palaamiselle.
    Tilaajalle
    Helpottava hetki. Välkker kävelee omin jaloin pois radalta Juuso Kankaan kanssa Oulun Kuninkuusraveissa.
    Helpottava hetki. Välkker kävelee omin jaloin pois radalta Juuso Kankaan kanssa Oulun Kuninkuusraveissa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    7.4.202614:57
    Markku Lindström

    Nelivuotiaana ikäluokkavarsojen armoitettuun joukkoon nousseen Välkkerin viime kausi päättyi Derbyn karsintaan, jossa hevonen lankesi helmasyntiinsä laukkaan loppusuoralla. Hevosen omistaja ja valmentaja Juuso Kangas kertoo, että sekä mies että tallin hevoset tekivät totaalisen irtioton loppukesästä.

    ”Hevoset saivat olla jouten. Meni vähän mieheltä ja hevoselta into koko raviurheiluun. Ei tullut kuin ruokittua hevoset. Sitten rupesin ajelemaan ennen joulua, ja siitä lähtien on treenailtu nousujohteisesti”, Kangas kertoo.

    Välkkerin kaatuminen Oulun kilpailussa oli dramaattinen tapahtuma, jossa oli ainekset vakaviin seurauksiin. Kangas kertoo, ettei halua oikein muistella enää koko tapaturmaa.

    ”Olen yrittänyt painaa sen unholaan. Olisi voinut käydä paljon huonomminkin, jos se olisi tapahtunut joukon keskellä. Päästiin säikähdyksellä kuitenkin. Se pilasi fiiliksen koko lajiin, ei tullut oikein edes seurattua raveja pariin kolmeen kuukauteen.”

    Kauhavalaisvalmentaja kertoo, että Välkker on ollut terve koko talven. Viime kaudella suorituksia pilanneisiin laukkoihin ei löytynyt mitään yksittäistä syytä.

    ”Homma meni muutenkin vähän ylitse. Hevonen oli reaktiivinen ja menevä kilpailutilanteessa. Nyt koitetaan, jos saataisiin ehjempi kausi.”

    Kangas ajaa paluustartin itse. Pääsyynä tähän on se, ettei ensimmäisessä startissa haluta mennä hampaat irvessä.

    ”Lainakuskeilla olisi paineita voittaa startti. Mä olen tyytyväinen, kun saisin hevosen vaan kulkemaan ravia ja olemaan rauhallinen.”

    Ari Moilanen on ajanut monet Välkkerin startit. Seinäjoella omistaja-valmentaja Kangas tarttuu ohjaksiin itse.
    Ari Moilanen on ajanut monet Välkkerin startit. Seinäjoella omistaja-valmentaja Kangas tarttuu ohjaksiin itse. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Koko kauden mittakaavassa Kangas aikoo edetä tärkeällä hevosellaan päivä ja startti kerrallaan. Neli- ja viisivuotiskausia leimannut startteihin tähtäily ja jatkuva paine jäävät nyt syrjään.

    ”En ole miettinyt seuraavaa starttia. Rahalähtöjähän Välkkerille on hyvin. On myös kuusivuotislähtöjä, mutta niihin ei ole pakko mennä. Kiva olisi saada muutama hyvän mielen startti.”

    Kangas kehuu Välkkeriä, ettei se tunnu ihan tavalliselta hevoselta ajaessa. Meno on kevyttä.

    ”Vaikka Seinäjoen lähtö on kovatasoinen, niin ei me ravilla ihan viimeisiä olla. Yleensäkin jos hevosen kehityskaari jatkuu ja se rauhoittuu kilpailuhommaan, niin sarjat ei tule heti vastaan. On sillä niin mahtavat vauhtivarat.”

    Kankaalle ravihevosten valmennus ja jalostus ovat vastapainoa työlle. Toisena harrastuksena lisäksi on myös maatalous. Vapaa-ajan ongelmia ei siis ole.

    ”Kyllä tässä mennä saa. Vaikka vaimokin auttaa, niin onhan tämä sillä lailla karu laji, ettei tämä tunne mitään kohtuullisuutta. Joskus sitä ajattelee otsalampun kanssa ajaessaan, että voisiko jotain muutakin tehdä.”

    Kangas kaipaisi raviurheiluun yleensäkin enemmän iloa ja hauskuutta. Kilpailu on kovaa, ja lisäksi ulkopuoliset paineet ovat niskassa.

    ”Ei tämän tarvitsisi olla niin totista. Kun hauskuus loppuu, loppuvat myös harrastajat. Kun pitäisi vaan ajaa kaksi kierrosta mahdollisimman kovaa kilpaa. Mutta eiköhän se tästä, kun koitetaan vähän hymyilläkin välillä”, Kangas miettii.

    Lisää aiheesta
    • Hannu Torvisen ajama Weikko lipui eleettömään voittoon. Cimallus oli keulasta hyvä kakkonen.

      Ravit | Suosikit suvereeneja Derbyn karsinnoissa

      Tilaajalle
    • Juuso Kangas talutti valjaista riisutun Välkkerin kohti tallialuetta.

      Ravit | Välkkerin tuupertuminen säikäytti kuninkuusraviyleisön

    Artikkelin aiheet
    Juuso Kangas
    Välkker
    raviurheilu
    Seinäjoen ravit
    Kuninkuusravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle