Matti oli maksanut velkojaan tunnollisesti vuosikausia, mutta etenkin auton loppuvelan kohdalla hänestä tuntui, että velka lyhentynyt millään. Alun perin 8 000 euron laina olisi lopulta maksanut korkoineen 17 000 euroa, ja tähän päälle luottokorttivelka kuluineen – oli aika yhdistää lainat.
“Autolainassa oli loputtoman pitkä takaisinmaksuaika, eikä laina tuntunut lyhenevän millään. Yhdistelylainan hyöty näkyy etenkin pitkällä aikavälillä, kun aiempi vajaan kymmenen vuoden laina-aika tippui kuuteen vuoteen ja kuukausierä aleni samalla”, Matti toteaa tyytyväisenä.
Matti kilpailutti yhdistelylainat Etuan palvelussa saaden kahdeksan lainatarjousta. Hän valitsi niistä edullisimman. Lainan todellinen vuosikorko oli 10,68 prosenttia – luottokorttia alhaisempi korko, ja jopa 5 prosenttiyksikköä pienempi kuin autolainassa.
Yhdistä lainat maksutta Etuan palvelussa
Matti sai edullisemman lainan paremmilla ehdoilla - “Oli tärkeää saada lainat yhteen paikkaan ja itselle sopiva laina-aika”
Lähes kaikki asiakkaat etsivät lähtökohtaisesti aiempaa edullisempaa lainaa, mutta Matille oli erityisen tärkeää myös löytää laina alemmilla palvelumaksuilla ja lyhyemmällä takaisinmaksuajalla. Matin onneksi laina löytyi muutaman minuutin kilpailutuksella Etuan palvelussa.
“Kilpailutin lainat sängyssä loikoillessa. Etua on kätevä palvelu, jossa todelliset vuosikorot ovat selvästi näkyvissä. Suosittelisin, kalliit lainat on varmaan aina fiksua kilpailuttaa.”
Voit testata nykyisen lainasi kilpailukyvyn tai hakea uuttaa lainaa Etuan maksuttoman lainalomakkeen avulla. Kilpailutamme puolestasi 15 kotimaista ja pohjoismaista pankkia. Lainatarjousten vertailu ei sido sinua mihinkään.