Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

Hyvinvointialueiden rahoituksessa on epäkohta, joka kohtelee erityisen ankarasti osaa Itä- ja Pohjois-Suomesta. Monissa maakunnissa sote-palveluja järjestettiin jo ennen uudistusta tiukalla taloudella. Toimintaa tehostettiin ja vähällä oli pärjättävä.

Nyt tämä kääntyy alueita vastaan.

Valtio laskee rahoitusta ihmisten palvelutarpeen perusteella. Ikääntyminen ja sairastavuus kasvattavat tarvetta monissa maakunnissa. Siirtymätasaus kuitenkin leikkaa osalta alueista tätä rahoitusta aiemman kustannustason perusteella. Alue voi siis tarvita paljon palveluja – ja silti menettää sille laskettua rahoitusta, koska se on aiemmin pärjännyt vähemmällä.

Suurimmat menetykset asukasta kohden kohdistuvat Lappiin, Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Etelä-Savoon. Tänä vuonna Pohjois-Karjalan menetys on 55 miljoonaa euroa eli 340 euroa asukasta kohden – enemmän kuin millään muulla alueella.

Samaan aikaan Helsinki saa siirtymätasauksesta 117 miljoonaa euroa lisää. Tätä ei voi pitää alueellisesti oikeudenmukaisena. Harvaan asutuilla alueilla säästövaraa ei ole loputtomasti. Kun terveysasema suljetaan tai palveluja keskitetään, matka hoitoon voi pidentyä kymmenillä kilometreillä ja avun saaminen viivästyä.

Suomi ei saa eriytyä maaksi, jossa mahdollisuus saada tarvitsemansa palvelut riippuu asuinpaikasta. Jos rahat eivät riitä lakisääteisten palvelujen turvaamiseen, ratkaisuna ei voi olla loputon uusien säästöjen vaatiminen. Rahoitusmallia on korjattava.

Samalla säästöjä on etsittävä hallinnosta. Keskustan lähimalli esittää päällekkäisen hallinnon purkamista, keskushallinnon keventämistä ja päätösvallan siirtämistä kunnille ja vahvoille maakunnille. Ennen kuin maakunnista viedään lisää palveluja, on uskallettava purkaa hallintoa.

Asuinpaikka ei saa ratkaista ihmisen oikeutta palveluihin. Eilisen niukkuudesta ei saa tehdä huomisen alueellista eriarvoisuutta.

Tarja Hyykky

Juuan apteekkari

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston 1 vpj.