• Henkisen hädän palvelunumero tarpeen

    Mielipide
    14.5.201210:14
    Kolumni
    MT toimitus

    Erilaiset henkisen hädän muodot, kuten mielenterveysongelmat, perheiden erilaiset ahdingot, peliriippuvuudet, syrjäytymisongelmat ja ylivelkaantumisen seuraukset, ovat nousseet vilkkaaseen keskusteluun viimeaikaisten tragedioiden jälkeen.

    Avun saanti yksilöiden ja perheiden ahdinkoon on koettu riittämättömäksi. Henkiseen hätään joutuneen ihmisen elämäntilanteen kartoittamiseen ja ratkaisuvaihtoehtojen etsimiseen ei julkisella palvelujärjestelmällä näytä olevan riittävästi tahtoa eikä resursseja.

    Yksi keino mielenterveyden kriisien helpottamiseen olisi valtakunnallinen, kolminumeroinen henkisen hädän puhelinpalvelu, johon ahdingossa olevat ihmiset voisivat soittaa kaikkina vuorokauden aikoina.

    Tällainen numero todennäköisesti helpottaisi myös 112-numerossa vastaavien hätäkeskuksen ruuhkaa ja ohjaisi merkittävän osan hätäpuheluista suoraan oikeaan osoitteeseen.

    Henkisen hädän numeron tulisi olla yhtä lyhyt ja ytimekäs kuin nykyinen valtakunnallinen hätänumero, jotta ihmiset muistaisivat sen automaattisesti kaikissa tilanteissa. Hätänumeroon vastaava voi ohjata puhelun aiheenmukaiselle ammattilaiselle, mikäli arvioi tilanteen sitä vaativan.

    Palvelun toteuttamisessa tulisi käyttää hyödyksi jo olemassa olevia eri järjestöjen tarjoamia puhelinpalveluja ja vertaistukimuotoja.

    Artikkelin aiheet
    henkinen hätä
    mielenterveys
    palvelunumero
    kriisiapu
    järjestöt
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa