• Essayah: Kauas nielut karkaavat

    Ilmastopolitiikassa on tehty iso virhe, kun tavoitteiden saavuttamisessa on nojattu liiaksi nieluihin. Väärille oletuksille perustunutta ilmastopolitiikkaa on pystyttävä arvioimaan uudelleen myös EU-tasolla, kirjoittaa Sari Essayah kolumnissaan.
    EU:n ilmastopolitiikka on nojannut Sari Essayahin (kd.) mukaan liiaksi hiilinieluihin.
    EU:n ilmastopolitiikka on nojannut Sari Essayahin (kd.) mukaan liiaksi hiilinieluihin. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Metsä
    17.2.202506:30
    Kolumni
    Sari Essayah

    Viime aikojen keskustelu metsien muuttumisesta päästölähteeksi, miljardilaskuista kansantaloudelle ja lopulta hakkuurajoituksista on saanut päät pyörälle ja pulssin kohoamaan muillakin kuin metsänomistajilla.

    Nuori kasvava metsä sitoo edelleenkin hiiltä, ja metsien puusto on hiilinielu. Sen sijaan uusimmat tutkimukset osoittavat maaperäpäästöjen voimakkaan kasvun, kun maaperän hajoaminen kiihtyy lämpenemisen myötä.

    Uusin tutkimustieto viimeistään osoittaa sen, että EU:n ja Suomen ilmastopolitiikassa on tehty iso virhe, kun tavoitteiden saavuttamisessa on nojattu liiaksi nieluihin.

    Tietoa on tullut lisää, ja nieluihin liittyvät epävarmuudet ja riskit ovat nyt monessa maassa toteutuneet. Samalla on käymässä selväksi, ettei nieluvelvoitteen vajetta pystytä kattamaan esimerkiksi ostamalla nieluyksiköitä muilta mailta.

    Maaperäpäästöjen kasvu koskettaa kaikkia eikä sille markkinoita ole tiedossa.

    Paras keino ylläpitää hiilinieluja on edelleenkin lisätä puuston kasvua ja vähentää metsämaan hiilipäästöjä hyvän metsänhoidon avulla.

    Ajatus nieluyksiköiden ostamisesta on mielestäni kuolleena syntynyt. Regulaatiohaaste on EU:n yhteinen, ilmastohaaste globaali.

    Tutkimukset myös osoittavat, että vaatimus hakkuiden rajoittamiseen Suomessa tai EU:ssa johtaa hakkuiden lisääntymiseen toisaalla. Seurauksena olisi ”hakkuuvuotoa” alueille, joissa vastuullinen metsänhoito ei välttämättä toteudu laisinkaan.

    Lulucf-laskennassa taas jokainen maa käyttää omia mallejaan ja mittaustapoja. Minkäänlaista yhteismitallisuutta ei ole.

    Silti on tahoja, joiden mielestä Suomen pitäisi mennä satojen miljoonien nieluostoksille mm. Romaniaan, jonka mallinnukset ovat kauniisti sanottuna kehittymättömiä.

    Väärille oletuksille perustunutta ilmastopolitiikkaa on pystyttävä arvioimaan uudelleen myös EU-tasolla. Mielestäni tässä ei ole kenelläkään hävittävää. Vuonna 2019 päätöksiä tehtiin sen aikaisten tietojen varassa. Nyt tutkimustiedot ovat muuttuneet. Vääriin oletuksiin ei pidä ideologisesti hirttäytyä.

    Tilanteessa hyvä suomalainen metsänhoidon malli korostuu entisestään. Paras keino ylläpitää hiilinieluja on edelleenkin lisätä puuston kasvua ja vähentää metsämaan hiilipäästöjä hyvän metsänhoidon avulla.

    Ratkaisukeinot tähän ovat tuttuja. Jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö, tehokas metsän uudistaminen, varhaishoito, voimakkaiden harvennusten välttäminen sekä oikea-aikaiset hakkuut.

    Myös kasvatuslannoitus voi merkittävästi lisätä kasvua siellä, minne se soveltuu.

    Tilanteessa, jossa globaali kauppapolitiikka ja turvallisuustilanne on kiristymässä, Suomen on pidettävä kiinni vahvuuksistaan.

    Väärille oletuksille perustuvien rajoitusten vaatiminen toisi väistämättä isoja seurauksia metsäelinkeinoihin ja koko kansantalouteen, mukaan lukien työpaikkoihin ja harvemmin asuttuihin alueisiin.

    Suomen elinvoimalle metsä- ja biotaloudella on ratkaiseva suuri merkitys. Uusien biopohjaisten innovaatioiden löytyminen kasvattaa arvonlisää koko EU:ssa.

    Panostetaan siis biotalouteen eikä reguloida sitä hengiltä!

    Kolumnin kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeri (kd.).
    Artikkelin aiheet
    ilmastopolitiikka
    hiilinielu
    metsänhoito
    biotalous
    EU
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa