”Jos minusta on elämään yksin korvessa, niin kenestä tahansa on”, Korpimuija vakuuttaa – erakon näkyvyys somessa on poikinut myös uhkailuja

Tarkoista ajo-ohjeista huolimatta käännös metsätielle jää aluksi huomaamatta. Kylttejä ei ole, ettei paikalle osu kutsumattomia vieraita.

Kuin taikasauvaa heilauttamalla peltomaisema vaihtuu iäkkääseen, sammalenvihreään kuusikkoon. Olemme saapuneet KorpiMuijan valtakuntaan.

Metsän keskellä aukeavaa pihaa reunustavat lukuisat 1800-luvun lopulla rakennetut aitat ja sauna. Pieni, sinapinkeltainen päärakennus on vuodelta 1942. Sieltä Korpimuija alias Katri Ekroth, 38, rientää tulijoita vastaan. Koirat kurkkivat ikkunoista malttamattomina.

Katri Ekrothille onnea on tarkkailla ikkunasta metsän elämää kaikessa hiljaisuudessa.  Kuva: Rami Marjamäki

Tuvan puolella koristekurpitsat, kynttilät ja kausivalot luovat syksyistä tunnelmaa. Täällä Ekroth on asunut tammikuusta 2022 alkaen koirien, kissojen ja nyt myös kanojen kanssa.

Heti kättelyssä Ekroth pahoittelee, että tarjolla on ”vain” kaupan pullaa. Omavaraisuuteen pyrkivä erakkoluonne ei tunnustaudu ehtoisaksi emännäksi. Miksi pitäisikään? Saa maaseudun rauhaan vetäytyä, vaikkei pullia leipoisikaan.

Ekroth kantaa itse vetensä kaivosta, hoitaa eläimet, huoltaa ulkohuussin, tekee lumityöt ja pilkkoo puut. Runsaan parin kilometrin päässä sijaitsee järvi, josta saa kalaa. Korvesta hän hakee marjoja ja kantarelleja. Muut ruokasienet pitää vielä opetella, kuten juuresten kasvatuskin. Tämänvuotisen pottumaan kuopivat kanat.

”Ei tarvitse olla huippuenerginen ja aikaansaava. On vain opittava sietämään hieman epämukavuutta. Jos minusta on elämään yksin korvessa, niin kenestä tahansa on”, kuuluu Korpimuijan viesti omasta rauhasta unelmoiville. Hän patistaa ainakin kokeilemaan, jos elämäntilanne sen sallii.

”Maaseutua pitäisi tukea ja kehittää enemmän, jotta ihmiset uskaltaisivat muuttaa maalle, parantavan luonnon keskelle. Haaveeni on, että kaikki kyläkoulut ja -kaupat saataisiin takaisin.”

Katri Ekroth opettelee omavaraiseksi. Sienilajeissa ja juuresten viljelyssä on vielä tekemistä.  Kuva: Rami Marjamäki

Korkeintaan kerran viikossa Ekroth suuntaa kauppareissulle ja syö samalla äitinsä kanssa. Siskokin asuu lyhyen ajomatkan päässä.

Kyläillessä housunpuntista varisee lattialle havunneulasia ja muita tuomisia. ”Sä oot just tollanen korpimuija”, tokaisi sisko kerran ja lempinimi jäi elämään.

Juuri muita Ekroth ei tapaakaan kuin pakon edessä. Hän on nykyajan erakko, joka on kuitenkin aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

Aiemmin Ekroth esitteli somessa verhoilutöitään, joita hän on tehnyt kymmenisen vuotta. Nahasta syntyy muun muassa autojen penkkejä ja vaihdekeppien suojuksia. Verstas sijaitsee pihan laidalla kanalan ja puuliiterin kyljessä.

Ekroth kertoo työskentelevänsä muutaman tunnin päivässä ja tienaavansa sen verran, että nippa nappa pärjää. Usein hän pohtii, mitä muuta työtä korvessa voisi tehdä kohtaamatta ihmisiä. Ratkaisu voi löytyä somesta, josta on kertynyt jo pieniä tuloja.

Uusimpien videoiden suosio on yllättänyt Ekrothin täysin. Moottorisahaa käyttävällä Korpimuijalla on yli 100 000 katselukertaa Facebookissa. Siihen päälle tulevat Instagramin, TikTokin ja YouTuben seuraajat.

”Haluan kannustaa muitakin toteuttamaan unelmiaan elämän rauhoittamisesta ja hidastamisesta. Jokainen voi tehdä sen itselleen sopivalla tavalla”, Ekroth perustelee somepäivityksiään.

Julkisuudella on myös nurja puolensa. Ekroth on saanut uhkauksia ja haukkuja. Yön pikkutunneilla käy joskus mielessä, että toivottavasti kukaan ei tule toteuttamaan uhkauksiaan.

”Säpsähdän aina, jos pihaan tulee auto”, hän myöntää. Sellaista tosin tapahtuu aniharvoin. Yleensä asialla on naapuri tai vuokranantaja.

Pihaverstaalla syntyy tilaustöitä enimmäkseen nahasta. Ekroth tykkää työskennellä yksin, omassa tahdissa.  Kuva: Rami Marjamäki

Ekrothin äiti on tyttärestään huolissaan, joten hänelle täytyy viestittää useita kertoja päivässä. Äidin suurin pelko on, että tytär joutuu suden suuhun.

