• Sote vähentää demokratiaa

    Mielipide
    26.7.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kuntademokratia vähenee perustuslain vastaisesti. Sote- ja maakuntauudistuksen moni­mutkainen himmelirakenne on sekin itsessään demokratian kannalta ongelmallinen. Sote-hyvinvointi-hallintomalli tuo uuden byrokratian lisää ja mahdollisesti veronkin, ainakin sitä valmistellaan.

    Hallinnon ja julkisten palveluiden selkeys ja ymmärrettävyys on toimivassa yhteiskunnassa arvo itsessään ja sitä olisi pitänyt yksinkertaistaa, ei tämä uudistus asiantilaa ainakaan paranna.

    Demokratian perusperi­aatteet ovat paraikaa uhattuina eri puolilla maailmaa, myös Euroopan Unionissa. Juuri nyt tarvittaisiin päättäjiä, jotka loisivat uskoa demokratiaan ja haluaisivat vahvistaa sitä.Perustuslain mukaan Suomi rakentuu kunnista ja kunta­laisista. Laissa ei mainita hyvinvointialueita.

    Hyvää hallintoa ja demokratiaa halveksimalla Suomen hallitus kaivaa kuitenkin itselleen kuoppaa. Eduskuntavaalit pidetään vajaan kahden vuoden kuluttua 2.4.2023.

    Maalaiskunnat ja seutukaupungit, jotka joutuvat luopumaan palveluistaan ja sote-äänioikeudesta, muistavat äänestyskopissa kärsimänsä vääryydet ja oppositio tulee saamaan ansaitun vaalivoiton. Toisaalta se joutuu mittaviin korjaushommiin ylivelkaan­tuneen kansantalouden tasapainottamiseksi ja demokratian palauttamiseksi.

    Esko Järvenpää

    valtuutettu (PS)

    Jämsä

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    demokratia
    Suomen hallitus
    perustuslaki
    eduskuntavaalit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa