Pirkko Lahden mökki uhkuu iloa ja oivalluksia ‒ ilmalämpöpumppukin sai piilokseen itse tehdyn mökinpäädyn

Portilla seisoo toteemipaalu, parkkipaikan päässä silmiin paistaa kirkkaan vaaleanpunainen betoniporsas. Vanhan harmaan mökin pihapiiri on täynnä mitä ihmeellisimpiä rakennuksia, puuveistoksia ja pöytäryhmiä.

Lampolan takaa astelee esiin paikan emäntä Pirkko Lahti, Rouva Mielenterveydeksikin kutsuttu.

”Anteeksi, etten ollut vastassa, olin sahaamassa!” Pihasta on kaadettu puita, ja jäljet pitää siivota. Oksista tulee polttopuuta, rungot säästetään uusien taideteosten raaka-aineeksi.

Toteemipaalu, kuten iso osa muistakin rakennelmista, on lohjalaismökin emännän itsensä käsialaa. Paalun toisella sivulla on nais- ja toisella mieshahmo.

”Jokaisessa meissä on sekä miestä että naista. Kun olet sinut molempien puolten kanssa, ongelmaa ei ole”, Lahti sanoo.

Pihassa on useita Lahden moottorisahalla tekemiä toteemipaaluja. Kuva: Sanne Katainen

82-vuotias Lahti tunnetaan parhaiten pitkästä urastaan Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. Harva tietää, että hän on myös ite-taiteilija ja tuottelias rakentaja.

Edellä mainittu lampola on rakennelmista uusin, oikeasti päältäajettavalle ruohonleikkurille tehty tukevan ja pätevän näköinen katos. Lampolan siitä tekevät nurkalla seisova muovinen lammaspatsas ja sen metallinen, seinään ripustettu lajitoveri.

Vieraan silmät leviävät myös Lahden itse muuraaman kesäkeittiön edessä.

Ehkä upein rakennelma on kuitenkin ilmalämpöpumpulle rakennettu suoja, joka on täydellinen toisinto sijaintipaikastaan eli mökin päädystä. Sen edessä on vielä pienempi samanlainen pääty. ”Ruma laite piti saada piiloon. Ajattelin tehdä tästä vähän niin kuin maatuskanuken, monta toinen toistaan pienempää päätyä, mutta en ole vielä ehtinyt.”

Alzheimer-huone on sisustettu 1950-luvun esinein ja tekstiilein. Täällä Pirkko Lahti tuudittautuu menneen maailman muistoihin. Kuva: Sanne Katainen

Sama tavaran runsaus jatkuu 75 vuotta mäellään seisseen mökin sisällä. ”En todellakaan ole mikään minimalisti”, Lahti nauraa. ”Auta armias sitä, joka joutuu selvittämään tämän kaiken minun jälkeeni.”

Sokkeloisen mökin hurmaavin paikka on Alzheimer-huone. Siellä kaikki kalusteet ovat sotienaikaisia ja taulut, tekstiilit ja pikkuesineet 1950-luvulta.

”On ihan tieteellisesti todettu, että alzheimer-potilaalle on terapeuttista viettää aikaa ympäristössä, joka muistuttaa häntä parhaista vuosistaan, onnellisesta ja aktiivisesta ajasta.”

Täällä Lahti istuu mielellään, vaikka muistiongelmia hänellä ei tosiaankaan ole. Ajatus leikkaa kuin timantti ja tuikkivista silmistä pilkistää sisällä asuva utelias ja vähän epäsovinnainen nuori tyttö.

Mökin yläkerrasta ei näy järveä. ”Mutta kun vilja elää tuulessa, sitä on yhtä ihana katsella.”  Kuva: Sanne Katainen

Lahti syntyi vuonna 1941 Kiskossa, joka nykyään on osa Saloa. Isä kuoli jatkosodassa, kun perheen kolmas lapsi, Pirkko, oli vasta kaksiviikkoinen. Siihen aikaan vaikeista asioista vaiettiin, joten tyttö ei juurikaan saanut kuulla, millainen isä oli ollut.

”Minä sitten hankin itse itselleni isän”, Lahti nauraa. Hän hakeutui naapurissa asuvan suutarin seuraan. Tytöllä oli verstaassa oma jakkara, jolla hän istui ja lajitteli puunauloja. ”Suutari oli erittäin rauhallinen mies ja harras sosialidemokraatti. Siellä opin sen ajatusmaailman ja se on pysynyt.”

Lahti itse ei ole yhtä rauhallinen kuin oppi-isänsä, vaan välillä leimahtaa. Haastatteluhetkellä hallitus on juuri saanut valmiiksi rasismitiedonantonsa.

”On täysin farisealaista allekirjoittaa paperi, johon ei aidosti usko”, Lahti puuskahtaa joistakin perussuomalaisista. ”Avoin tappelu olisi paljon parempi.”

Sitten esiin astuu psykologin näkökulma. ”Vaikka pitäisimme itseämme miten sivistyneinä, kukaan ei ole täysin vapaa rasismista”, hän muistuttaa. ”Ihmisen perusrakenteeseen kuuluu, että hän ensin kavahtaa kaikkea itselleen outoa. Se pitää sitten vain työstää päässään luonnolliseksi.”

Itse Lahti törmäsi syvällä oleviin asenteisiinsa matkustaessaan aikanaan yksin Alaskassa. Kun hän meni varaamaansa majapaikkaan, yhteistilassa istui viisi mustaa miestä. Sydän heitti volttia ja Lahden piti lähteä kaupungille miettimään asiaa. Kun miesten seuraan sitten illalla oli liittynyt joukko naisia, olo rauhoittui.

Mökin puutarha hehkui syyskuussa kukkaloistoa.  Kuva: Sanne Katainen

Lahti kertoo saavansa voimaa siitä, että on kiinnostunut kaikesta. Se näkyi jo opiskelupaikkaa valitessa.

”Hain ensin opettajakorkeakouluun, mutta en päässyt. Minulla ei ole yhtään lauluääntä ja vihaan yli kaiken voimistelua.”

Farmasia oli yksi vaihtoehto, mutta sekään ei toteutunut. ”Onneksi. Silloin lääkkeet sekoitettiin apteekissa, ja olisin ollut asiakkaille hengenvaarallinen. Olen liian suuripiirteinen, liiaksi sinne päin -ihminen.”

Loppujen lopuksi hän opiskeli vaikka mitä: suomalais-ugrilaista kansatiedettä, kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiologiaa ja kotimaista kirjallisuutta. Psykologiasta tuli elämänura, kirjallisuudesta rakas harrastus, ja kaikista muistakin on ollut elämässä hyötyä ja iloa.

Lahden työura alkoi yliopistolla assistenttina. Matkan varrelle mahtuivat myös muun muassa lääkintöhallitus ja oikeusministeriön vankeinhoidon koulutuskeskus. Pisimmän osan urastaan hän teki Suomen Mielenterveysseurassa. ”Esittelen usein itseni niin, että olen ollut töissä poliisissa, vankilassa ja mielisairaalassa – kaikkia niitä hiukan kammoksutaan”, hän virnistää.

Ehkä kiinnostavinta oli toiminta Suomen edustajana Euroopan neuvostossa. Lahti kiersi 30 Euroopan maan vankiloita, poliisiasemia, vanhusten ja nuorten laitoksia sekä mielisairaaloita ja selvitti, miten ihmisiä niissä kohdellaan. ”Yksikään maa ei selvinnyt ihan puhtain paperein.”

Mökin seinään kiinnitetty ilmalämpöpumppu oli Pirkko Lahden mielestä niin ruma, että hän rakensi sille suojuksen, täsmällisen toisinnon mökin päädystä. Oikealla muuntamo, johon kätkeytyvät kuntosali, tähtitorni ja työhuone. Kuva: Sanne Katainen

Lahti jäi eläkkeelle 2007, mutta hän kiertää edelleen ahkerasti maata luennoimassa. Aiheet ja yleisöt vaihtelevat laidasta laitaan.

”Kerran luennoin viikon sisällä ensin diplomaattien vaimoille, sitten mielisairaalan liikunnanohjaajille ja lopuksi pidin avoimen yleisöluennon Forssassa. Joka paikassa sain palautetta, että miten osaatkin ajatella näitä asioita juuri meidän näkökulmasta. Silloin tuli olo, että kuka minä itse oikein olen, hajoaako identiteettini”, hän nauraa.

Vähiten vastaanottavainen yleisö olivat Naisten kympin 18 000 osallistujaa. ”Puhujankorokkeelta näkee enemmän kuin ymmärretään. Tajusin heti, että yksikään näistä ei kuuntele, kaikki valmistautuvat suoritukseensa. Ihan sama, mitä puhun.”

Naamiot ovat matkamuistoja kaukomailta, Meksikosta, Perusta ja Ecuadorista. Kuva: Sanne Katainen

Eläkkeelle jäänti ei ollut valtava elämänmuutos, mutta kahden vuoden takainen puolison, Kauko Piiparin, kuolema oli. Ainut asia, josta kertoessa Lahden silmät kostuvat.

Avoliitossa ehdittiin olla 40 vuotta. ”Naimisiin en voinut mennä, koska siihen aikaan vaimo sai miehensä nimen. Pirkko Piipari, ajattele nyt, miltä se olisi kuulostanut!”

Puolisoita yhdisti huikea huumorintaju ja into matkustaa pitkin poikin maailmaa. Toisaalta vastakohdat täydensivät toisiaan. ”Täällä mökilläkin minä rakensin ja Kauko teki ruokaa. Oli siinä naapureilla sulattelemista!”

Piipari toimi autobisneksessä. ”Ei hän autoista ymmärtänyt mitään, mutta myi niitä hyvin. Hän oli pitkä ja komea, ja varsinkin naiset ostivat autoja ihan innolla.”

Yhteiselo muutti muotoaan, kun Piipari dementoitui. Seitsemän vuotta Lahti toimi omaishoitajana, kunnes väsyi. ”En mihinkään muuhun kuin siihen, että koko ajan olisi pitänyt olla ohjelmaa, käydä teatterissa tai kutsua vieraita. En jaksanut enää ohjelmoida.”

Lopulta Piipari nukkui pois, ja Lahti oli uuden edessä. Tärkeä kannattelija oli siinä vaiheessa hoitokoira Nelli. Oli edes joku, josta pitää huolta. Silti vaikeita hetkiä tuli, kuten ensimmäinen saapuminen mökille yksin.

1900-luvun alun kasvienkeräylaatikko sointuu alzheimer-huoneen väreihin. Kuva: Sanne Katainen

Onneksi on muistot. Hymyn nostaa huulille esimerkiksi siivoamiseen liittyvä hetki. Lahti imuroi, jo pitkälle dementoitunut mutta huumorintajunsa säilyttänyt Piipari pyyhki pölyjä. Lahti kuuli viereiseen huoneeseen, miten Piipari puhui anoppinsa kuvalle: ”Lempi, paahan silmät kiinni, pyyhin nyt susta pölyt!” Samaa kehotusta Lahti nyt käyttää, kun tomuttaa puolisonsa kuvaa.

Tallella on myös iso ja ihana ystäväpiiri, jossa keskinäinen avunanto kukoistaa eikä yhteisten juhlien pystyyn polkaisemiseen tarvita kummoistakaan syytä.

Monet juhlat on pidetty esimerkiksi mökkipihan Ilotalossa, huvimajassa, jonka Kauko ja pariskunnan ystävät rakennuttivat Lahdelle 50-vuotislahjaksi. Sen katossa on jokaisen lahjoittajan itse tekemä vanerinen käyntikortti. ”Täällä on hyvä olla, ystävien tähtitaivaan alla.”

Puutarhamaja Ilotalo on lahja ystäviltä. Jokainen lahjoittaja maalasi oman vanerisen käyntikorttinsa sen kattoon.  Kuva: Sanne Katainen