• Petteri Veijosen ravinto koostuu tällä hetkellä pääasiassa kalasta, jota hän pyydystää verkoilla. Venettä hänellä ei ole, ainoastaan riu’uista kyhätty lautta. Kuva lauantailta 26.9.
    Petteri Veijosen ravinto koostuu tällä hetkellä pääasiassa kalasta, jota hän pyydystää verkoilla. Venettä hänellä ei ole, ainoastaan riu’uista kyhätty lautta. Kuva lauantailta 26.9. Kuva: Petteri Veijonen

    Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

    Eräopas Petteri Veijonen ei päässyt mukaan Alone Suomi -sarjan kakkoskaudelle, joten hän aloitti syyskuussa oman selviytymishaasteen.
    Tilaajalle
    Metsä|Luonto
    27.9.202614:00
    Suvi Jylhänlehto

    13. vuorokausi metsässä on alkanut, kun Petteri Veijonen vastaa toimittajan aamuiseen puheluun makuupussista. Hän on herännyt pari tuntia aiemmin editoimaan edellispäivän tapahtumia someen jaettavaksi.

    ”Aamut ovat vähän venyneet, kun joutuu tekemään kuvaus- ja editointihommia täällä selviytymisen ohessa”, hän kertoo. Oikeastaan hänen pitäisi olla kalastamassa ja marjastamassa.

    Jyväskyläläinen Veijonen on 33-vuotias eräopas ja selviytymiskouluttaja, joka yrittää parhaillaan selviytyä mahdollisimman pitkään keskisuomalaisessa metsässä minimivarustein. Kaiken ravinnon hän hankkii itse ympäröivästä luonnosta.

    Toistaiseksi hän on syönyt kalaa, marjoja ja villiyrttejä. Verkoilla hän on saanut ahventa, haukea ja lahnaa.

    Veijosella on mukanaan taljajousi, jolla hän aikoo pyytää peuraa, kaurista ja jänistä sekä vesi- ja kanalintuja. Vielä toistaiseksi hän on keskittynyt kalastamaan.

    Veijosen toiminta-alue on yksityismailla, joille hän on hankkinut laajat maankäyttöoikeudet.

    Leirinsä sijaintia hän ei halua paljastaa edes kuntatasolla, sillä hän pyrkii välttämään ihmiskontakteja. Tarkoitus on selviytyä metsässä yksin.

    Veijonen on koulutukseltaan erä- ja luonto-opas ja selviytymiskouluttaja. Hänen yrityksensä North Wild Adventures North järjestää opastuksia eri puolilla Pohjoismaita.
    Veijonen on koulutukseltaan erä- ja luonto-opas ja selviytymiskouluttaja. Hänen yrityksensä North Wild Adventures North järjestää opastuksia eri puolilla Pohjoismaita. Kuva: Petteri Veijonen

    Veijonen haki kilpailijaksi Inarissa kuvattavan Alone Suomi -sarjan toiselle kaudelle, mutta ei harmikseen tullut valituksi.

    Hän kertoo käyttäneensä ohjelmaan valmistautumiseen tuhansia euroja ja lihottaneensa itseään kymmenen kiloa.

    ”Lihottamisprojektia varten olin lopettanut ultrajuoksun eli olin tehnyt tosi ison elämänmuutoksen ja uhrannut terveyteni, rahaa ja aikaa ihan älyttömästi. Olin päättänyt, että menen Aloneen ja voitan sen”, Veijonen kertoo.

    ”Lihottamisprojektia varten olin lopettanut ultrajuoksun eli olin tehnyt tosi ison elämänmuutoksen ja uhrannut terveyteni, rahaa ja aikaa ihan älyttömästi.”

    Petteri Veijonen

    ”Kun sieltä ilmoitettiin, että valintamme ei kohdistunut sinuun, niin ajattelin, että teen sitten oman haasteen.”

    Normaalisti 80-kiloinen Veijonen lihotti itsensä lopulta 91,7-kiloiseksi. Nyt paino on pudonnut 8,1 kiloa aloituspainosta.

