Yliö: Kylätyöntekijä on vastaus ikääntyneiden kotona asumisen haasteisiin

Lehdessä oli STM:n hallitusneuvos Jaana Huhdan haastattelu ”Vanhustenhoito on murtuma­pisteessä maaseudulla – kotihoidon rahat tai ihmiset eivät riitä pitkien välimatkojen päähän” (MT 25.11.). Huoli on aiheellinen, ovathan suuret ikäluokat vasta tulossa tuetun vanhustenhuollon piiriin. Kuntien vastuulla on nyt kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Yksi tähän sisältyvä tavoite on ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistaminen niin pitkään kuin ihminen sitä halua ja siihen kykenee.

Kotihoito kyllä käy vanhusten luona, mutta kuka ne muut tarpeelliset, raskaammat työt tekevät kotona turvallisesti asumisen mahdollistamiseksi? Naapuriapu on tärkeä, kuten jutussa kerrottiin, muttei kaikkien kohdalla mahdollinen eikä riittävä. Sanomatta on selvää, että kotona asuminen tuettunakin on laitosasumiseen verrattuna halpaa.

Hyvänä esimerkkinä asian hoitamisesta Suomen pohjoisimmissa kunnissa, Inarissa, Utsjoella ja Enontekiöllä, tämä kysymys on ratkaistu oivaltavasti työllistämällä ja palkkaamalla niin sanottuja kylätyöntekijöitä jo vuodesta 2002. Usein ikäihmiset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään ja kylätyöntekijän tehtävänä on mahdollistaa tämä auttamalla heitä arjen askareissa.

Lapin hyvinvointialueen saamenkielisten ja kulttuurin mukaisten palveluiden palvelupäällikön Mirja Laitin mukaan kylätyöntekijät ovat Saamenmaan ainutlaatuinen apu. Se on saamelaisalueen oma ainutlaatuinen työtapa. Utsjoen kunnassa työskentelee tällä hetkellä kaksi kylätyöntekijää ja Inarissa kolme. Enontekiöllä ja Vuotsossa on aputyöntekijöitä.

Laitin mukaan tarkoitus on kouluttaa lisää kylätyöntekijöitä jokaiseen saamelaisalueen kuntaan. Koulutus on suunniteltu yhdessä Lapin hyvinvointi­alueen, osuuskunta Sompion tähden ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kanssa ja ensimmäinen kylätyöntekijöiden koulutus alkaa nyt 2024 ja kestää 10 kuukautta.

Hakijoita koulutukseen oli yli kymmenen. Laiti muistuttaa, että kylätyöntekijä on tärkein ja ensimmäinen työntekijä, jota henkilö tarvitsee sitten, kun omat voimat vähenevät ja henkilö vanhenee saamelaisalueella.

Pohjoisessa kylätyöntekijän työnkuva ja -alue on laaja. Kylätyöntekijä muun muassa tekee lumityöt, kantaa puut, lämmittää saunan, ruokkii pihalinnut, kävelyttää asiakasta ja mitä milloinkin tarvitaan. Raskaiden töiden ohella tärkeintä on kuitenkin halu auttaa ja työskennellä ikä­ihmisten kanssa.

Ikääntyneiden ja muuten apua tarvitsevien määrä on vielä vuosia voimakkaassa nousussa, samoin vanhushuoltosuhteen osuus. Edellä esitelty ratkaisu mahdollistaa sekä apua tarvitsevalle ikääntyneelle että hänen ehkä kaukanakin asuville omaisilleen turvallisen olon, kun molemmat tietävät, että apua on saatavilla.

Se mahdollistaa myös, ettei työssä käyvien lasten tarvitse jäädä omaistaan hoitamaan. Jyväskylän yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtajan, professori Teppo Krögerin mukaan se vaikuttaa myös kansantalouteen, jos keski- ikäiset lapset siirtyvät pois työelämästä omaishoitajiksi. Hänen mukaansa suomalaista hyvinvointivaltiota vaivaa hoivaköyhyys. Tällöin ihminen ei saa lainkaan tai riittävästi tarvitsemaansa apua. Joten, hyvät keinot ovat nyt tarpeen – kaikki me vanhenemme.

Alueittain on kartoitettava, minkä verran meillä on nyt apua tarvitsevia yksinäisiä, pariskuntia ja omaishoidossa olevia, jotka haluavat ja pystyvät asumaan kotonaan jatkossakin pienen avun turvin.

Hyvinvointialueet kamppai­levat rahavaikeuksissa eikä tulevaisuus näytä sen paremmalta. Voisiko kylätyöntekijä tai vastaava olla yksi kevytratkaisu vastauksena vanhuksista ja apua tarvitsevista huolehtimiseen ja HYTE-prosessi- ja tulosindikaattoreiden haasteisiin? Kotona asumisen turvallisuus on taattava, ettei mennä ojasta allikkoon.

Voisiko hyvinvointialue ja ammatilliset koulutuskeskukset yhdessä erilaisten yhdistysten ja tahojen kanssa lähteä suunnittelemaan, räätälöimään ja kouluttamaan alueelle soveltuvia kylätyöntekijöitä tai vastaavia? Lapissa on omat erityishaasteensa kylätyön­tekijän koulutukseen ja työnkuvaan liittyen ja muualla se olisi muokattavissa sikäläisten tarpeiden mukaisesti.

Voisiko tällainen ammatti­kunta omalta osaltaan mahdollistaa vanhusten ja apua tarvitsevien omatoimisuuden ja aktiivisuuden ylläpitämistä, lisätä kotona asumisen turvallisuutta, pidentää kotona asumisaikaa ja vähentää laitospaikka­paineita, keventää sairaan- ja terveydenhoitohenkilöstön työpaineita ja toimia linkkinä asiakkaan ja hoitohenkilö­kunnan välillä?

Marja Riitta Linnaranta

FM, psykologi ja psykoterapeutti