• Yksinhuoltaja pakkaa joka kevät rinkkansa ja riippumattonsa nauttiakseen metsän äänistä – vain kukkuva käki saa kaivamaan korvatulpat esiin

    Ajatusten nollaaminen yksin vaeltaen auttaa Johanna Niilivuota jaksamaan arjessa. Hänen intohimonaan on etsiä vanhoja maakuntaurapolkuja.
    Tilaajalle
    Kolmen lapsen yksinhuoltaja Johanna Niilivuo nukkuu mieluiten riippumatossa. Yksinvaelluksillaan hän kaipaa hiljaisuutta. Siksi hän välttää ruuhkaisia kansallispuistoja.
    Kolmen lapsen yksinhuoltaja Johanna Niilivuo nukkuu mieluiten riippumatossa. Yksinvaelluksillaan hän kaipaa hiljaisuutta. Siksi hän välttää ruuhkaisia kansallispuistoja. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Retkeily
    20.5.202420:15
    Suvi Jylhänlehto

    Vuoden 2020 keväällä kolmen lapsen äiti Johanna Niilivuo oli loppuun palamisen partaalla. Hänellä oli hankala tilanne niin työelämässä kuin parisuhteessa.

    Kierroksia tasatakseen hän oli aiemminkin hakeutunut luontoon, mutta sinä keväänä hän lähti ensi kertaa usean yön vaellukselle yksin.

    Helatorstain ympärille ajoittuvasta yksinvaelluksesta tuli jokakeväinen perinne. Tänä vuonna hän palasi kolmen yön vaellukselta kotiin äitienpäiväksi.

    ”Oma äitini tietää jo laittaa kalenteriin lastenhoitovuoron”, Niilivuo kiittää. Hän vastaa nyt yksin 10-, 13- ja 15-vuotiaiden lastensa arjesta, eikä oman ajan saaminen ole itsestäänselvyys.

    Yksin vaeltaminen tuntuu Niilivuon mukaan puhdistavalta. Se on paras keino latautua ja pysähtyä oman itsensä äärelle.

    ”En juuri käytä alkoholia. Luonnossa liikkuminen on minun tapani nollata ajatukset”, hän naurahtaa.

    Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntijana työskentelevä Niilivuo asuu metsän keskellä ja ulkoilee päivittäin. Hän kannustaa etenkin lähiretkeilyyn.
    Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntijana työskentelevä Niilivuo asuu metsän keskellä ja ulkoilee päivittäin. Hän kannustaa etenkin lähiretkeilyyn. Kuva: Petteri Kivimäki

    Sarvenperän kylällä Jyväskylän Korpilahdella asuva Niilivuo on innostunut tutkimaan vanhoja maakuntauria eli pitkiä, usean kunnan läpi kulkevia vaellusreittejä.

    Keski-Suomessa maakuntauran merkinnät ovat suurelta osin hävinneet, mutta monin paikoin polut on vielä löydettävissä, kun lähtee etsimään.

    ”1980-luvun karttojen mukaan olen piirtänyt silloisia reittejä uudelle kartalle ja lähtenyt selvittämään, vieläkö polut löytyvät”, hän kertoo.

    ”Kaipaan seikkailua ja vähän kuljettuja reittejä. Olen allergisoitunut kansallispuistoille.”

    Viime keväänä Niilivuo vaelsi Petäjäveden kirkolta Keuruulle vanhaa maakuntauraa pitkin.

    Nyt hän päätti jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi eli Keuruun vanhalta kirkolta Multialle ja siitä Nikaraisten kirkkotietä kohti Nikaran taloa. Se sijaitsee lähellä Kiiskilänmäen näkötornia, joka on Keski-Suomen korkeimmalla kohdalla.

    ”Kaipaan seikkailua ja vähän kuljettuja reittejä. Olen allergisoitunut kansallispuistoille.”

    Nikaraisten kirkkotie on 34 kilometriä pitkä polku, jota pitkin on kuljettu Multialle vuonna 1796 rakennettuun kirkkoon.

    ”Usko on ollut vahva siihen aikaan”, Niilivuo hymähtää.

    Reittiä on kunnostettu vaeltajien käyttöön 2000-luvun alussa, mutta paikoin se on jo kasvanut lähes umpeen.

    Kokonaisuudessaan vaellukselle tuli pituutta melkein 60 kilometriä.

    ”Pyrin yöpymään aina vesistön äärellä”, Niilivuo sanoo ja hiljenee kuuntelemaan keväisen puron äänimaailmaa.
    ”Pyrin yöpymään aina vesistön äärellä”, Niilivuo sanoo ja hiljenee kuuntelemaan keväisen puron äänimaailmaa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Telttaa Niilivuo ei kanna mukanaan, vaan hän nukkuu yönsä riippumatossa. Sen yläpuolelle hän virittää tarvittaessa sateensuojaksi tarpin eli vedenpitävän kankaan.

    Riippumatossa pystyy hänen mukaansa aistimaan luonnon paremmin kuin teltassa.

    ”Siinä tuntee tuulen kasvoilla”, hän tunnelmoi. Kirkkaana yönä voi katsella tähtitaivasta.

    Paitsi keveytensä vuoksi, riippumatto on kätevä myös siksi, että se on helppo ripustaa mihin vain, missä on kaksi puuta.

    ”Pyrin majoittumaan aina veden äärelle, jotta vettä ei tarvitse kantaa pitkiä matkoja. Telttapaikkaa on kuitenkin usein vaikea löytää kostealta paikalta.”

    Juuri nyt retkisäät ovat parhaimmillaan, sillä hyttysistä ei vielä ole riesaa. Niilivuon riippumattoon on kuitenkin integroitu hyttysverkko.

    ”En ole mikään varusteurheilija. Kamppeita olen ostanut pikkuhiljaa. Niitä saa käytettyinä ja voi myös lainata”, hän rohkaisee.

    Riippumaton saa kätevästi ripustettua mihin vain, missä on kaksi puuta. Ei tarvitse etsiä tasaista telttapaikkaa.
    Riippumaton saa kätevästi ripustettua mihin vain, missä on kaksi puuta. Ei tarvitse etsiä tasaista telttapaikkaa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Moni arastelee yksin vaeltamista ja ihmettelee, eikö perheenäitiä pelota lähteä yksin metsään.

    ”Enemmän minua pelottaa liikkua illalla yksin kaupungissa”, Niilivuo toteaa.

    Etukäteen häntä saattavat mietityttää esimerkiksi käärmeet. Jos nukkumaan mennessä jostain kuuluu rasahdus, hän toivoo mielessään, että se on hirvi eikä karhu.

    ”En ajattele reissujani pelkojen kautta. Pitää uskaltaa elää, niin syntyy elämyksiä”, hän sanoo.

    ”Pitää uskaltaa elää, niin syntyy elämyksiä.”

    Turvallisuus on toki tärkeää. Niilivuo jättää aina äidilleen kopiot kartoista ja ilmoittaa päivittäin, missä on ja mihin on menossa.

    Paperikarttojen lisäksi hänen apunaan on maastokarttasovellus, josta hän tarvittaessa tarkastaa sijaintinsa.

    Vaellukseen valmistautuminen on Niilivuolle osa nautintoa. Karttojen järjestelyn lisäksi hän kuivaa ruokia.

    ”Valmiit vaellusruuat ovat niin kalliita, että yhden aterian hinnalla tekee itse koko reissun ruuat”, hän laskee.

    Aamupuuron päälle voi ripotella kuivattuja banaanilastuja. Pääruuaksi hän kuivasi tällä kertaa broilerin jauhelihaa ja kasviksia, joita hän söi vaihdelleen pikariisin tai nuudelien kera.

    Sulatejuusto säilyy kohtuullisesti, joten sitä voi levittää leivän päälle ja sillä voi myös täydentää kastiketta. Myös energiapatukoita voi tehdä itse esimerkiksi pähkinöistä ja taateleista, Niilivuo vinkkaa.

    ”En ole mikään gourmet-kokki, mutta metsässä kaikki maistuu taivaalliselle.”

    Vanhojen maakuntaurapolkujen etsiminen on kuin pieni seikkailu.
    Vanhojen maakuntaurapolkujen etsiminen on kuin pieni seikkailu. Kuva: Petteri Kivimäki

    Parasta yksinvaeltamisessa on Niilivuon mukaan se, että eläimiä näkee ihan eri tavalla kuin ystävän kanssa rupatellessa tai lasten kanssa retkeillessä.

    ”Nyt näin pari hirveä, peuran, mäyrän jäljet ja paljon lintuja. Käpylintupariskunta tuli muutaman metrin päähän. Hirvikin hiippaili vain rauhallisesti pois, ei säikähtänyt.”

    Niilivuosta keväisin on ihanaa herätä linnunlauluun. Korvatulpat ovat silti kaiken varalta mukana.

    ”Joskus oli niin äänekäs käki, että oli pakko kaivaa tulpat esiin. Minuutiksi se hiljeni ja sitten alkoi taas kukkua”, hän nauraa.

    Herättyään Niilivuo ei kiirehdi liikkeelle, vaan nauttii antaumuksella rauhallisista aamuista, kun ei tarvitse hoputtaa ketään kouluun.

    Johanna Niilivuo kokee, että luonnossa liikkuminen on tärkeää hänen hyvinvoinnilleen. Sammaleiden silitys tuntuu mukavalta.
    Johanna Niilivuo kokee, että luonnossa liikkuminen on tärkeää hänen hyvinvoinnilleen. Sammaleiden silitys tuntuu mukavalta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Omille lapsilleen hän koettaa lempeästi siirtää luontosuhdetta, joka häntä itseään kannattelee.

    Retkeily kiinnostaa heitä vaihtelevasti. Joskus kynnys lähteä on korkea, mutta metsässä saattaa silti olla tosi kivaa. Niilivuon kuopus on myös nukkunut riippumatossa äitinsä seurana.

    ”Vaikka mies elämääni ilmaantuisikin, yksinvaellukselle olisi silti tilausta. Hermostoni vaatii yksinoloa.”

    Yksinvaelluksilla Niilivuo kaipaa toisinaan lämmittäjää, jonka kanssa katsoa auringonlaskua kylmenevässä illassa.

    ”Vaikka mies elämääni ilmaantuisikin, yksinvaellukselle olisi silti tilausta. Hermostoni vaatii yksinoloa.”

    Lisää aiheesta
    • Autiotuvissa on tunnelmaa.

      Luonto | Ääniherkälle jo lyhyt erakkoretki tekee hyvää – nämä asiat pelottavat yksin vaeltamisessa

    • Kaisa Koposella on viisi koiraa. Kuvassa ovat katraan vanhin ja nuorin: jämtlanninpystykorva Herkko ja puolivuotias suomenpystykorva Kuura.

      Perhe | Kaisa Koponen jäi yksinhuoltajaksi 23-vuotiaana – tällaista on asua maalla kahdestaan lapsen kanssa

      Tilaajalle
    • Hoitoalalla työskentelevä Pirjo Muhonen lähti Seitsemiseen harjoittelemaan talviretkeilytaitoja.

      Retkeily | Toimittaja lähti testaamaan vaellusta talvella – näillä nikseillä selviää yön yli pakkasessa

    • Katri Ekroth rentoutuu ja hänen mielensä toipuu arkisissa askareissa, kuten vesien kantamisessa ja saunan lämmityksessä.

      Erä | ”Jos minusta on elämään yksin korvessa, niin kenestä tahansa on”, Korpimuija vakuuttaa – erakon näkyvyys somessa on poikinut myös uhkailuja

      Tilaajalle
    • Kyläkummeja Soinin kunnassa. Kuvituskuva.

      Koti | Lukijalta: Kyläkummit toivottavat tervetulleeksi ja murtavat mielikuvia sisäänpäin lämpiävistä kyläyhteisöistä

    Artikkelin aiheet
    yksinvaellus
    luonto
    retkeily
    hyvinvointi
    Keski-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen