Maalaisjärkeä maatalouskeskusteluun

Nykyajan keskustelukulttuuri on kuin huutokuoro, jonka voittajaa ei päätetä tietojen tai taitojen perusteella, vaan sen mukaan, kuka huutaa koviten.

Tämä näkyi ensiksi turve­keskustelussa, jossa joko tarkoituksella tai tietämättömyyttään unohdettiin asian laajempi merkitys. Merkitys, joka koskettaa kaikkia ihmisiä puhtaasta ruuasta energiantuotantoon. Vahingon jo tapahduttua herätään miettimään näitä laajempia vaikutuksia.

Nyt tämä sama huutokuoro on ottanut kotimaisen puhtaan ja ensiarvoisen tärkeän ruuantuotannon hampaisiinsa. Tässä keskustelussa ei paina kotimainen työ, yrittäjyys tai puhtaat elintarvikkeet. Keskustelussa pelataan mielikuvilla ja tunteilla, maalataan kuva pahasta maataloudesta, joka saastuttaa ja tuhoaa luontoa sekä hyväksikäyttää eläimiä.

Keskustelun aikana on liiankin sopivasti unohdettu se kaikki hyvä, mitä kotimainen ruokasektori tuo tähän maahan. On jätetty huomioimatta, ettei esimerkiksi mikään mittari osoita eläinperäisten tuotteiden kulutuksen nopeaa laskua. On jätetty huomioimatta se työ, jota ruuantuottajat ilmastonmuutosta vastaan tekevät. On jätetty huomioimatta, kuinka puhdasta ruokaa Suomessa tuotetaan ja lisäksi on jätetty huomioimatta kotimaisen ruuan vaikutus huoltovarmuuteen.

Tämän vinoutuneen ja polarisoituneen keskustelun johdosta on suuri vaara, ettemme tule tekemään päätöksiä tiedolla vaan tunteilla. Tämä johtanee siihen, että olemme lähitulevaisuudessa täysin riippuvaisia sademetsiin raivattujen brasilialaisten nautatilojen lihasta, tanskalaisesta maidosta tai kiinalaisesta soijasta.

Keskustelu on aina hyvästä, mutta keskustelun tavoitteena ei pidä olla maanviljelijän syyllistäminen, vaan ratkaisujen löytyminen.

Keskustelussa maalataan kuva pahasta maataloudesta.