• Hyviä poliiseja kyetään kouluttamaan riittävästi

    Mielipide
    3.12.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa ”Maaseudulla poliisia joutuu odottamaan paikoin yli tunnin – Kiireellisen avun saannin viivästyminen voi lisätä oman käden oikeutta” nostettiin aiheellisesti esiin harvaan asutun maaseudun turvallisuushaasteet poliisien määrän vähetessä (mt.fi 28.11.). Artikkelissa todettiin myös aivan oikein, että mahdollinen poliisien määrän lisääminen edellyttäisi koulutuspanostuksia.

    Sen sijaan poliisikoulutukseen hakeutumisen osalta artikkelin tiedot olivat hieman vanhentuneet. Parina viime vuonna vuotuinen hakijamäärä on ollut 4 000 tuntumassa, ja tämän vuoden 400 aloituspaikkaa on kyetty täyttämään erinomaisilla opiskelijoilla. Poliisiammattikorkeakoulun kohdennettu hakijarekrytointi on tuottanut hyvää tulosta.

    Artikkeli referoi harvaan asutun maaseudun parlamentaarista työryhmää ja vaatii opintososiaalisten etuuksien palauttamista. On syytä todeta, että vuonna 2014 ja sen jälkeen opintonsa aloittaneilla Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoilla on suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden tavanomaiset opintososiaaliset edut.

    Harva-alueiden poliisipula ei ole opiskelijarekrytointi- tai koulutus-, vaan budjettikysymys.

    Kimmo Himberg

    rehtori, Poliisiammattikorkeakoulu

    Artikkelin aiheet
    poliisikoulutus
    Poliisiammattikorkeakoulu
    maaseutu
    poliisien määrä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa