
Liedon Tarvasjoella sijaitseva Rainingon Luomutila on lähes 700 hehtaarin kasvinviljelytila, jossa pääkasvina on puhdas kaura ja lisäksi tilalla viljellään mm. hernettä, kvinoaa ja typensitojakasveja. Vuodesta -87 tilaa viljelleet ja kehittäneet veljekset Kari ja Juha Raininko siirtyivät luomuun vuonna -95. Nykyään tilaa pyöritetään osakeyhtiömuodossa ja myös nuorempi polvi on mukana tilan toiminnassa.
Rainingon Luomutila on muutaman vuoden ajan kokeillut kasvulohkoillaan uudenlaista lähestymistapaa, jossa maamikrobeita aktivoidaan antamalla niille sopivasti, ja oikeanlaista energiaa ja ravinteita. Aktivoitunut mikrobipopulaatio alkaa toimiessaan muuttamaan orgaanista typpeä paremmin kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tämä on parhaimmillaan tuonut Rainingon tilalle huipputuloksia.
Kasvukausi 2024 oli Rainingon tilalla hyvä etenkin kauran osalta, jossa päästiin paikoin jopa erinomaisiin tuloksiin. Keskisato oli yli 4000 kg/ha, joka sekin on hyvä tulos, mutta parhailla lohkoilla yllettiin lähes 5900 kg/ha, mikä on varmasti valtakunnan kärkitasoa.
”Combooster käsitellyillä lohkoilla näkee eron selvästi. Sadon tuotto on 10-20 % lisää vähintään muihin verrattuna. Lisäksi eron näkee juurinäytteistä, sillä juuri on parempi, syvempi sekä haaroittuneempi, jolloin kasvi pystyy imemään maaperästä ravinteita paremmin. Kilomääräisesti satoa on tullut lisää 300-1000 kg/ha välillä, riippuen lohkosta ja vuodesta. Joka tapauksessa lisäys on merkittävä.” Kari Raininko innostuu.
Comboosterin käytön lisäksi kauralohkot lannoitettiin lihaluujauhopohjaisella lannoitteella, jolloin hehtaarikohtainen typpilannoitus oli 40 kg/ha.

Parhaat tulokset Comboosterilla saadaan, kun se ruiskutetaan kasvustoon. Rainingon tilalla Combooster käsittely tehdään kasvinsuojeluruiskulla muun lisäravinneruiskutuksen yhteydessä kaks-kolmilehtivaiheessa. Combooster sekoitetaan runsaaseen veteen ja tuotteen käyttömäärä määräytyy lohkon maalajin mukaan.
Karin mukaan käsittelyn voi havaita jo aikaisessa vaiheessa: ”Comboosterin vaikutus alkaa näkymään pian ruiskutuksen jälkeen. Kasvi vaikuttaa elinvoimaisemmalta ja se muodostaa juurta paremmin, kun vertailua tehdään koeruuduilla. Combooster käsittely on ihan selkeä piristeruiskutus kasvustolle”.
Combooster Aktivointiliuos on Biokasvu Oy:n tuote, joka perustuu patentoituun keksintöön. Combooster Aktivointiliuoksen avulla typen hyväksikäyttöä pystytään kasvattamaan merkittävästi, jolloin liukoista typpeä tarvitaan huomattavasti vähemmän ja hiiltä jää maahan enemmän laskennallisesti.
Aktivointiliuoksen avulla saadaan myös suurempi teho orgaanisista lannoitteista, sillä kiihtynyt maaperän mikrobitoiminta hajottaa orgaanista typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Kun mikrobit saavat ravinnokseen helppoa hiiltä eli erilaisia sokereita, ne tarvitsevat kasvuunsa myös typpeä, jota ne alkavat pilkkoa entsyymituotantonsa avulla maaperän orgaanisesta typestä energiaa saatuaan. Bakteerit käyttävät omaan kasvuunsa vain neljänneksen liukoiseen muotoon muuttuneesta typestä ja loppu jää kasvien käyttöön.
Combooster Aktivointiliuos on vesiliukoinen kasvibiostimulantti (ei mikrobipohjainen biostimulantti), joka soveltuu myös luomutuotantoon. Comboosteria käytettäessä on hyvä noudattaa käyttöohjetta ja huolehtia etenkin tuotteen sekoittamisesta ennen käyttöä.
Rainingon tilalla Combooster käsittely tehdään kasvinsuojeluruiskulla muun lisäravinneruiskutuksen yhteydessä kaks-kolmilehtivaiheessa.