Lähialueilla on vaellellut yksinäinen susi, mutta ei Korpimuija sitä pelkää. Kesällä jokin peto tappoi sekä kissan että kukon, mikä oli kova paikka. Jäljistä päätellen asialla oli ilves.

”Pelkään ihmisiä enemmän. Jos joudun olemaan kaupungilla ilta-aikaan, olen aivan paniikissa, kun pelkään että joku käy kimppuun.”

Baariin Ekrohtia ei saisi enää kirveelläkään. Melun ja tungoksen lisäksi hän ei voi sietää humalaisia ihmisiä.

”Minulla ei ole traumaattisia kokemuksia ihmisistä. Olen aina ollut introvertti ja sosiaalisesti kömpelö, joten en viihdy juhlissa ja hälinässä. Jos ihmisillä on draamaa, en halua liittyä niihin mitenkään.”

Ekrothin paikka on maaseudulla. 17-vuotiaana hän asui kumppaninsa kanssa Lammilla. Muutaman vuoden he asuivat rintatamiestalossa ilman juoksevaa vettä. Hoidettavana oli pari hevosta.

Kanat odottavat uutta kukkoa ilveksen tappaman tilalle.  Kuva: Rami Marjamäki

Sitten tuli ero ja muutto Orimattilaan. Ekroth alkoi seurustella rekkakuskin kanssa. Kumppaninsa innoittamana hän ajoi itsekin rekkaa hetken aikaa.

”Päivät olivat älyttömän pitkiä ja koirat kävivät sääliksi. Lisäksi jokainen työpäivä jännitti, kun tiukoilla aikatauluilla piti peruutella porttikongeissa ja isojen kivikasojen päällä.”

Lopulta parisuhde päättyi ja Ekroth uupui. Elpyminen on yhä kesken.

Tosin nyt mieli on piristynyt jo sen verran, että harkinnassa on uusia harrastuksia. Tähtäimessä on metsästyskortti sekä joukkueittain pelattava Airsoft, jossa ammutaan muovikuula-aseilla.

Armeijaan Ekrothin piti mennä, mutta 17-vuotiaana sattunut moottoripyöräonnettomuus sotki suunnitelmat.

”Väistämisvelvollinen auto tuli kylkeen. Poikaystävällä meni jalka jauhelihaksi ja itsellä lantiosta ja keskivartalosta luita. Kokemus pisti elämänarvoja uusiksi. Jokainen päivä on lahja”, Ekroth toteaa katsellessaan mökin ikkunasta syksyistä metsää.

”En ota paineita enää juuri mistään. Minulle riittää, että saan elää nyt näin. Aikanaan haaveilin kovastikin lapsista ja perheestä, mutta olen hyväksynyt sen, että elämä vei erakoksi metsään.”

Seuraa olisi kyllä tyrkyllä somen kautta, mutta Ekroth ei voi kuvitellakaan menevänsä treffeille. Energia menee oman arjen pyörittämiseen.

Someseuraajat näkevät, miten kuntoilu onnistuu vedellä täytetyllä maitotonkalla.  Kuva: Rami Marjamäki

Mökistään Ekroth maksaa edullista vuokraa verrattuna isojen kaupunkien hintoihin. Bonuksena vuokranantaja auraa metsätien ja osan pihasta talvisin.

Omakin talo välkkyy haaveissa, mutta toistaiseksi vuokralla olo on vaivattominta. Ajatus velattomuudesta miellyttää.

Ajoittaisten rahahuolien ohella maailmalla vellovat sodat ahdistavat. Korpimuija aikoo hioa survivalismitaitojaan niin, ettei korvessa tule hätäpäivää, vaikka yhteydet ulkomaailmaan katkeaisivat.

”Varautuminen tuo mielenrauhaa. Korona osoitti, miten yhteiskunta voi mennä sormia napsauttamalla sekaisin.”

Katri Ekroth nauttii eläinten seurasta. Kainalossa viihtyy Kerttu. Kuva: Rami Marjamäki

Talvi tekee tuloaan. Pakkasella mökissä on enintään 15 astetta. Silloin sängyssä on kolme täkkiä ja kasa eläimiä lämpöä tuomassa.

”Jokaisessa vuodenajassa on puolensa. Kesällä on helppoa, kun ei tarvitse lämmittää, mutta toisaalta muuta hommaa on paljon. Talvella ei tarvitse tehdä polttopuita.”

Kurjaa korpimökissä asuminen on korkeintaan kurakelillä ja silloin, kun lunta tulee yli äyräiden.

Korpimuijan piilopirtti sijaitsee metsän siimeksessä. Erakon yhteys ulkomaailmaan pelaa paitsi netin välityksellä, myös lava-autolla.  Kuva: Rami Marjamäki

Hiljaisuus ja rauha pyhittävät kaiken.

”Jaksan istua vaikka kuinka kauan tarkkailemassa lintuja ja kuuntelemassa luonnonääniä.”

Korpimuija tiivistää onnensa koostuvan yksinkertaisesta elämästä ja pakollisista askareista, jotka kohentavat mielialaa.

”Kerrostalossa ahdistuin hirveästi, kun ei ollut muuta tekemistä kuin katsoa telkkaria. Ihmisen tarvitsee tehdä jotain elossapysymisen eteen. Nyt elän omassa pienessä kuplassani. Niin kauan kun kaivossa on vettä ja vajassa polttopuuta, sekä eläimet voivat hyvin, ei ole mitään hätää.”