Lukijalta: Kirveellä on töitä – metsässäkin

Erkki Ryynänen kirjoitti silkkaa asiaa (SS 4.6.) siitä, että EU:n metsäkeskustelu on mennyt pieleen. Samana päivänä (HS 4.6.) valtakunnan ”päälehdessä” kaksi Helsingin yliopiston professoria esitti merkittävästi Ryynäsen perustelluista kannoista poikkeavan mielipiteen. Professorit ovat tenttineet tuhansia kirjoja, mutta käytännön elämästä ei luullakseni väitöstilaisuudessa mitään kysellä.

Haluan nostaa esiin ennallistamisasetukseen kohdistuvan kritiikin. Onhan se nyt kerrassaan merkillistä, että meidän kaukaisessa Pohjolassamme pitäisi alkaa ennallistamaan peltojamme ja metsiämme, samalla kun Keski-Euroopassa laajennetaan kaupunkeja, tuhotaan luontoa, hakataan metsiä surutta yhä urbaanimman asutuksen tieltä.

Suopellot ovat nykyään kirosana. Mikä se suopelto on? Se on suoperäisessä maaperässä oleva viljelyyn perattu ja kultivoitu maa-ala. Ennen sen raivausta puista, kantojen poistoa, ojitusta ja monta kertaa toistunutta kyntöä, äestystä, kylvöä ja niittoa siellä kasvoi kitukasvuista puustoa.

Nyt sieltä tulee merkittävä osa Suomen elintarvikeomavaraisuudesta – vaikkei se tuottajan kukkarossa näykään.

Helsingin professorit, joidenka tietämystä metsänomistuksesta, metsäverotuksesta, taimikon raivauksesta, hakkuiden suunnittelusta ja taimikon perustamisesta en tiedä, mutta arvaisin ”vaatimattomaksi”, esittävät kaikkien vanhojen metsien säilyttämistä. Kaikkien tukkipuukokoisten puiden rauhoittamista.

Helppoahan se on sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta kertoa, mitä periferiassa tulee tehdä, kun ei ole yhtään omaa metsää. Toisten omaisuudesta on helppo ottaa.

Pekka Ahonen

Kuopio