    Veijonen lähettää leiristään livestriimiä vuorokauden ympäri ja vastaa yleisön chat-viesteihin. Kun hän nukkuu, kamera osoittaa kodan kattoon.

    Katsojilta hän yrittää kerätä lahjoituksia rahoittamaan tempausta. Sponsoreita hän ei saanut.

    Jatkuva livelähetys ja viesteihin vastaaminen on Veijoselle välttämätöntä, sillä selviytymishaaste on osa hänen yritystoimintaansa.

    ”Se on sekä kuormitustekijä että voimavara.”

    Yrittäjänä hänen on pakko markkinoida ja tehdä itseään tunnetuksi. Kuvaaminen ja somemateriaalin editointi vievät aikaa, mutta viesteistä saa myös voimaa.

    Ulkomaailmaan hän pitää muuten yhteyttä vain sen verran mitä yrityksen pyörittäminen vaatii.

    Petteri Veijonen lihotti itseään selviytymishaastetta varten lähes 12 kiloa. Kuva otettu ennen haasteen alkua.
    Petteri Veijonen lihotti itseään selviytymishaastetta varten lähes 12 kiloa. Kuva otettu ennen haasteen alkua. Kuva: Petteri Veijonen

    Veijonen ei suostu paljastamaan, kuinka monta vuorokautta hän yrittää selvitä luonnossa. Tavoite on kuitenkin kätketty kirjekuoreen.

    ”Jos saavutan tavoitteen, niin viimeisenä päivänä avaan kuoren ja näytän sen kameralle. Mutta jos joudun luovuttamaan ennen sitä, niin sitten minä kaikkien nähden poltan kirjekuoren, eikä kukaan saa ikinä tietää tavoitettani.”

    Selviytyminen on Veijosen mukaan sekä henkinen että fyysinen haaste.

    Parasta hänen mukaansa ovat olleet erilaiset oppimiskokemukset. Esimerkiksi toimivan lautan rakentaminen tuntui hienolta.

    ”Haaste on vasta alussa.”

    Petteri Veijonen

    Ikävintä on silloin kuin sataa. Toistaiseksi Veijosella ei ole ollut hetkeäkään sellainen tunne, että haluaisi lähteä kotiin.

    ”Haaste on vasta alussa”, hän sanoo hyväntuulisena.

    Lisää aiheesta
    • Veikko Ahonen rakensi eläkkeelle jäätyään hirsitalon lapsuudenkotinsa naapuriin Keuruulle. Nyt talossa on vierähtänyt neljännesvuosisata.

      Harrastukset | Lähes 78-vuotias Veikko hiihtelee itse tekemäänsä latua toista tuhatta kilometriä talvessa

      Tilaajalle
    • Xwanderin toimitusjohtaja Joni Kautto on ivalolainen paluumuuttaja. Yritys on vuokrannut Inarin yhteismetsältä maita matkailu- ja tuotantopalveluiden käyttöön.

      Elokuva | Ivalon maisemat kiinnostavat kuvausryhmiä

      Tilaajalle
    • Autiotupa tuntuu kaikessa yksinkertaisuudessaan luksusmajoitukselta, kun on taivaltanut pitkän matkan maastossa. Sisustuksessa ei ole mitään ylimääräistä.

      Retkeily | Vietin kaksi vuorokautta metsässä näkemättä ainuttakaan ihmistä – autiotupien ylläpito on mitä parhainta mielenterveystyötä

    • Kolmen lapsen yksinhuoltaja Johanna Niilivuo nukkuu mieluiten riippumatossa. Yksinvaelluksillaan hän kaipaa hiljaisuutta. Siksi hän välttää ruuhkaisia kansallispuistoja.

      Retkeily | Yksinhuoltaja pakkaa joka kevät rinkkansa ja riippumattonsa nauttiakseen metsän äänistä – vain kukkuva käki saa kaivamaan korvatulpat esiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    selviytyminen
    eräretkeily
    metsä
    kalastus
    Alone Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 3

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?