Maidosta puhutaan nykyään paljon. ”Vaihtoehtoihmiset” kaipaavat luonnollista maitoa, jonka käsittely on mahdollisimman vähäistä. Luomumaito, joka sopii myös omalle vatsalleni parhaiten, on selvästi lisännyt suosiotaan ihan tavallistenkin kuluttajien keskuudessa.
Tällä hetkellä mahdollisimman vähän käsitellyt raaka-aineet puhuttavat ja niitä halutaan. Sen sijaan, että suomalaiset ruokatalot liputtaisivat rehellisesti hyvien raaka-aineiden puolesta, investoidaan erikoismaitojen tuotantolinjastoon, gm-rehutehtaiden käynnistämiseen ja tuontiruuan lisäämiseen.
Toistuvasti alkutuottajat kertovat, miten esimerkiksi 20 sentin kilohinnan korotus sianlihan hinnassa mahdollistaisi myös toimeentulon sikafarmarille tai miten maidosta maksettava hinta tuottajalle rypee pohjalukemissa.
Jonkun järjen mukaan palkka kuuluu sille, joka tekee työt. Kohta ollaan Suomessakin tilanteessa, jossa ruualle voisi hakea reilun kaupan merkkiä, jos tuottaja saa työstänsä oikean hinnan.
Suuret ruokayritykset luovat mielikuvat, jotka iskostuvat kuluttajan mieleen pikkuhiljaa ja huomaamatta. Myös ruuan arvostus.
Missä on suurten rohkeus puhua aidosta hyvästä ruuasta, tuoda esille hyvät periaatteet ruuan tuotannossa? Periaatteista on vaikea puhua kun niitä ei tunnu enää olevan.
Miten on mahdollista, että ”täällä ei mikään enää kannata”? Varmasti kannattaa, kun aletaan toimia niin kuin muuallakin: arvostetaan omaa maata ja siellä tuotettua ruokaa.
Lopuksi: Miksi maito-ja mehutölkissä on oltava ongelmallinen muovikorkki? Eikö ole vielä kantautunut korviin tutkimus, miten luontoon joutuneet korkit löytyvät usein esimerkiksi merilintujen pesästä ja vatsasta aiheuttaen tuskallisia kuolemia?
Muovi ei kuulu sinne, missä sitä ei tarvita. Osaan avata pahvitölkin!
Niin että näin. Enkä ole edes maajussi...
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.