• Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    Tärkeä oppi on, että ansat alkavat vetää kärpäsiä vasta vuorokauden päästä.
    Yhteen ansaan kaadettiin punaviiniä ja käsitiskiainetta.
    Yhteen ansaan kaadettiin punaviiniä ja käsitiskiainetta. Kuva: Paula Liesmäki
    Lukemisto|Koti
    24.8.202220:00
    Paula Liesmäki

    Herään, kun pikkukärpänen lentää sieraimeen. Nyt on aika tehdä asialle jotain.

    Pikkukärpästen ansoittamiseen löytyy internetistä vinkki poikineen. Eri nesteseoksia yhdistää se, että niihin on lorautettu sekaan pari tippaa käsitiskiainetta, mikä poistaa nesteen pintajännityksen.

    Amatöörilajintunnistus kertoo, että keittiössä liihottaa banaanikärpäsiä (eli mahlakärpäsiä) ja kukkaruukkujen ympärillä harsosääskiä.

    Otan testiin viisi erilaista seosta. Osaan löytyy ainekset ilman kauppareissua, osaan ei.

    Teen ensin klassisen seoksen: vettä, sokeria, käsitiskiainetta. Tähän kuuluisi laittaa omenaviinietikkaa, mutta korvaan sen riisiviinietikalla. Lisäksi tiputan mukaan pari palaa mustunutta banaania ja nektariinia.

    Toiseen kuppiin kaadan punaviiniä ja pari tippaa käsitiskiainetta. Viini on ranskalainen JP. Chenet Cabernet-Syrah.

    Kolmanteen paloittelen limeä ja puristan vähän limemehua. Mukaan vettä ja käsitiskiainetta. Lorautan vielä hieman mummon viinimarjamehua päälle.

    Seuraavaan purkkiin tulee ketsuppia, vettä ja käsitiskiainetta.

    Vertailukohdaksi kaadan purkkiin vain vettä ja tiskiainetta.

    Sokeri-etikka-ansa hedelmänpaloilla veti hyvin pikkukärpäsiä.
    Sokeri-etikka-ansa hedelmänpaloilla veti hyvin pikkukärpäsiä. Kuva: Paula Liesmäki

    Tärkeä oppi on, että ansat alkavat vetää kärpäsiä vasta vuorokauden päästä. Ei siis kannata hätäillä. Kuumalla kelillä ansoihin pitää lisätä hieman vettä, etteivät ne pääse kuivumaan.

    Kahden päivän päästä voittaja on selvä.

    Punaviini on kerännyt valtavasti kärpäsiä.

    Seuraavina tulevat testin yllättäjä, ketsuppi, ja sokeri-etikka-ansa.

    Hännille jäävät lime-mehu-ansa ja pelkkä vesi.

    Lue lisää:

    Lääketieteen Nobel banaanikärpäsen vuorokausirytmiä tutkineelle kolmikolle

    Villiintyneet banaanikärpäset saa kuriin siivoamalla ja asettamalla ansoja

    Roman Schatz: Suhteet tulevat ja menevät, mutta kasveista pidän huolta

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen