Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntijana työskentelevä Niilivuo asuu metsän keskellä ja ulkoilee päivittäin. Hän kannustaa etenkin lähiretkeilyyn. Kuva: Petteri Kivimäki
Yksinhuoltaja pakkaa joka kevät rinkkansa ja riippumattonsa nauttiakseen metsän äänistä – vain kukkuva käki saa kaivamaan korvatulpat esiin
Ajatusten nollaaminen yksin vaeltaen auttaa Johanna Niilivuota jaksamaan arjessa. Hänen intohimonaan on etsiä vanhoja maakuntaurapolkuja.Tilaajalle
Kolmen lapsen yksinhuoltaja Johanna Niilivuo nukkuu mieluiten riippumatossa. Yksinvaelluksillaan hän kaipaa hiljaisuutta. Siksi hän välttää ruuhkaisia kansallispuistoja. Kuva: Petteri KivimäkiVuoden 2020 keväällä kolmen lapsen äiti Johanna Niilivuo oli loppuun palamisen partaalla. Hänellä oli hankala tilanne niin työelämässä kuin parisuhteessa.
Kierroksia tasatakseen hän oli aiemminkin hakeutunut luontoon, mutta sinä keväänä hän lähti ensi kertaa usean yön vaellukselle yksin.
Helatorstain ympärille ajoittuvasta yksinvaelluksesta tuli jokakeväinen perinne. Tänä vuonna hän palasi kolmen yön vaellukselta kotiin äitienpäiväksi.
”Oma äitini tietää jo laittaa kalenteriin lastenhoitovuoron”, Niilivuo kiittää. Hän vastaa nyt yksin 10-, 13- ja 15-vuotiaiden lastensa arjesta, eikä oman ajan saaminen ole itsestäänselvyys.
Yksin vaeltaminen tuntuu Niilivuon mukaan puhdistavalta. Se on paras keino latautua ja pysähtyä oman itsensä äärelle.
”En juuri käytä alkoholia. Luonnossa liikkuminen on minun tapani nollata ajatukset”, hän naurahtaa.
Sarvenperän kylällä Jyväskylän Korpilahdella asuva Niilivuo on innostunut tutkimaan vanhoja maakuntauria eli pitkiä, usean kunnan läpi kulkevia vaellusreittejä.
Keski-Suomessa maakuntauran merkinnät ovat suurelta osin hävinneet, mutta monin paikoin polut on vielä löydettävissä, kun lähtee etsimään.
”1980-luvun karttojen mukaan olen piirtänyt silloisia reittejä uudelle kartalle ja lähtenyt selvittämään, vieläkö polut löytyvät”, hän kertoo.
”Kaipaan seikkailua ja vähän kuljettuja reittejä. Olen allergisoitunut kansallispuistoille.”
Viime keväänä Niilivuo vaelsi Petäjäveden kirkolta Keuruulle vanhaa maakuntauraa pitkin.
Nyt hän päätti jatkaa siitä, mihin viimeksi jäi eli Keuruun vanhalta kirkolta Multialle ja siitä Nikaraisten kirkkotietä kohti Nikaran taloa. Se sijaitsee lähellä Kiiskilänmäen näkötornia, joka on Keski-Suomen korkeimmalla kohdalla.
”Kaipaan seikkailua ja vähän kuljettuja reittejä. Olen allergisoitunut kansallispuistoille.”
Nikaraisten kirkkotie on 34 kilometriä pitkä polku, jota pitkin on kuljettu Multialle vuonna 1796 rakennettuun kirkkoon.
”Usko on ollut vahva siihen aikaan”, Niilivuo hymähtää.
Reittiä on kunnostettu vaeltajien käyttöön 2000-luvun alussa, mutta paikoin se on jo kasvanut lähes umpeen.
Kokonaisuudessaan vaellukselle tuli pituutta melkein 60 kilometriä.
”Pyrin yöpymään aina vesistön äärellä”, Niilivuo sanoo ja hiljenee kuuntelemaan keväisen puron äänimaailmaa. Kuva: Petteri KivimäkiTelttaa Niilivuo ei kanna mukanaan, vaan hän nukkuu yönsä riippumatossa. Sen yläpuolelle hän virittää tarvittaessa sateensuojaksi tarpin eli vedenpitävän kankaan.
Riippumatossa pystyy hänen mukaansa aistimaan luonnon paremmin kuin teltassa.
”Siinä tuntee tuulen kasvoilla”, hän tunnelmoi. Kirkkaana yönä voi katsella tähtitaivasta.
Paitsi keveytensä vuoksi, riippumatto on kätevä myös siksi, että se on helppo ripustaa mihin vain, missä on kaksi puuta.
”Pyrin majoittumaan aina veden äärelle, jotta vettä ei tarvitse kantaa pitkiä matkoja. Telttapaikkaa on kuitenkin usein vaikea löytää kostealta paikalta.”
Juuri nyt retkisäät ovat parhaimmillaan, sillä hyttysistä ei vielä ole riesaa. Niilivuon riippumattoon on kuitenkin integroitu hyttysverkko.
”En ole mikään varusteurheilija. Kamppeita olen ostanut pikkuhiljaa. Niitä saa käytettyinä ja voi myös lainata”, hän rohkaisee.
Riippumaton saa kätevästi ripustettua mihin vain, missä on kaksi puuta. Ei tarvitse etsiä tasaista telttapaikkaa. Kuva: Petteri KivimäkiMoni arastelee yksin vaeltamista ja ihmettelee, eikö perheenäitiä pelota lähteä yksin metsään.
”Enemmän minua pelottaa liikkua illalla yksin kaupungissa”, Niilivuo toteaa.
Etukäteen häntä saattavat mietityttää esimerkiksi käärmeet. Jos nukkumaan mennessä jostain kuuluu rasahdus, hän toivoo mielessään, että se on hirvi eikä karhu.
”En ajattele reissujani pelkojen kautta. Pitää uskaltaa elää, niin syntyy elämyksiä”, hän sanoo.
”Pitää uskaltaa elää, niin syntyy elämyksiä.”
Turvallisuus on toki tärkeää. Niilivuo jättää aina äidilleen kopiot kartoista ja ilmoittaa päivittäin, missä on ja mihin on menossa.
Paperikarttojen lisäksi hänen apunaan on maastokarttasovellus, josta hän tarvittaessa tarkastaa sijaintinsa.
Vaellukseen valmistautuminen on Niilivuolle osa nautintoa. Karttojen järjestelyn lisäksi hän kuivaa ruokia.
”Valmiit vaellusruuat ovat niin kalliita, että yhden aterian hinnalla tekee itse koko reissun ruuat”, hän laskee.
Aamupuuron päälle voi ripotella kuivattuja banaanilastuja. Pääruuaksi hän kuivasi tällä kertaa broilerin jauhelihaa ja kasviksia, joita hän söi vaihdelleen pikariisin tai nuudelien kera.
Sulatejuusto säilyy kohtuullisesti, joten sitä voi levittää leivän päälle ja sillä voi myös täydentää kastiketta. Myös energiapatukoita voi tehdä itse esimerkiksi pähkinöistä ja taateleista, Niilivuo vinkkaa.
”En ole mikään gourmet-kokki, mutta metsässä kaikki maistuu taivaalliselle.”
Vanhojen maakuntaurapolkujen etsiminen on kuin pieni seikkailu. Kuva: Petteri KivimäkiParasta yksinvaeltamisessa on Niilivuon mukaan se, että eläimiä näkee ihan eri tavalla kuin ystävän kanssa rupatellessa tai lasten kanssa retkeillessä.
”Nyt näin pari hirveä, peuran, mäyrän jäljet ja paljon lintuja. Käpylintupariskunta tuli muutaman metrin päähän. Hirvikin hiippaili vain rauhallisesti pois, ei säikähtänyt.”
Niilivuosta keväisin on ihanaa herätä linnunlauluun. Korvatulpat ovat silti kaiken varalta mukana.
”Joskus oli niin äänekäs käki, että oli pakko kaivaa tulpat esiin. Minuutiksi se hiljeni ja sitten alkoi taas kukkua”, hän nauraa.
Herättyään Niilivuo ei kiirehdi liikkeelle, vaan nauttii antaumuksella rauhallisista aamuista, kun ei tarvitse hoputtaa ketään kouluun.
Johanna Niilivuo kokee, että luonnossa liikkuminen on tärkeää hänen hyvinvoinnilleen. Sammaleiden silitys tuntuu mukavalta. Kuva: Petteri KivimäkiOmille lapsilleen hän koettaa lempeästi siirtää luontosuhdetta, joka häntä itseään kannattelee.
Retkeily kiinnostaa heitä vaihtelevasti. Joskus kynnys lähteä on korkea, mutta metsässä saattaa silti olla tosi kivaa. Niilivuon kuopus on myös nukkunut riippumatossa äitinsä seurana.
”Vaikka mies elämääni ilmaantuisikin, yksinvaellukselle olisi silti tilausta. Hermostoni vaatii yksinoloa.”
Yksinvaelluksilla Niilivuo kaipaa toisinaan lämmittäjää, jonka kanssa katsoa auringonlaskua kylmenevässä illassa.
”Vaikka mies elämääni ilmaantuisikin, yksinvaellukselle olisi silti tilausta. Hermostoni vaatii yksinoloa.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
